kontrolloitaisiin automaattisesti jonkun muun kuin sosiaaliviranomaisen toimesta;
riittävän usein, säännöllisesti, asiallisesti,
asiaan kuuluvilla ja liittyvillä kriteereillä seuraten.
Ei olisi kenelläkään sanomista tai ihmettelemistä, mitä kaikkea voi tapahtua tai olla tapahtumatta huostaanotetulle lapselle sijaishoidossa ja -huollossa.
Jäisi täälläkin palstalla yksi
juupas eipäs -kisailu pois.
Huostaanotetun lapsen etu olisi
29
1823
Vastaukset
- Kummamamma
Tervetuloa.
- löytyy myös
täältä kannatusta. Minäkin toivoisin että lapsiemme elämää valvoisi joku muu kuin tahdoton sosku, on henkistä ja fyysitä pahoipitelyä, eli se ei ole aina biovanhemmat jotka sitä tekee, soskussa eivät usko lapsiamme, jospa nyt lapsiasiamies ja oikeusasiameis uskoisivat uskoisi. Enkä syytä kaikkia sellaisesta, kun osa on nähtävästi samoilla linjoilla, olisihan se ihanne tilanne että täysinpuolueeton taho tekisi näitä pistareita tms. Kun on luotto mennyt, nuoremmat lapset oli ensin narsistin luona ja nyt ahdasmielisten hihhuleitten luona, myös monet muut heitä "auttaneista" tahoista on ilmaissut huolensa soskuille, mutta mitään eivät tee, jopa lapsen terapiaa, tarvitsee tuon narsistin jälkeen, eivät hyväksyisi.
- sijaisäiti
meillä on ollut aina sijaisvanhemmuuden myötä, joten tervetuloa myös muutkin "ammattiimme" liittyvät ihmiset.
- Helinä-keiju
Sijaisvastaajat eivät nyt ymmärtäneet, että ei ole kyse mistään avoimista ovista kesäpäivän kunniaksi, vaan kontrollin on tapahduttava valtuudet omaavalta taholta, organisoidusti sisältäen sijaislasta koskevan rahaliikenteen. Kontrolli pitää tehdä jonkun muun, kuin sijoittavan viranomaisen toimesta, joka ei asemansa puolesta kontrolloijaksi sovi.
- RIITTÄVÄ
jne kontrolli;
kyse ei todellakaan ole mistään
"avoimista ovista" vaan
järjestelmällisestä, säännöllisestä, asiaankuuluvasta, asiantuntevasta
ja järjestelmän ulkopuolisesta
seurannasta.
Kyseessähän on lapsi ja hänen etunsa.
Ei todellakaan ole riittävää,
että jostakin sijaishuoltopaikasta
sanotaan,
että niin hyvä/hyviä
kasvattaja/kasvattajia
minä/me
olen/ollaan..... - reservi
Helinä-keiju kirjoitti:
Sijaisvastaajat eivät nyt ymmärtäneet, että ei ole kyse mistään avoimista ovista kesäpäivän kunniaksi, vaan kontrollin on tapahduttava valtuudet omaavalta taholta, organisoidusti sisältäen sijaislasta koskevan rahaliikenteen. Kontrolli pitää tehdä jonkun muun, kuin sijoittavan viranomaisen toimesta, joka ei asemansa puolesta kontrolloijaksi sovi.
minä elän niin normaalia perhe-elämää kuin suinkin mahdollista on sijaisperheen normaalia perhe-elämää elää.
en pidä kirjaa omien lasteni menoista enkä sijaislastenikaan.
enkä aio alkaa pitämäänkään.
jos jokainen lapseen menevä ruuanmuru on kirjattava ylös ja jokainen ostos kuitein todistettava, voi olla että kauhistun ja luovun koko hommasta. sillä kun laskin tänään matkalaskua kelaan terapia ajoista 2400 km viidessä kuukaudessa. ja saan sieltä 0.21 euroa kilometriltä, niin tiedän kaiken aikaa, että persnetoksi menee. se korvaus ei kata kulmaakaan todellisista ajokustannuksista, jotka autoliiton laskelmien mukaan pyörinevät jossain 0.60 euron pinnassa.
