Jäljet siivottuaan tytöt lähtivät talosta, hiljaa ja huomaamattomina. Toisen valkea kaapu laahasi heidän jäljessään, toisen kuopille painautuneet silmät vilkuilivat ympäriinsä Japanilaisen lyhdyn luodessa hempeänvaarallista valonkukoistustaan ympäriinsä. Umi hymyili nyt yhtenään; kirous oli vihdoin ohi.
Tyttöjen jäljessä seuraava ryvettynyt, samainen puvunhelma alkoi yhtäkkiä omia aikojaan parsiutua, roikkuvat langat neuloivat viillot kokoon ja arvet umpeutuivat nopsasti. Tahrat jotka peittosivat valkean kiillon alleen katosivat vuorotellen, ja kaavunhelma näytti pian aivan uudelta. Tyttöpari pysähtyi pienen jyrkänteen helmaan ja toinen ujutti Sumuviuhkan esiin kaavunhihasta.
Sisaren syväänpainuneista silmisä kihosi pakonomaisesti pari pientä kyyneleentapaista, ja toinen itki jo vuolaasti. Eivät he päästäneet ääntäkään, seisoivat vain kelmeässä, vihaisessa valossa kalmankalpeiden poskien peittyessä kyynelvirtoihin. Tuonenkellot soittivat surullista mutta silti niin kapinoivaa sävelmää siskosten takana. Pimeys hävisi hetkeksi, rävähti pois heidän ympäriltään. Valo syöksähti pimeydensäikeiden lomasta kohti tyttöjä, taianomainen hetki pysyi pitkään. Valo karkotteli pimeyttä tohkeissaan, pyrki lähemmäs tyttöjä. Säikeet upposivat kevyiden kehojen sisään, uudistivat ja puhdistivat ne. Mahaa kutitteli kevyesti, ja Umi kikatteli tahtomattaan, vaikka samaisella aikaa kyyneleet pyrkivät esittelemään itseään kiihkeästi.
Lopulta Umin katse lepäsi taas edessäpäin ja kutittelu lakkasi. Säikeet väistyivät, pimeys makasi jälleen pikkujyrkänteen kaikin puolin. Kuulas lyhdynvalo valaisi ruumiita taas, nyt tosin valoläikät leikittelivät niillä aivan eri tavoin. Sisar kohotti kauniinkelmeät sormensa kasvoilleen, tunnusteli niitä ympäriinsä. Hän huoahti onnellisen oloisena, ja Umi hymyili herkeämättä.
Sisaren iho oli muuttunut paljon elävämmän väriseksi, hänen sormensa eivät olleet enää pitkät ja luisevat. Nyt tämä haroi itkien kasvojaan, kopeita poskipäitään, silkkisiä huuliaan, sileää otsaa. Silmät olivat nousseet silmäkuopista, ne loistivat kauniin kirkkaankuultavina. Vaaleanrusehva, hyvin paksu tukka valui selkää hipoen, varoen alas maahan. Sisar polvistui maahan ja itki yhä estotta, vesivirran juostessa kuin purkautuneet padot. Tuonenkellot olivat hiljenneet yhtä nopeasti kuin olivat konserttonsa alkaneetkin.
Umi katseli nyt kauniin rusehtavia kämmeniään, käänteli niitä ympäri. Hän kumartui kielekkeen yli, näki muutamien metrien päässä allaan kuultavan lammenpinnan. Sieltä heijastuivat suurisilmäiset kasvot, pyöreät, terveet ja kauniit. Vaaleahko tukka valahti toisen olan ylitse ja jäi roikkumaan epävarmasti puoliksi reunalle, puoliksi pudoten kohti maata alempana. Umi naurahti, nyt hyvin aidosti, oikeasti iloisesti. Tyttö myönsi olevansa liikuttunut; koko ruumis tuntui niin nuorelta ja vetreältä. Umi ei enää tiennyt, mitä tunsi. Koko sielu täyttyi hyvin voimakkaista tunteista, jotka puskivat pintaan samanaikaisesti. Tyttö hoipersi seisomaan, katsoi kohti sisarta. Toinenkin katsoi pikkusiskoaan.
-Onee...sa...n... Umi voikersi. -ONEESAAAAN!!
Pikkusisko ryntäsi isosiskon luokse ja heittäytyi nopsasti tämän syliin, puski päätään tämän käsivartta vasten, antoi omien vaaleiden hiusten sekoittua siskonsa tummempiin. Sisar polvistui maahan, tyydytti rakastamisenhaluaan halaten siskoaan. Kirsikankukkien terälehdet leijailivat kielekkeen ylitse himmeässä tuulessa. Kevät oli kauniimpi kuin ennen, tytöt olivat heränneet. Yö ei ehkä tulisikaan! He olivat turvassa... turvassa!
Tyttö kohotti katseensa isosiskoonsa, nauroi. Nauroi ensi kertaa elämässään todella sydämestään vain onnensa takia, halusi toisen liittyvän nauruun. Lopulta sisarenkin suu kääntyi ylöspäin ja tämä puhkesi heleään, elämänjanoiseen nauruun. Iloinen sanoma kiiri ympäri nukkuvaa SimCityä, jostain kaukaa kantautui houkuttelevaa Chili con Carnen tuoksua. Yö oli jo poistumassa ja päästämässä aamun tilalleen, vahtivuoronsa loputtua.
* . * . * . *
Mielipiteitä, arvosanoja yms. otan vastaan todella ILOMIELIN!! :) Jatkuu.
Japsilainen lyhty,Sumuviuhka,3. osa
k@y
5
163
Vastaukset
- Buubuu
Ihan surkea
- K@y
Olen kyllä huomannut, että aina(?) kun kommentoit tarinaa, kommentoit sitä aivan samalla tavalla eli noin. Kunnollisia mielipiteitä, kiitos :)
- melliex
Kieliopillisesti hyvin ja muutenkin sujuvasti kirjoitettu, minä vain jäin kaipaamaan myös niitä tapahtumia. Toisin sanoen, juoni ei edennyt. Täällä saa yleensä patistella kuvailemaan enemmän, mutta sinun tarinoilta tahtoisin mainioiden kuvailujen lisäksi myös tapahtumia, että juonikin pääsisi etusijalle välissä. :) Mutta ihanan aiheen olet valinnut
- K@y
Kiitos hyvin paljon
- kiesi mies
Sain orkut!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880