itse haisevansa pahalle? Vaatteethan ne haisevat, eivät varmaankaan ihmiset? Paha haju on subjektiivinen käsite ja taidan itse olla kovin herkkä erilaisille hajuille ja tuoksuille eli elän varmaankin keskivertoa koiramaisemmassa hajumaailmassa.
Esim. linja-autossa viereen istuva henkilö saa joskus vaikeasti pidäteltävän yökkäämisreaktion aikaan. Nämä vierushenkilöt ovat olleet melko normaalin näköisiä, eivät siis mitään puistojen kemistejä, ainoastaan hieman nukkavieruja tai resuisia vaatetukseltaan.
Onko yleisimpänä syynä vaatteiden liian harvoin tapahtuva vaihto tai niiden peseminen vai onko heidän kotinsa tuuletuksessa ongelmia?
Pahanhajuiset ihmiset
4
1349
Vastaukset
- s_kamu
On totta, että olet liian herkkä hajuille. Keskimäärin itse koitan pysyä koko ajan puhtaana yleisissä paikoissa ja varsinkin jos liikun junalla/linja-autolla. Joskus kuitenkin tulee eteen tilanteita jolloin on käytävä kaupassa ja sinne tulee mentyä esim. kesken remontoinnit tms. jolloin on puurtanut niska limassa ja hiki on väkevää. Tällöin toivoo, että jonoa ei kertyisi, eikä varsinkaan kaltaisiasi nirppanokkia, jotka saattavat yökätä ennen kassaa parsakaalisopan niskaan. Minäkään en tosin pidä pahanhajuisista ihmisistä. Efekti on vähän sama, kuin valkosipulia söisi. Mielellään itse haisee pahalle, mutta kaverilta sitä ei halua odottaa.
Vinkkinä haluaisin neuvoa, liity vahvojen armeijaan. Peseydy vain 2x viikossa. Älä keskity hinkaamaan kainaloitasi täysin puhtaaksi, vaan saippuoi kevyesti ja huuhtele. Vaatteita on turha pestä kun vasta 3pv:n jälkeen. Remontti/ puutarhanhoito ym vaatteita voi käyttää niin kauan, että housut ei taivu polvista. Käytä hillitysti hajusteita. Anna luonnollisen tuoksusi kuultaa läpi.- rapearsk
En usko että aloittaja tarkoitti tuollaista joskus "harrastamaasi" kunnollista työnteon hajua! Itelleni kävi eilen niin, että eteeni istui ratikassa n. 15-v tyttö ja tarkasti katsottuna hänen vaatteensa olivat likaiset. Niistä lähti pinttynyt tunkkaisen asunnon paha tuoksu. Sellainen ei synny hiestä, vaan varmaan asunnon tuulettamattomuudesta ja liasta.
Loppuun julmaa juttua. Eli millaisissa olosuhteissa tämä sitten pääsee syntymään? Luulen että "normaalit" ihmiset huolehtivat asuntonsa ilmanvaihdosta tuulettamalla tarpeeksi ja myös vaatetuksestaan. Onko siis niin, että löyhkiäiset ovat köyhiä ja/tai alkoholisteja joilla ei ole varaa tai ymmärrystä hoitaa edes minimaalisesti itseään?
- neutraali.
No nyt jää vähän epäselväksi mitä aloittaja tarkoittaa.
Minulla on herkkä hajuaisti lääkärissä testattu ja todettu. Ei siis luulotautia. Pahoinvointi taipumus on myös herkkä.
On totta että ihmiset tuoksuu erillaiselta. Syitä vain on monia. Ihmisen elinkaaressa on myös vaiheita jolloin hikikin tuoksuu pahemmalta ja hikoilee kovin herkästi. On myös työtehtäviä joissa tarttuu tuoksuja ihmisiin.
Lisäksi on sairauksia kuten munuaisten ja aineenvaihdunnan vajavuutta jolloin imisen ihonläpi tulee kuona-aineita siinä määrin ettei pesulla kerkeä käymään niin monasti. Nämä lienevät niitä joille mahdamme vähemmän niiden poistamiseksi.
Sitten on niitä jotka luulevat olevansa puhtaita ja raikkaita, mutta suoastaan HAISEVAT. Tämä porukka on niitä jotka eivät ymmärrä hajusteiden käyttämisen kohtuullisuutta ja paikkaa. He ovat ryhmä joita kartan. Joku tolkku täytyy hajusteidenkin käytössä olla.- johtuu homeesta
jolle ei voi mitään. voi olla rikaskin ihminen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756