sinänsä tietysti ajatuksesi on kannattettava että tämä puolueeton tarkastaja joutuisi myöntämään, että elättejä huostaanotetut ovat. eikä korvaukset kata kuluja. - Kummamamma
reservi kirjoitti:
minä elän niin normaalia perhe-elämää kuin suinkin mahdollista on sijaisperheen normaalia perhe-elämää elää.
en pidä kirjaa omien lasteni menoista enkä sijaislastenikaan.
enkä aio alkaa pitämäänkään.
jos jokainen lapseen menevä ruuanmuru on kirjattava ylös ja jokainen ostos kuitein todistettava, voi olla että kauhistun ja luovun koko hommasta. sillä kun laskin tänään matkalaskua kelaan terapia ajoista 2400 km viidessä kuukaudessa. ja saan sieltä 0.21 euroa kilometriltä, niin tiedän kaiken aikaa, että persnetoksi menee. se korvaus ei kata kulmaakaan todellisista ajokustannuksista, jotka autoliiton laskelmien mukaan pyörinevät jossain 0.60 euron pinnassa.
sinänsä tietysti ajatuksesi on kannattettava että tämä puolueeton tarkastaja joutuisi myöntämään, että elättejä huostaanotetut ovat. eikä korvaukset kata kuluja.En pidä minäkään enkä aio ruvetakaan moiseen kirjanpitoon.
Ei pienintäkään aikomusta ruveta erittelemään kunkin osuutta mistäkin menoerästä, kulu(ma)sta tai käyttöoikeudesta.
Ei todellakaan ole kysymys vain ostetuista käyttötavaroista tai ruokalaskusta. - sijaishuoltopaikat.
reservi kirjoitti:
minä elän niin normaalia perhe-elämää kuin suinkin mahdollista on sijaisperheen normaalia perhe-elämää elää.
en pidä kirjaa omien lasteni menoista enkä sijaislastenikaan.
enkä aio alkaa pitämäänkään.
jos jokainen lapseen menevä ruuanmuru on kirjattava ylös ja jokainen ostos kuitein todistettava, voi olla että kauhistun ja luovun koko hommasta. sillä kun laskin tänään matkalaskua kelaan terapia ajoista 2400 km viidessä kuukaudessa. ja saan sieltä 0.21 euroa kilometriltä, niin tiedän kaiken aikaa, että persnetoksi menee. se korvaus ei kata kulmaakaan todellisista ajokustannuksista, jotka autoliiton laskelmien mukaan pyörinevät jossain 0.60 euron pinnassa.
sinänsä tietysti ajatuksesi on kannattettava että tämä puolueeton tarkastaja joutuisi myöntämään, että elättejä huostaanotetut ovat. eikä korvaukset kata kuluja.Tälläkin hetkellä 15 000 lasta on sijoitettuna
kodin ulkopuolelle ja kaikilla näillä kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla
on oikeus
inhimilliseen ja heille riittävään
hoitoon ja huoltoon.
Haluaisitko sinä, että sinun lapsesi vietäsiin tuiki tuntemattomaan paikkaan,
vaikka toiselle puolelle Suomea,
ja sen jälkeen yhtään kukaan,
itsesi lisäksi,
ei lastesi "perään huutelisi".
Kerran vuodessa tai kahdessa tehty tarkastuskäynti ei ole riittävä tae
yhdellekään sijoitetulle lapselle
asiallisesta hoidosta ja huollosta.
Eikö ole myös sinun ja jokaisen huostaanotetun lapsen muidenkin
sijoituspaikkojen etu,
että lasten sijoituspaikkoihin
kohdistuva kontrolli on riittävää ja säännöllistä.
Kenenkään lasten kanssa työskentelevien motiiveista,
kun ei voi tänä päivänä olla täysin varma.
Riittävällä seurannalla
tai edes tiedolla tälläisesta seurannasta,
karsiutuvat epäasialliset ja lapsen kannalta
ei toivotut -paikat automaattisesti pois
= kaikkien osapuolten etu. - Muuten menee maku
Kummamamma kirjoitti:
En pidä minäkään enkä aio ruvetakaan moiseen kirjanpitoon.
