Juuri tänään söin hampurilaisen, 8 palaa mokkaruutuja ja vaaleaa leipää. Ynnättynä normaaliruokiin kaloreita tuli noin 2550. Se siitä sitten taas. Diettini kestävät korkeintaan kolme päivää. Liahduttamisesta tiedän kaiken-teoriassa. Mutta olen laiska, ahne, minulla ei ole itsekuria. Olen kyllästynyt yrittämään, väsynyt elämään joka tuo vain pettymyksiä. Jokainen päivä on muistutus huonoudestani. Olen ruma, lihava, kyvytön, tyhmä, ihminen joka tulee olemaan aina yksin, aina odotellen parempaa huomista jota ei ikinä tule. On liikaa pyydetty olla onnellinen. Itsemurha pyörii mielessäni päivittäin. Katsokaa nyt, läskifasistit, ja nauttikkaa. Teillä ei ole hajuakaan maailman raakuudesta. Elätte omassa pumpulilinnassanne, katsotte itseänne peliin ja hymyilette, sen näkee viesteistä selvästi. Minä olen kokenut kaiken sen hyljeksinnän, epätoivon, itseinhon ja nöyryytyksen mitä voi vain kaltaiseni surkimuksen kuvitella kokevan. Jos annan periksi, se tulee olemaan lääkeylianostuksen, ei lihavuuteen kuolemisen kautta. Laihuus ei tuo onnea, mutta jollekulle joka ei ole ikinä onnistunut missään, ei saavuttanut ainuttakaan tavoitettaan, olisi sekin syy jatkaa.
En jaksa enää
8
1349
Vastaukset
- niin ei syö
älä osta kotiin mitään "hyvää" itselläni on se auttanut, paljon hedelmiä niillä on hyvä herkutella.
oon ollut kova "herkuttelemaan" ja jos olen ostanut kotiin pullaa tai keksejä niin kaikki on syöty samana päivänä, nyt en enää osta mitään hyvää kotiin.
ostoslistan kans kauppaan eikä mitään muuta kuin ne tarpeelliset listaan ja ei mitää ostoksia listan ulkopuolelta.
säästyy rahaakin. - leijonana
Minä toivoisin sydämestäni että jaksaisit kuitenkin ! Toivon että oppisit rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet . Vaikka saisit laihdutettua normaalipainoon et kuitenkaan koskaan voisi miellyttää kaikkia . Aina löytyy ilkeitä ihmisiä jotka nauttivat satuttamisesta . Voisit vaikka tehdä paperille jonkinlaisen toivekartan . Kirjoitat siihen mitä eniten haluaisit maailmassa , mistä eniten nautit nykyisessä elämässäsi ym. Pidä sitä esillä , teippaa vaikka seinälle . Joku viisas on joskus sanonut että olkaa varovaisia toivoessanne sillä toiveilla on taipumus toteutua . Kyllä meidät lähes kaikki ylipainoiset on monissa liemissä keitetty . Joskus väsymys yllättää mutta sehään on vain elämää . Minä olen ollut pikkulapsesta asti lihava . Elämä ei aina ole ollut helppoa eikä takuulla aina mennyt niinkuin haaveilin . Silti kun nyt keski-ikäisenä katson taaksepäin näen paljon niin hyvää ja mahtavaa etten koskaan vaihtaisi sitä pois . Paljon olen saanut kuulla loukkauksia tyhmiltä ihmisiltä . Pitäisi vain oppia ajattelemaan että se on aina enemmän sanojan häpeä . Täällä on helppo satuttaa itseään jos uskoo näitä valopäitä jotka provosoivat tahallaan . Se on sataprosenttisen varma että hekään eivät ole täydellisiä ! Paljon voimia Sinulle !
- pelleriina
Annan sinulle saman neuvon, kun itse sain hakiessani apua ahmimiseen: LOPETA LAIHDUTTAMINEN. Se on ensimmäinen askel kohti normaalia syömistä. Pitkä tie, mutta voin vakuuttaa, että ajan kanssa opit syömään sen, minkä tarvitset.
Et takuulla ole laiska ja ahne, olet epätoivoinen ja tarvitset apua. Et myöskään ole tyhmä ym. mitä mainitsit. Unohda itsemurha, ole kiltti. Se ei ole ratkaisu ja ajattele kuinka moni sinua tulisi kaipaamaan ja syyttelemään teostasi itseään.
Eikö tämä palsta voisi toimia sinullekin kuin vertaistukiryhmä? Kirjoittele tänne kuulumisia, iloja ja suruja. Meitä on monta, jotka tahtoo auttaa sinua ja jotka ovat kamppailleet/kamppailevat samojen asioiden kanssa.
