Kaikki koiran omistajat yleensä tietävät että koiran pitää saada PERUSKOULUTUS. (Huomatkaa, etten nyt puhu mistään kilpailutasosta.) Tääläkin kaikki tuntuvat tietävän kaikesta kaiken. Miksi minulla silti on syytä ihmetellä, että voisiko olla niin, etteivät kaikki osaa kouluttaa koiriaan? No sen vielä ymmärrän; on inhimillistä etteivät kaikki ole syntyneet koirankoulutuskirja kädessä, mutta jos otetaan koira, niin silloin otetaan myös VASTUU koiranhoidosta, johon kuuluu ruokkiminen, ulkoiluttaminen, liikunta, kynsien hoito, koiran PERUSKOULUTUS, ja muutamat muut tärkeät, mutta pohjimmiltaan helpot ja yksinkertaiset toimenpiteet.
Nyt herää kysymys: KUMPI PUOLI VIISAAMPI?Koira vai ihminen?
Monien mielestä kysymys on helppo; Ihminen tietenkin! Ihminen voi HANNKIA koulutuksen, työpaikan, ihminen osaa hankkia perheen, hoitaa perhettään, hankkia ravintoa , hoitaa itseään , puolostautua , ja tehdä paljon muuta.
Voi hyvänen aika! Jos nuo ovat sinun perusteesi, niin et kovin vahvoilla ole.Voihan koirakin SAADA koulutuksen, työpaikan, koira osaa hankkia perheen, hoitaa perhettään, hankkia ravintoa, hoitaa itseään, puolustautua ja tehdä paljon muuta.
Mitä eroa askeisillä oli? Ihminen voi HANKKIA koulutuksen, koira voi SAADA koulutuksen. Koira tarvitsee ihmisen, saadakseen koulutuksen. Myös joissain ammateissa tarvitaan KOIRIA kuten koirapoliisin ammatissa.
Koirat pystyisivät elämään ilman ihmisiä, ja ihmiset ilman koiria.Maailma olisi vain erilainen. tässä esimerkkejä ammateista joihin koirat voi KOULUTTAA:
-Metsästyskoirat
Helpottavat metsästäjien tehtävää, ja ovat
turvaamassa metsästäjiä vaarallisissa tilan-
teissa.
-Haku-ja jälkikoirat
Huume-,home-,miina- ja pommikoirat ovat vir-
vallalle suunnaton apu joka vuosi. Koirien
avulla on myös etsitty onnetuspaikan raunio-
hin ja lumivyöryn alle jääneitä ihmisiä.
Esim. tulipalojen syitä ovat koirat onnistu-
neet selvittämään.
-Terapia-ja kaverikoirat
Nämä koirat vierailevat esim. sairaalassa
terapia potiladen ja vammaisten tukena, ja
piristyksenä. Koirat ovat myös odotushuo-
neessa, ja saavat huolestuneet potilaiden
läheiset ajattelemaan muuta kun läheistensä
leikkausta yms.
Lisäksi on monia muita asioita joihin omistajat voisivat koiransa kouluttaa. Se ei ole vaikeaa jos yrittää, ja omistaja saa siitä yhtä paljon iloa kuin koirakin.
Joten:kouluttakaa koiranne!!!!!
Kumpi puoli viisaampi?
10
279
Vastaukset
- nuutti
Tuskinpa kukaan koiraa ottaa ja ajattelee että annanpa tämän kasvaa ihan hunningolla. Asia kun ei ole niin yksinkertainen, jos olisi jokin koulutusohjelma joka sopisi kaikille koirille ja ennenkaikkea koiranomistajille, niin ongelmakoiria ei olisi olemassakaan. Kuten tälläkin palstalla, ohjeet ja vinkit on monet, kaikki varmasti toimivat joillain, mutta kun se kuitenkin on se mitä koiranomistajana osaa ja pystyy tekemään, ja koiran luonne jotka vaikuttavat, miten mikäkin vinkki ja neuvo toimii. Koulutuksessa tärkein asia on johdonmukaisuus, ja joillakin ihmisillä tuo taito tuntuu puuttuvan kokonaan, ja huomaavat sen sitten kun koira on remmirähjä ja ties mitä, käytti koulutusmetodinaan mitä tahansa se on tärkein.. siis minun mielestäni..
Aivan varmasti kaikilla koiranomistajilla on tavoite kasvattaa koirastaan semmoinen joka käyttäytyy hyvin, myös niillä jotka kisaavat, kisoissa ja kentällä vietetty aika on murto-osa koiran elämästä, ja koiran pitää toimia myös kotona.