Ei pienintäkään aikomusta ruveta erittelemään kunkin osuutta mistäkin menoerästä, kulu(ma)sta tai käyttöoikeudesta.
Ei todellakaan ole kysymys vain ostetuista käyttötavaroista tai ruokalaskusta.Helinä-Keiju intoilee. EI se niin mene, että joka kuukausi lapsista tulee kuluja saman verran, ja kuitit pitäisi säilyttää, Höh.
Entäs sitten talvella, sanotaanko että ensi keväänä saat laskettelulaudan, kun nyt ei äidillä( niin kyllä, ei mikään nimi tai täti) ole rahaa? Ei tietenkään, se hankitaan mikä tarvitaan, ja välillä ei tarvita, onneksi. En ole koskaan laskenut paljonko meille sijoitettuihin menee, toiseen arvelen kyllä menevän paljon. Kyllä sijoitettu on perheenjäsen siinä mielessä, että jos tarvitaan niin hankitaan. Ollaan jopa maksettu kalliitakin, 500 euron leirejä, erityisharrastukselle.
En usko että kuluraha olisi edes tarkoitettu kuitteja vastaan, vaan se nyt on jonniilainen könttisumma mitä on ajateltu että menee. Miten sen sitten lasket:viisihenkisessä perheessä kai viidennes sähköstä, vedestä, jätemaksuista, netistä, puhelimesta, autosta, ja mitä perheessä nyt on jota lapsikin käyttää...Ihmettelen taas tätä loputonta rahasta jauhamista. - on rahastakaan;
Muuten menee maku kirjoitti:
Helinä-Keiju intoilee. EI se niin mene, että joka kuukausi lapsista tulee kuluja saman verran, ja kuitit pitäisi säilyttää, Höh.
Entäs sitten talvella, sanotaanko että ensi keväänä saat laskettelulaudan, kun nyt ei äidillä( niin kyllä, ei mikään nimi tai täti) ole rahaa? Ei tietenkään, se hankitaan mikä tarvitaan, ja välillä ei tarvita, onneksi. En ole koskaan laskenut paljonko meille sijoitettuihin menee, toiseen arvelen kyllä menevän paljon. Kyllä sijoitettu on perheenjäsen siinä mielessä, että jos tarvitaan niin hankitaan. Ollaan jopa maksettu kalliitakin, 500 euron leirejä, erityisharrastukselle.
En usko että kuluraha olisi edes tarkoitettu kuitteja vastaan, vaan se nyt on jonniilainen könttisumma mitä on ajateltu että menee. Miten sen sitten lasket:viisihenkisessä perheessä kai viidennes sähköstä, vedestä, jätemaksuista, netistä, puhelimesta, autosta, ja mitä perheessä nyt on jota lapsikin käyttää...Ihmettelen taas tätä loputonta rahasta jauhamista.kysymys on kontrollin lisäämisestä,
ei kai kukaan teistä kirjoittajista pidä lapsiaan
nälässä.
Yleisesti; sijoitetun lapsen inhmillinen, asiallinen hoito ja huolto,
riittävä terveyden/sairauden hoito tarvittaessa jne.
Jos ulkopuolinen säännöllinen kontrolli ja perheen seuranta on tulossa lakimuutosten myötä, eikö teidän pitöisi toimia aktiivisesti ja teidätkin huomioiden ko. asiassa. - vapaasti
on rahastakaan; kirjoitti:
kysymys on kontrollin lisäämisestä,
ei kai kukaan teistä kirjoittajista pidä lapsiaan
nälässä.
Yleisesti; sijoitetun lapsen inhmillinen, asiallinen hoito ja huolto,
riittävä terveyden/sairauden hoito tarvittaessa jne.
Jos ulkopuolinen säännöllinen kontrolli ja perheen seuranta on tulossa lakimuutosten myötä, eikö teidän pitöisi toimia aktiivisesti ja teidätkin huomioiden ko. asiassa.Niinkuin monet ovat kirjottaneet, tervetuloa vaan pistäytymään, kontrollikäynnille.
