Siitä on jo viitisenvuotta kun tuntui taii oikeastaan lopulta ei mikään oikein tuntunut miltään, paitsi raskaalta, ylipääsemättömältä, haikealta yms. ahdistavalta. Nyt tuo tunne on taas alkanut hivuttautua.
Aikaisemmin kaikki taisi alkaa lähes samoista syistä. Taloudelliset huolet, oman yrityksen odottamattoman huono menesty, siitä luopuminen jne. Nyt montavuotta myöhemmin. Taas alkaa huolettaa raha-asiat ja tuntuu toivottomalle. Nyt vain on vielä tulossa perhettäkin. Miten pääsen taas eroon tästä tuntemuksesta? Mielessä velloo ajatukset epäonnistumisesta ja siitä miten sitä voi olla tulevalle lapselleen hyvä isä, jos ei pysty menestymään ja saamaa hyvä toimeentuloa? 24/7 töitä ja tuntuu, että ainoa asia mitä saa aikaan on jatkuvasti syvenevä väsymys. En tahdo enää jaksaa ihmisiä, vaikka työni on heitä jaksaa ja kuunnella hiedän toiveitaan ja ajatella heidän parastaan. En minä kaipaa mitään muuta kuin vakutta elämääni. En minä tahdo enää kestää jatkuvaa epävarmuutta toimeentulosta. Epäsäännöllisiä työaikoja ja tuloja. Ottaa suunnattomasti päähän kun ohimennen kuulee, miten joku, joka on tuntipalkollinen vaatimattomassa työssä ruikuttaa työnpaljouttaan ja sitä, miten ei siten pääse lähtemään silloin ja silloin hieman etuajassa, tai tulemaan hieman myöhään töihin. Olis edes kohtelias ja ystävällinen asiakkailleen. tervehtisi edes. Tekisi mieli kovaan äänenn mainita, että tule sinä tekemään minun hommia! Kyllä minä sinun hommasi hoidan kahta paremmin ja olisin todella tyytyväinen siihen että saisin elämääni vakautta. Jos virka-aikana töissäoleminen ahdistaa, niin vaihda työhön jossa olet itse istellesi vastuussa. Työajankin voit aivan itse päättää. Josku saattaa olla yksittäinen hyvä ja onnekas kuukausi, että saa paljon kauppaa ja tuolosta, mutta ei siitä voi nauttia, jos lähes kaiken joutuu laittamaan sivuun kun tulee taas huonoja, mitenkään ennalta arvattavissa olevia kuukausia.
APUA!
Ahdistaa aivan mahdottomasti
7
762
Vastaukset
- kyl, kyl
Olen mies 50 . Tänään voimakkaita ahdistuksen ja levottomuuden tuntoja pyrkimässä pinnalle.
Kaikki tekemisen yritys hermostunutta, lyhytpinnaista.
Ahdistustilojani puran toimintaan. Paikoillaan ollen ahdistusoireet
käyvät piinallisen voimakkaiksi, tuntee sisäisesti repeävänsä saumoistaan.
Syitä ahdistukseen.
Sisäisisten odotusten ja toteutumien väliset ristiriidathan noita ahdistus, jännitys ja
levottomuustiloja aiheuttavat.
Niiden purkamisesta.
Niiden oltua lapsuudesta asti tuttuja, on pitänyt kehittää luontaisia menetelmiä
sisäisten ahdistus ja jännitystilojen purkamiseen.
Toiminta on luontainen keino. Raskas fyysinen harjoitus tai työ on itsellä toiminut.
Tänäänkin ennen kotitreeniä vahvat ahdistustilat lievenivät, eivät loppuneet.
Jos niitä on vielä jäljellä nukkumaan käydessä tuhoan ne niska-hartiaseudun
jännitysten poistamisella. Ilman niitä ahdistukset siirtyvät unielämyksiin,
seuraavan päivän lähtökohdat ovat huonommat.
Maalis,huhtikuu oli rankka. Aivan selvästi havaittava harppaus tapahtui
luontaistuotteiden käytöllä. Arjessa tarvittava virta niiden varassa.
Painon tarkkailua ja hallintaa pidän koko elämänhallintani synonyyminä. - Loukkaantunut
kun lukee tollasia viestejä, että valitellaan työpaljoutta, mutta mietipä iteksesi miltä tuntuu kun ei ole lainkaan työtä. Arvaa vaan on toimeentulo tiukkaa? Eli et viittis olla valittamatta, ota vaikka työtön töihin, nii jää sitä aikaa sullekkin. Mua sitten juippii tollaset ihmiset jotkavalittaa työn pajoutta, ahneita te vaan ootte!
- käsitit
alkuperäisen kirjoittajan asian vähän väärin? Minä sain kuvan, että Hän on yksityisyrittäjä eli itse oman työnsä työnantaja ja jos näin on niin yrittäjä kyllä saa Suomessa tehdä ympäripyöreitä päiviä saadakseen saman toimeentulon kun tavallinen 8h työntekijä, jolla työn jälkeen mahdollisuus unohtaa työpaikan asiat, yrittäjän pitää miettiä tulevaisuutta vapaa-ajallakin! Ja kun siihen itse itsensä työllistävään yritystoiminnan oravanpyörään menee, niin vaikeata siitä irti päästä. Toivon, että muut vastaavassa tilanteessa olleet osaisivat neuvoa mitä tehdä!