Koira kuitenkin on elävä olento, jonka käyttäytymiseen vaikuttaa myös muu kuin se miten sen kouluttaa, suurin syy huonoon käytökseen löytyy kyllä hihnan toisesta päästä, mutta asiat eivät ole noin mustavalkoisia, on tilanteita, joissa ihminen on tullut hankkineeksi liian vahvan rodun, jolle ei pärjää, koira voi olla nk rescue koira, joilla yleensä ongelmia ensimmäisinä kuukausina on, syitä on niin monia, että miksei joka hurtasta tule poliisi tai huumekoiraa, tai edes sitä terapia.. - empatiakyky?
Taatusti sulla on yhtä "varmat" mielipiteet kaikista muistakin asioista maan ja taivaan välillä. Luultavasti olet sitä ihmistyyppiä joka kuvittelee itse olevansa evoluution korkein aste . Ja kun muut eivät ole samalla askelmalla niin ne on sitten tahallaan luusereita, huonokäytöksisiä ja välinpitämättömiä.
- ><Parsoni><
...ihan tuota tarkottanu. Mun yks kaveri omistaa koiran ja kehuskelee sillä aina, mutta se ei osaa ollenkaan hoitaa koiraansa. Koira on monesti joutunut hengenvaaralliseen tilanteseen, siksi että kaverini on huolimaton, ja koira viis veisaa kaverini komento yrityksistä. Tarkoitan sitä, etä jos kerran koiran ottaa ja sitä osaa koulutaa (kaverillani oli aiemmin hyvin käyttäytyvä koira, joka kuoli vuosi sitten vanhuteen) niin miksi ihmiset eivät kouluta koiriaan??? Minun on vaikea enää olla kaverini kanssa, koska hän ei anna koiralleen edes tarpeeksi ruokaa, koska haluaa, että koira olisi hoikka. Koiran luut oikein tököttävät, koska se ei saa ¨tarpeeksi terveellistä ravintoa, eikä silla ole voimia, koska sitä ei lenkitä edes sen vertaa, että se saisi asiansa tehtyä, lenkit ovat maxi. 10 metriä pitkiä, ainakin kaverini osalta. Sitä minä tässä tarkoitin. Ja ihan tiedoksi vaan, että mielestäni evoluutio teoria on pelkää humpuukia, jolla ihmiset peittelevät omaa tyhmyyttään!
- m-li
Vaikka viesti onkin vähän turha, niin vastaanpa silti. Koiraa ei voi inhimillistää. Koira on koira ja ihminen on ihminen. Niinpä koira ei pysty inhimillisiin tunteisiin. Siinä se ero joka tekee ihmisestä viisaamman niin, että sinäkin voit sen ymmärtää. Esimerkki: koirasi ja sinä olette harhailleet eksyneenä metsässä ja molemmat meinaatte kuolla nälkään. Yhtäkkiä edessänne on herkullinen paisti. Jättääkö koira paistin sinun syötäväksesi, koska olet sille rakas? Heh.
- ><Parson><
Te ette näköjään tajua mitään, mutta jos tie ymmärykseesi käy vatsan kautta (siltä nimittäin näyttää) niin tarkoitin että koira pitää kouluttaa niin että sen kanssa pärjää. Jos koirasi ei totele sinua ollenkaan, niin tuskin se antaisisi sinun edes haistaa paistia, mutta jos luotat siihen, ja tiedät miten se käyttäytyy, niin voit mennä ottamaan osasi. Minä ainakin ottaisin paistista osani, koska tiedän, että saisin koirani pois siitä, jos ei muuten niin kiljumalla.
Esimerkkisi on muuten melko epä realistinen, joten en usko kenenkään nykaikana joutvan /joutuneen tuollaiseen tilanteeseen.
Jos et ymmärrä mitä tarkoitan, niin turhaan tulet tänne jakamaan epärealistisia elämis vaihtoehtojasi. Saatoin esittää asian ensimmäisessä viestissä vähän epäselvästi, mutta toisessa viestissä se tuli kyllä selville. Puhuin normaalista elämästä, en mistään "Kuolen metsään, koira söi taika paistin joka sinne ilmestyi"- elämästä. - liukkis
><Parson>< kirjoitti:
Te ette näköjään tajua mitään, mutta jos tie ymmärykseesi käy vatsan kautta (siltä nimittäin näyttää) niin tarkoitin että koira pitää kouluttaa niin että sen kanssa pärjää. Jos koirasi ei totele sinua ollenkaan, niin tuskin se antaisisi sinun edes haistaa paistia, mutta jos luotat siihen, ja tiedät miten se käyttäytyy, niin voit mennä ottamaan osasi. Minä ainakin ottaisin paistista osani, koska tiedän, että saisin koirani pois siitä, jos ei muuten niin kiljumalla.
Esimerkkisi on muuten melko epä realistinen, joten en usko kenenkään nykaikana joutvan /joutuneen tuollaiseen tilanteeseen.