Voi soittaa tai tulla yllättäen. Kaikki käy.
Mitä oven takaa sitten löytyy?
Tavallinen perhe, jossa sijoitettu tai sijoitettuja lapsia.
Mitenkäs ajattelit kontrolloida, ihan noin niinkuin oikeesti?
Tässä ehdotus:
Katso voitko ottaa kengät pois jalasta.
Katso tarjotaanko kahvia. Katso voiko sitä juoda.
Katso onko jääkaapissa ruokaa.
Mitähän olit ajatellut?? Oikeesti! - sairaan lapsen hoitotukea
reservi kirjoitti:
minä elän niin normaalia perhe-elämää kuin suinkin mahdollista on sijaisperheen normaalia perhe-elämää elää.
en pidä kirjaa omien lasteni menoista enkä sijaislastenikaan.
enkä aio alkaa pitämäänkään.
jos jokainen lapseen menevä ruuanmuru on kirjattava ylös ja jokainen ostos kuitein todistettava, voi olla että kauhistun ja luovun koko hommasta. sillä kun laskin tänään matkalaskua kelaan terapia ajoista 2400 km viidessä kuukaudessa. ja saan sieltä 0.21 euroa kilometriltä, niin tiedän kaiken aikaa, että persnetoksi menee. se korvaus ei kata kulmaakaan todellisista ajokustannuksista, jotka autoliiton laskelmien mukaan pyörinevät jossain 0.60 euron pinnassa.
sinänsä tietysti ajatuksesi on kannattettava että tämä puolueeton tarkastaja joutuisi myöntämään, että elättejä huostaanotetut ovat. eikä korvaukset kata kuluja.jos on terapia- ym. säännöllisiä hoitokäyntejä.
Eikö se kuulu sijaisvanhemmalle? - että esim. tässä
RIITTÄVÄ kirjoitti:
jne kontrolli;
kyse ei todellakaan ole mistään
"avoimista ovista" vaan
järjestelmällisestä, säännöllisestä, asiaankuuluvasta, asiantuntevasta
ja järjestelmän ulkopuolisesta
seurannasta.
Kyseessähän on lapsi ja hänen etunsa.
Ei todellakaan ole riittävää,
että jostakin sijaishuoltopaikasta
sanotaan,
että niin hyvä/hyviä
kasvattaja/kasvattajia
minä/me
olen/ollaan.....ketjussa kirjoittavia epäiltäisiin huonosta sijaisvanhemmuudesta. Mutta koska huonojakin joukosta löytyy, olisi kehitettävä sellainen valvonta/seurantajärjestelmä, jolla taataan, että lapset ovat turvallisissa ja asianmukaisissa oloissa.
Kai jokainen ymmärtää, että ei ole lapsen etu siirtää hänet vaikkapa narkomaanivanhemmilta huonoon, vastuuntunnottomaan sijaisperheeseen? Ei kai kukaan, jolla on puhtaat jauhot pussissa, voi vastustaa sitä, että kontrollilla karsitaan pois alalle sopimattomat sijaisvanhemmat? - Helinä-keiju
että esim. tässä kirjoitti:
ketjussa kirjoittavia epäiltäisiin huonosta sijaisvanhemmuudesta. Mutta koska huonojakin joukosta löytyy, olisi kehitettävä sellainen valvonta/seurantajärjestelmä, jolla taataan, että lapset ovat turvallisissa ja asianmukaisissa oloissa.
Kai jokainen ymmärtää, että ei ole lapsen etu siirtää hänet vaikkapa narkomaanivanhemmilta huonoon, vastuuntunnottomaan sijaisperheeseen? Ei kai kukaan, jolla on puhtaat jauhot pussissa, voi vastustaa sitä, että kontrollilla karsitaan pois alalle sopimattomat sijaisvanhemmat?Jo kansainväliset lastensuojelusopimukset edellyttävät, että huostaanotettujen lasten sijoituspaikat ovat kunnolla ja organisoidusti valvottuja. Suomea on huomautettu lasten lukuisista huostaanotoista, emme kai halua, että tästäkin pitää erikseen vielä huomauttaa.