- Palkaton orja
käsitit kirjoitti:
alkuperäisen kirjoittajan asian vähän väärin? Minä sain kuvan, että Hän on yksityisyrittäjä eli itse oman työnsä työnantaja ja jos näin on niin yrittäjä kyllä saa Suomessa tehdä ympäripyöreitä päiviä saadakseen saman toimeentulon kun tavallinen 8h työntekijä, jolla työn jälkeen mahdollisuus unohtaa työpaikan asiat, yrittäjän pitää miettiä tulevaisuutta vapaa-ajallakin! Ja kun siihen itse itsensä työllistävään yritystoiminnan oravanpyörään menee, niin vaikeata siitä irti päästä. Toivon, että muut vastaavassa tilanteessa olleet osaisivat neuvoa mitä tehdä!
Aivan turhaa on alkaa vertailla, kummalla on enemmän aihetta ahdistua ja stressaantua, yksityisyrittäjällä vai palkansaajalla. Niin kuin ihmiset ovat yksilöllisiä, samoin myös se on yksilöllistä, milloin ja mistä syystä kukin tuntee lyyhistyvänsä taakkansa alle. Toisten syyttelyllä oma olo tuskin paranee, alkuperäinen kirjoittaja voisi kyllä harkita hakeutumista sille alalle, joka hänen mielestään on "helppoa" työtä vailla paineita. Ihan totta.
- Aiheetta
Koitappa tehdä hommia tulospalkalla. Miten sitä pystyy rakentamaan mitään epävakaa tulon pohjalle? Kausivaihteluden takia ei voi koskaan tietää, että miten kauppakäy. Siinä sitä sitten sinittelet pohjapalkalla joka himpunverran enemmän kuin mitä työkkäristä saa.
Työnpajoudesta ei ole mitään harmia kun siitä vain tulee rahaa, mutta koitappa olla näennäisesti töissä kun välillä ei vain ole joko myytävää tai ostajia. - Olisin tyytyväinen
Palkaton orja kirjoitti:
Aivan turhaa on alkaa vertailla, kummalla on enemmän aihetta ahdistua ja stressaantua, yksityisyrittäjällä vai palkansaajalla. Niin kuin ihmiset ovat yksilöllisiä, samoin myös se on yksilöllistä, milloin ja mistä syystä kukin tuntee lyyhistyvänsä taakkansa alle. Toisten syyttelyllä oma olo tuskin paranee, alkuperäinen kirjoittaja voisi kyllä harkita hakeutumista sille alalle, joka hänen mielestään on "helppoa" työtä vailla paineita. Ihan totta.
Jos löytäsin työn jossa maksettaisiin tuntipalkkaa ja se olisi kausivaihteluista riippumatonta.
Pitäsi vissiin saada jokin virka.
- selviytyjä
Vaikutat ihmiseltä, joka vaatii itteltään aivan liikaa. Kuulostaa varmaan kliseiseltä, mutta yritä iloita pienistä asioista, esim isäksi tulemisesta (mikä tosin ei ole pieni juttu). Raha rauhoittaa, mutta ei se loppusestaan ole elämän tärkein asia... Itse olen masennuskausina saanuut voimia ajatuksesta, että asiat voisi olla paljon pahemmin, esim sairastuisin parantumattomasti tai jotain. Ja puhuminen auttaa aina, eikä ammattiapuun turvautuminen ole mikään häpeä, koska monesti läheiset oman kokemuksen mukaan vähättelee ja käskee vaan ottamaan itseään niskasta kiinni. Itselläni on tosin huonojakin kokemuksia ammattiavusta, koska ensimmäisenä annetaan mielialalääkeresepti kouraan ja käsketään kotiin. Henkilökohtaisesti en liputa lääkkeiden puolesta, mutta olen myös kuullut niistä positiivisiakin kokemuksia.
Masennus on vakava sairaus ja pahemmaksi sen tekee, jos puoliso ei ole tukena. Riippuu paljon ihmisestä miten siitä selviää, mutta ihan vinkkinä sanon, että ole itsellesi armollinen. Kukaan ei ole kone. Itse huomasin ylisuorittajana, että riman laskeminen alkuun tuntui siltä että olisin epäpätevä jokaikisessä asiassa (tämä johti myös avioeroon), mutta sain siitä myöhemmin vain positiivista palautetta. Ei ole huonoutta myöntää, että nyt ei jaksa tässä hektisessä maailmassa. Loppusestaan ei kukaan vaadi olemaan korvaamaton, vaan se lähtee ihan itsestään.
No joo, minä en ole mikään pasuamaan yrittäjälle, koska siitä ei ole kokemusta muuta kuin ex-miehen vanhempien yrittäminen... Kaikesta huolimatta pidä huolta riittävästä unensaannista, koska sen puute voi pahimmillaan johtaa psykoosiin (kokemuksen syvä rintaääni) ja puhu ahdistuksistasi jollekin.
Toivotan sinulle hyvää kesää ja ennenkaikkea VOIMIA!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216772Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235403- 1152555
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152026Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361753Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111983- 59947
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28857Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43853