Jos et ymmärrä mitä tarkoitan, niin turhaan tulet tänne jakamaan epärealistisia elämis vaihtoehtojasi. Saatoin esittää asian ensimmäisessä viestissä vähän epäselvästi, mutta toisessa viestissä se tuli kyllä selville. Puhuin normaalista elämästä, en mistään "Kuolen metsään, koira söi taika paistin joka sinne ilmestyi"- elämästä.no nyt kyllä menit mettään. ed. kirjoittaja vastasi esittämääsi kysymykseen, joka oli jo sinänsä hatunnoston arvoista, koska kysymyksesi oli aika junttimainen. Äskeinen viesti puolestaan osoittaa ikäsi, n. 14 vee. Kukaan ei tule tänne turhaan jakelemaan elämänohjeitaan sinulle, tämä on keskustelupalsta!
- -minä-
liukkis kirjoitti:
no nyt kyllä menit mettään. ed. kirjoittaja vastasi esittämääsi kysymykseen, joka oli jo sinänsä hatunnoston arvoista, koska kysymyksesi oli aika junttimainen. Äskeinen viesti puolestaan osoittaa ikäsi, n. 14 vee. Kukaan ei tule tänne turhaan jakelemaan elämänohjeitaan sinulle, tämä on keskustelupalsta!
Aloittajan visti oli tyhmä, kirjoittaja varmaan herkässä tilassa, mutta te viisaat voitte lakata tyhmiin viesteihin vastaamisen.
Te viisaat, anetaan tyhmien olla tyhmiä, kun muu ei niille kelpaa. - niinpä...
liukkis kirjoitti:
no nyt kyllä menit mettään. ed. kirjoittaja vastasi esittämääsi kysymykseen, joka oli jo sinänsä hatunnoston arvoista, koska kysymyksesi oli aika junttimainen. Äskeinen viesti puolestaan osoittaa ikäsi, n. 14 vee. Kukaan ei tule tänne turhaan jakelemaan elämänohjeitaan sinulle, tämä on keskustelupalsta!
Vaikka niitä hienoja sanoja ja lauserakenteita kuinka yrittäisi käyttää, niin ikä se vain tuppaa aina kirjoituksesta näkymään...
- .....-........
niinpä... kirjoitti:
Vaikka niitä hienoja sanoja ja lauserakenteita kuinka yrittäisi käyttää, niin ikä se vain tuppaa aina kirjoituksesta näkymään...
Entä jos ikää on vähemmän kuin sulla? Onko nuoremmat arvottomia, tyhmiä, kelvottomia, ja epäoikeutettuja sanomaan mielipiteensä? Kaikki varmaan huomaa että olen 12 vuotias, mutta käyn täällä, koska täällä oppii paljon koirista, kuulee muiden mielipiteitä ja voi keskustella itseä kiinnostavista asioista. Mitä väliä sillä iällä on? Vanhemmat voi olla viisaampia, mutta eikö nuoret saa sanoa mitään? Entä jos joku tykkää käyttää "hienoja" lauseita? Ehkä kaikki ei puhu täällä puhe kielellä, koska kaikki ei välttämättä ymmärrä nykynuorten slanggeja ja lyhenteitä. Minkäs ikäinen ite olet? Onko susta hauskaa jos kaikki sun tekemiset arvostellaan vain iän mukaan? "Olet alle 20 vuotta. Ei kiinnosta sun mielipitees!"
Tänne saa kirjotella minkä ikäset vaan. - ><Parsoni><
.....-........ kirjoitti:
Entä jos ikää on vähemmän kuin sulla? Onko nuoremmat arvottomia, tyhmiä, kelvottomia, ja epäoikeutettuja sanomaan mielipiteensä? Kaikki varmaan huomaa että olen 12 vuotias, mutta käyn täällä, koska täällä oppii paljon koirista, kuulee muiden mielipiteitä ja voi keskustella itseä kiinnostavista asioista. Mitä väliä sillä iällä on? Vanhemmat voi olla viisaampia, mutta eikö nuoret saa sanoa mitään? Entä jos joku tykkää käyttää "hienoja" lauseita? Ehkä kaikki ei puhu täällä puhe kielellä, koska kaikki ei välttämättä ymmärrä nykynuorten slanggeja ja lyhenteitä. Minkäs ikäinen ite olet? Onko susta hauskaa jos kaikki sun tekemiset arvostellaan vain iän mukaan? "Olet alle 20 vuotta. Ei kiinnosta sun mielipitees!"
Tänne saa kirjotella minkä ikäset vaan.Anteeks ku alotin "niin tyhmän keskustelun", mutta oikeesti säällittää kaverin koiran puolesta, en voinu tietää, et kaikki netissä koirista keskustelevat aikuiset on tyhmiä!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216720Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235387- 1152548
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152019Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361751Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111978- 59944
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28850Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43848