Kontrolli järjestetään sivistysvaltion edellyttämään kuntoon, vaikka sijaisvanhemmat sitä vastustaisivatkin. - lastensuojelulakia ,
sairaan lapsen hoitotukea kirjoitti:
jos on terapia- ym. säännöllisiä hoitokäyntejä.
Eikö se kuulu sijaisvanhemmalle?siellä mainitaan todella selväsanaisesti lapsen huostaanoton jälkeinen tarvittava apu ja tuki
lapselle sijaishuollossa.
Mutta jos lapsen etu on tänään sitä, että koko yhteiskunnan viranomaisketju lapsen huostaanotosta sijaihuoltoon tehdään "mutu" -periaatteella, ei voi olettaa että lastensuojelulakia noudatetaan lapsen sijoituspaikankaan suhteen.
Sijaishuoltopaikat ovat lastensuojelutyön tekijöitä, myös lapselle annettavan riittävän hoidon vaatimuksessaan.
Todella outoa.....
lapsen etua valvomassa yhteiskunnassa
erityinen viranomainen,
joka sitä työtään ei kuitenkaan sitten tee eikä hoidakaan.
Tsemppiä vaatimuksissanne. - ainakin
Helinä-keiju kirjoitti:
Jo kansainväliset lastensuojelusopimukset edellyttävät, että huostaanotettujen lasten sijoituspaikat ovat kunnolla ja organisoidusti valvottuja. Suomea on huomautettu lasten lukuisista huostaanotoista, emme kai halua, että tästäkin pitää erikseen vielä huomauttaa.
Kontrolli järjestetään sivistysvaltion edellyttämään kuntoon, vaikka sijaisvanhemmat sitä vastustaisivatkin.Sosiaalityöntekijät käyvät säännöllisesti kotikäynnillä muutaman kuukauden välein.
Lisäksi meillä käy muita alna asiantuntijoita.
Kontrollia omalta osaltaan pitää myös päivähoito ja koulu.
Samoin yhä useamman perheen lapset ovat puheterapiassa tai muussa vastaavassa.
Ammattitaitoinen henkilökunta osaa lukea rivien välistä yhtä jos toista.
Kuittitehtailu on ammatillisten perheiden yksinoikeus se ei kuulu sijaisvanhemmuuteen. Kyseinen kotrolli pitäisi tehdä silloin kaikissa perheissä. Onko varmaa sielläkään, että vanhempien varat jakautuvat tasapuolisesti kaikkien lasten kanssa ja vanhemmillekin jää riittävä osuus varoista.
Kyllä ainakin meidän perheessä jokainen pennonen tulee koko perheen hyväksi.
Yhteenvetona kymmenen vuotiaan pojan lausunto.
Nyt mä ymmärrän. Yhtenä päivä se saa jotain ja memuut ei saada, mutta seuraavalla kerralla on jonkun toisen vuoro. Kuitenkin aina jokainen saa vuorollaan jotain ja onhan se ihan turhaa mun saada kengät jos mulla kerta on hyvät.
Lasten suusta tulee niitä suuria viisauksia, joita me aikuiset emme usein edes huomaa.
Kontrolli ei ole pahasta ainakaan meillä ei ole mitään salattavaa vaan elämme ns. normaalia arkea iloineen ja suruineen. - Helinä-keiju
ainakin kirjoitti:
Sosiaalityöntekijät käyvät säännöllisesti kotikäynnillä muutaman kuukauden välein.
Lisäksi meillä käy muita alna asiantuntijoita.
Kontrollia omalta osaltaan pitää myös päivähoito ja koulu.
Samoin yhä useamman perheen lapset ovat puheterapiassa tai muussa vastaavassa.
Ammattitaitoinen henkilökunta osaa lukea rivien välistä yhtä jos toista.
