Japsilainen lyhty,Sumuviuhka,3. osa

Jäljet siivottuaan tytöt lähtivät talosta, hiljaa ja huomaamattomina. Toisen valkea kaapu laahasi heidän jäljessään, toisen kuopille painautuneet silmät vilkuilivat ympäriinsä Japanilaisen lyhdyn luodessa hempeänvaarallista valonkukoistustaan ympäriinsä. Umi hymyili nyt yhtenään; kirous oli vihdoin ohi.

Tyttöjen jäljessä seuraava ryvettynyt, samainen puvunhelma alkoi yhtäkkiä omia aikojaan parsiutua, roikkuvat langat neuloivat viillot kokoon ja arvet umpeutuivat nopsasti. Tahrat jotka peittosivat valkean kiillon alleen katosivat vuorotellen, ja kaavunhelma näytti pian aivan uudelta. Tyttöpari pysähtyi pienen jyrkänteen helmaan ja toinen ujutti Sumuviuhkan esiin kaavunhihasta.

Sisaren syväänpainuneista silmisä kihosi pakonomaisesti pari pientä kyyneleentapaista, ja toinen itki jo vuolaasti. Eivät he päästäneet ääntäkään, seisoivat vain kelmeässä, vihaisessa valossa kalmankalpeiden poskien peittyessä kyynelvirtoihin. Tuonenkellot soittivat surullista mutta silti niin kapinoivaa sävelmää siskosten takana. Pimeys hävisi hetkeksi, rävähti pois heidän ympäriltään. Valo syöksähti pimeydensäikeiden lomasta kohti tyttöjä, taianomainen hetki pysyi pitkään. Valo karkotteli pimeyttä tohkeissaan, pyrki lähemmäs tyttöjä. Säikeet upposivat kevyiden kehojen sisään, uudistivat ja puhdistivat ne. Mahaa kutitteli kevyesti, ja Umi kikatteli tahtomattaan, vaikka samaisella aikaa kyyneleet pyrkivät esittelemään itseään kiihkeästi.

Lopulta Umin katse lepäsi taas edessäpäin ja kutittelu lakkasi. Säikeet väistyivät, pimeys makasi jälleen pikkujyrkänteen kaikin puolin. Kuulas lyhdynvalo valaisi ruumiita taas, nyt tosin valoläikät leikittelivät niillä aivan eri tavoin. Sisar kohotti kauniinkelmeät sormensa kasvoilleen, tunnusteli niitä ympäriinsä. Hän huoahti onnellisen oloisena, ja Umi hymyili herkeämättä.

Sisaren iho oli muuttunut paljon elävämmän väriseksi, hänen sormensa eivät olleet enää pitkät ja luisevat. Nyt tämä haroi itkien kasvojaan, kopeita poskipäitään, silkkisiä huuliaan, sileää otsaa. Silmät olivat nousseet silmäkuopista, ne loistivat kauniin kirkkaankuultavina. Vaaleanrusehva, hyvin paksu tukka valui selkää hipoen, varoen alas maahan. Sisar polvistui maahan ja itki yhä estotta, vesivirran juostessa kuin purkautuneet padot. Tuonenkellot olivat hiljenneet yhtä nopeasti kuin olivat konserttonsa alkaneetkin.

Umi katseli nyt kauniin rusehtavia kämmeniään, käänteli niitä ympäri. Hän kumartui kielekkeen yli, näki muutamien metrien päässä allaan kuultavan lammenpinnan. Sieltä heijastuivat suurisilmäiset kasvot, pyöreät, terveet ja kauniit. Vaaleahko tukka valahti toisen olan ylitse ja jäi roikkumaan epävarmasti puoliksi reunalle, puoliksi pudoten kohti maata alempana. Umi naurahti, nyt hyvin aidosti, oikeasti iloisesti. Tyttö myönsi olevansa liikuttunut; koko ruumis tuntui niin nuorelta ja vetreältä. Umi ei enää tiennyt, mitä tunsi. Koko sielu täyttyi hyvin voimakkaista tunteista, jotka puskivat pintaan samanaikaisesti. Tyttö hoipersi seisomaan, katsoi kohti sisarta. Toinenkin katsoi pikkusiskoaan.
-Onee...sa...n... Umi voikersi. -ONEESAAAAN!!
Pikkusisko ryntäsi isosiskon luokse ja heittäytyi nopsasti tämän syliin, puski päätään tämän käsivartta vasten, antoi omien vaaleiden hiusten sekoittua siskonsa tummempiin. Sisar polvistui maahan, tyydytti rakastamisenhaluaan halaten siskoaan. Kirsikankukkien terälehdet leijailivat kielekkeen ylitse himmeässä tuulessa. Kevät oli kauniimpi kuin ennen, tytöt olivat heränneet. Yö ei ehkä tulisikaan! He olivat turvassa... turvassa!

Tyttö kohotti katseensa isosiskoonsa, nauroi. Nauroi ensi kertaa elämässään todella sydämestään vain onnensa takia, halusi toisen liittyvän nauruun. Lopulta sisarenkin suu kääntyi ylöspäin ja tämä puhkesi heleään, elämänjanoiseen nauruun. Iloinen sanoma kiiri ympäri nukkuvaa SimCityä, jostain kaukaa kantautui houkuttelevaa Chili con Carnen tuoksua. Yö oli jo poistumassa ja päästämässä aamun tilalleen, vahtivuoronsa loputtua.

* . * . * . *

Mielipiteitä, arvosanoja yms. otan vastaan todella ILOMIELIN!! :) Jatkuu.