Neuvokaa hyvät ihmiset, mitä minun tulisi tehdä, kun kihlattuni on kovaa vauhtia alkoholisoitumassa? Hänen isänsä on entinen alkoholisti, mutta päässyt eroon viinasta. Isän puheet eivät kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole tehonneet poikaan.
Kutakuinkin tähän kevääseen asti kihlattuni on ollut kutakuinkin raitis, nykyään hän kuitenkin käyttää alkoholia muutaman kerran viikossa. Hän ei ole väkivaltainen tms. vaarallinen päissään ollessaan, lähinnä raivostuttaa se, että herra puhua pälpättää kaiken aikaa, enkä saa hetkenkään hilaajaisuutta. Lisäksi hän luonnollisesti usein oksentelee.
Itse en voi käsittää hänen alkoholinkäyttöään, sillä itsellänikin on alkoholisteja suvussa, muttei viina minulle koskaan ongelma ole ollut.
Sunnuntaina teimme kaiken lisäksi sopimuksen, jopa käsi raamatun päällä, että minä, joka olen hieman pyöreä, pyrin laihtumaan ja hän puolestaan luopuu viinasta. Kaikkien odotusten vastaisesti ainoastaan minun lupaukseni on tähän asti pitänyt.
Pahinta on, että vasta 26-vuotias kihlattuni juo nimenomaan viinaa, eikä esim. olutta ja vielä arkena. Olen niin tympääntynyt ryyppämiseen, että tekisi mieli hakata joka kerta kun niin käy (vaikka minä olen nainen).
Herra on monesti luvannut lopettaa ja mennä AA:han, mutta ei vaan ole mennyt. Hänen alkoholinkäyttönsä on ollut kuten minun makean syöntini, "huomenna lopetan", viime sunnuntaihin asti siis, jolloin näillä näkymin ainoastaan minä lopetin.
Olemme olleet yhdessä yli 2 vuotta, josta kohta vuosi kihloissa, enkä haluaisi erota, etenkään, kun olemme kuitenkin 23 ja 26v., häät ensi kesänä ja hääjuhlapaikan varausmaksukin (1000e) maksettu.
Kihlattu alkoholisoitumassa
6
819
Vastaukset
- :-O
Ei kai kukaan jaksa selvinpäin kuunnella kännisten höpötystä,kuten olet itsekin huomannut. Naimisiin menossa! Jos et halua alkaa juoppopariskunnaksi niin peru häät ellei se mene sinne AA-han tai johonkin vastaavaan.
- mintzu
Alkoholistia ei voi auttaa mitenkään. Hänen pitää tajuta itse tilanteensa. Pahinta on se että jos olet suhteessa alkoholistiin niin mahdollistat hänen juomisensa tavalla tai toisella. Korkeintaan voit kertoa hänelle rehellisesti miten olet hänestä huolissasi ja kehoittaa hakemaan apua juomis ongelmaansa tai sitten eroa. Nimimerkillä kokenut saman tilanteen
- calmato
Alkoholistin on paras haluta raittiutta vain itsensä vuoksi. Pitemmän päälle mitkään sellaiset raitistumisaikomukset ei tuota tulosta, jotka ovat syntyneet esimerkiksi sen takia, ettei morsian jättäisi.
Ota selvää alkoholismisairaudesta, täältä Netistäkin löytyy siitä paljon tietoa. Oma mieheni on raitis alkoholisti ja itse käyn Al-Anon vertaistukiryhmässä. Elämä alkoholistin rinnalla on rankkaa, jopa silloinkin kun alkoholisti on raittiina. Toisaalta voin myös kokemuksesta sanoa, että pois en antaisi enkä kehenkään toiseen miestäni vaihtaisi. Alkoholimiehissä on sellaista herkkyyttä, luovuutta ja poikamaista viehätysvoimaa (täysin iästä riippumatta), että heihin on helppo rakastua.
Täältä saat tietoa Al-Anonista:
al-anon.fi
- Mies.
"häät ensi kesänä ja hääjuhlapaikan varausmaksukin (1000e) maksettu."
Onneksi se on tälläisistä asioista kiinni se suhteen jatkuminen.
Kysyisit mielummin milloin viimeksi olet oikeasti ollut onnellinen ja nauranut ihan sydämmellisesti tietäen että kaikki on hyvin?
Se on paljon parempi mittari. - Baskeriville
Tuo on hyvin surullista. Noissa tilanteissa ihminen, jonka pitäisi muuttua, lypsää sitä löysää siimaa kaikin käytettävissä olevin keinoin. Luvataan, mutta silti luistellaan ja lipsutaan, ensin pikkuisen ja viikon päästä viimeistään meno on entisenlaista.
Aivan sama kuvio on sellaissa suhteissa, joissa toinen pettää mutta ei halua erota ja toinen pyytää lopettamaan ja toinen lupaa, mutta sitten aina "yhden kerran lipsahtaa".
Näissä tilanteissa minä en näe mitään muuta toimivaa ratkaisua, kun että tämä "uhrin" asemassa oleva henkilö laittaa selän seinää vasten, mistä ei sitten pääse kuin joko oikealle tai vasemmalle. Ja se on tehtävä täysin selväksi, jos kerrankin lipsutaan, niin se on sitä myöten ohi. Jos noissa hommissa alkaa joustamaan, niin se toinen kyllä venyttää ja vanuttaa sitä joustoa loputtomiin, eikä mikään koskaan tule muuttumaan.- ei tule mitään
Näin se juuri menee. Minä olen 10 vuotta ollut porukassa miehen kanssa, jolle juominen on ongelma. Meillä elämä etenee kausittain. Menee pitkiäkin aikoja että kaikki on hyvin. Hän aina lisää pikku hiljaa juomistaan, joka kerta vähän enemmän ja sitten lopulta niin älyttömästi jolloin minä räjähdän. Ja taas tehdään parannus ja ollaan raittiina vähän aikaa kunnes taas otetaan pari saunakaljaa, sitten hieman enemmän, seuraavalla kerralla jatketaan jo seuraavana aamuna. Ja minä annan aina anteeksi. Olen ihan poikki tähän touhuun... Ja aina se epävarmuus ettei toisen lupauksiin juomisten määrästä voi luottaa... kun luottamus puuttuu on vaikea elää... Ja selvinpäin tämä mies on mitä parhain... minä en vain enää jaksa tätä kierrettä, minusta itsestäni tulee niin kiukkuinen ja epäluuloinen...
Pitäisi osata lähteä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316822Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235414- 1152560
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152036Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361755Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111986- 59948
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto30861Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43856