Kuittitehtailu on ammatillisten perheiden yksinoikeus se ei kuulu sijaisvanhemmuuteen. Kyseinen kotrolli pitäisi tehdä silloin kaikissa perheissä. Onko varmaa sielläkään, että vanhempien varat jakautuvat tasapuolisesti kaikkien lasten kanssa ja vanhemmillekin jää riittävä osuus varoista.
Kyllä ainakin meidän perheessä jokainen pennonen tulee koko perheen hyväksi.
Yhteenvetona kymmenen vuotiaan pojan lausunto.
Nyt mä ymmärrän. Yhtenä päivä se saa jotain ja memuut ei saada, mutta seuraavalla kerralla on jonkun toisen vuoro. Kuitenkin aina jokainen saa vuorollaan jotain ja onhan se ihan turhaa mun saada kengät jos mulla kerta on hyvät.
Lasten suusta tulee niitä suuria viisauksia, joita me aikuiset emme usein edes huomaa.
Kontrolli ei ole pahasta ainakaan meillä ei ole mitään salattavaa vaan elämme ns. normaalia arkea iloineen ja suruineen.Kontrolli on täysin levällään. Milloin sosiaalityöntekijät, milloin muut asiantuntijat, milloin päivähoito ja milloin koulu tai puheterapeutti tai muu vastaava. Toisin sanoen kenelläkään ei ole kokonaisvaltaista näkemystä lapsen tilanteesta, eikä edes velvollisuutta siihen. Kukaan ei kanna kontrollista täyttä vastuuta. Asiaan tarvitaan viipymättä muutos. Tuskin opettajat koulussa ovat kaikki edes tietoisia kontrolloijan roolistaan sijaislasten kohdalla ja sen suuresta merkityksestä.
Sijaisvanhempien koulutusta pitää myös lisätä, jotta sellaiset asiat ymmärrettäisiin, että kontrolli ei tähtää siihen, että jokaiselle sijaislapselle ostetaan yhtä aikaa kengät. Mitä hyötyä on sijaisperheeseen sijoittaa, jos siellä ei ymmärretä tuon vertaa yksilön merkityksestä. - tänne kirjoittavista sijais-
Helinä-keiju kirjoitti:
Kontrolli on täysin levällään. Milloin sosiaalityöntekijät, milloin muut asiantuntijat, milloin päivähoito ja milloin koulu tai puheterapeutti tai muu vastaava. Toisin sanoen kenelläkään ei ole kokonaisvaltaista näkemystä lapsen tilanteesta, eikä edes velvollisuutta siihen. Kukaan ei kanna kontrollista täyttä vastuuta. Asiaan tarvitaan viipymättä muutos. Tuskin opettajat koulussa ovat kaikki edes tietoisia kontrolloijan roolistaan sijaislasten kohdalla ja sen suuresta merkityksestä.
Sijaisvanhempien koulutusta pitää myös lisätä, jotta sellaiset asiat ymmärrettäisiin, että kontrolli ei tähtää siihen, että jokaiselle sijaislapselle ostetaan yhtä aikaa kengät. Mitä hyötyä on sijaisperheeseen sijoittaa, jos siellä ei ymmärretä tuon vertaa yksilön merkityksestä.vanhemmista on juuri niitä asiansa oikein ja vastuuntuntoisesti hoitavia, joiden perheisiin ei mitään tarkastuksia tarvittaisikaan. Mutta juuri heidänhän ei kontrollin lisäämistä tarvitsekaan vastustaa.
Tulee mieleen kun biopalstalla niin usein häiriköt täysin järjettömästi hyökkäävät lastensuojeluun liittyviä parannusesityksiä vastaan, että minkä ihmeen takia? Ei lasten etu ainakaan ole mielessä, vaan jotain ihan muuta. Tai sitten pelkkää suurta asioista ymmärtämättömyyttä, eikä tietoa loppujen lopuksi halutakaan, häirikkömesominen vain on a ja o. - vastustaisivat lisääntyvää
Helinä-keiju kirjoitti:
Jo kansainväliset lastensuojelusopimukset edellyttävät, että huostaanotettujen lasten sijoituspaikat ovat kunnolla ja organisoidusti valvottuja. Suomea on huomautettu lasten lukuisista huostaanotoista, emme kai halua, että tästäkin pitää erikseen vielä huomauttaa.