Halaus sinulle! T: Pelle-Riina- suklaa
juttu mulla.. pakko saada herkkuja enkä pysty montaa päivää olemaan millään laihdutuskuurilla.
niimpä lisäsin liikuntaa ja lenkkeillessähän ei ainakaan ole jääkaapin lähellä.
kun miettii mitkä tilanteet ajavat ahmimaan niin se auttaa.
esim. syö jotain parin tunnin välein niin ei ehdi tulla nälkä ja sitten ei ahmi niin paljon. itsellä televisiota katsellen tekee mieli herkutella, niimpä en katso nykyisin paljon televisiota koska tiedän meneväni sitten jääkaapille.
tsemppiä! - kantolan pipari
"Lopeta laihduttaminen" on mitä omituisimmalla tavalla täydellinen neuvo. Ei tule stressattua syömisistä tai liikkumisesta. Lenkillekin on helpompi lähteä, kun ei tarvitse ajatella, että "pakko pakko pakko".
- 97kg nainen
Sait kyllä tuossa yllä tosi upeita neuvoja :) Ei kannata luovuttaa tästä elämästä kun satut vielä kuulumaan noin upeiden isojen ihmisten rintamaan. Melkein jo pelkästään noiden kannanottojen avulla laihtuu helposti 10-kiloa, kun on hyvä mieli :)
- Päivän Säde
Ensinnäkin: tuo 2550 kilokaloria ei ole HIRVEÄN paljon - tilanne voisi olla paljon huonompikin. Jos sinulla on reilusti ylipainoa, niin kulutat myös aika paljon kaloreita. Eli mikä tässä nyt on suuri onnettomuus?
Et varmasti ole ruma etkä tyhmä, minusta otat tämän homman nyt ihan liian vakavasti. Jokaiselta joskus karkaa mopo käsistä syömisten kanssa, ei se sinua ihmisenä määrittele!
Minusta sinulla itse asiassa on aika paljonkin itsekuria, koska et tuon enempää syönyt. Tiedätkö, on ahmimishäiriöisiä ja bulimikkoja, jotka voivat vetää sellaisia määriä, jotka saavat tuon sinun syömisesi näyttämään pikku välipalalta vain. Ja mistäkö tiedän? Olen itse syömishäiriöinen, joten kokemusta on. Olen normaalipainoinen (BMI alle 25),mutta ajoittain vedän melkein rekkalastillisen kaikkea rasvaista yms.. Ihan oikeasti, paljon enemmän kuin mitä sinä söit.
Sanon myös asian, jota et ehkä nyt itse usko. Ihmisen makuaisti muuttuu vanhemmiten. En tiedä ikääsi, mutta uskoisin sen olevan 15-25-vuotta? Jos näin on, niin voi olla, että viiden vuoden kuluttua et tunne makeannälkää ollenkaan samassa mittakaavassa kuin nyt.
Miehet eivät tykkää 300-kiloisista lyyleistä, mutta uskoisin sen oikean sinullekin löytyvän, koska kaikesta päätellen et ole 300 kiloinen, vaan ruumiiltasi terve ihminen. Esimerkiksi oma mieheni aina yllyttää minua syömään, hän nimittäin oikeasti tykkää pyöreämmistä naisista, eikä varmastikaan ole mikään poikkeus! :)
Lääkärin juttusillakin kannattaa käydä. Itselläni on masennuslääkitys ja se on auttanut paljon. Ehkä olisi paikallaan varmistua, ettet kärsi esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnasta, joka voi oireiltaan muistuttaa masennusta JA edesauttaa lihomista. Se selviää helposti yksinkertaisella verikokeella, eli terveyskeskukseen mars! :)- hyvä ystävä
ihan alkoi itkettämään.Sait tässä monia hyviä neuvoja joita kannattaa kokeilla.Minäkin rakastan hyvää ruokaa ja herkkuja ja olen kokeillut monenlaista laihdutuskuuria.Tosi on että niin kauan kun laskin kaloreita minulla oli jatkuva huono omatunto syömisestä.En millään halua luopua herkuista kokonaan enkä siitä mielihyvästä jonka suklaa tai kunnon pullakahvit minulle antaa.Niinpä niinä päivinä kun herkuttelen teen sen iloisin mielin enkä laske kaloreita.Herkkupäivinä teen vähän pitemmän lenkin tai peuhaan ulkona lasten kanssa.Koeta alkaa nauttia hyvistä asioista ja unohda laihdutushelvetti.Kaikkea hyvää sinulle ja yritä ottaa vähän rennommin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869