Kontrolli järjestetään sivistysvaltion edellyttämään kuntoon, vaikka sijaisvanhemmat sitä vastustaisivatkin.kontrolointia koska se on meille kuuluvaa ja oikeutettua työohjausta eikä sellaista nokkamaassa ja nurkissa konttaamista jos vaikka löytyisi jotakin sopimatonta. En ymmärrä kuka sen kokee tunkeilevana, olemmehan ottaneet julkisen toimeksinato tehtävän ja saamme siitä paljon hyötyä kun sossu on usein vierailemassa näin on ainakin kohdallamme. Voi mikä helpotus jakaa murheet ja ilot jonkun asiaan kuuluvan henkilön kanssa. Lapsi odottaa kun saa oman aikansa porista sossutädin tai sedän kanssa ja suhde senkuin vahvenee ajan mittaan. Vaikkakin bioäidin toiveita vastaan.
- reservi
sijaishuoltopaikat. kirjoitti:
Tälläkin hetkellä 15 000 lasta on sijoitettuna
kodin ulkopuolelle ja kaikilla näillä kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla
on oikeus
inhimilliseen ja heille riittävään
hoitoon ja huoltoon.
Haluaisitko sinä, että sinun lapsesi vietäsiin tuiki tuntemattomaan paikkaan,
vaikka toiselle puolelle Suomea,
ja sen jälkeen yhtään kukaan,
itsesi lisäksi,
ei lastesi "perään huutelisi".
Kerran vuodessa tai kahdessa tehty tarkastuskäynti ei ole riittävä tae
yhdellekään sijoitetulle lapselle
asiallisesta hoidosta ja huollosta.
Eikö ole myös sinun ja jokaisen huostaanotetun lapsen muidenkin
sijoituspaikkojen etu,
että lasten sijoituspaikkoihin
kohdistuva kontrolli on riittävää ja säännöllistä.
Kenenkään lasten kanssa työskentelevien motiiveista,
kun ei voi tänä päivänä olla täysin varma.
Riittävällä seurannalla
tai edes tiedolla tälläisesta seurannasta,
karsiutuvat epäasialliset ja lapsen kannalta
ei toivotut -paikat automaattisesti pois
= kaikkien osapuolten etu.kuten tuolla ylempänä joku kirjoitti: meille saa tulla koska tahansa ilmoittamati tai ilmoittaen viranomaiset käymään.
mutta se ei teille riittänyt. piti olla tarkastettavaa kuittia ja kirjausta, että lapsi saa tarvitsemansa.
minusta avoimuus riittää. en ala kuitti rumbaa pyörittämään.
mutta meillekin saa niin lasen suku, sos.tädit ja muutkin lastensuojeluun liittyvät viranomaiset tulla tarkastuskäynnille. katsomaan lapsia, jututtamaan heitä ja meitä. ja tekemään siitä johtopäätöksensä. lasten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.
ei minulla ole salattavaa. - reservi
sairaan lapsen hoitotukea kirjoitti:
jos on terapia- ym. säännöllisiä hoitokäyntejä.
Eikö se kuulu sijaisvanhemmalle?kelan lomake c, hakemus sairaanlapsen hoitotuesta. maksetaan lääkärin B-lausunnon perusteella ja oman selvityksen lisäyksillä. täytenä 104 euroa/kk vähennettynä 70 euroa/kk.
emme hakeneet koska kela rauetti hakemuksen b-lausunnon myöhästyessä, toinen (täkäläinen kela )ei c-lomaketta antanut pyynnöstäkään jotta olisi voinut hakemuksen uusia. enkä jaksanut mokoman takia kirjoittaa käpylän kelaan erillistä kirjettä lomaketta pyytääkseni. puhelinhan ei nykypäivänä auta kun opuhelut yhdistyvät minne sattuu.
kyllä, jos olisin jaksanut taistella hoitorahasta, olisin voinut jopa sen kelalta saada. jollei olisi evätty koppaterapialaisen pystyessä vielä normaaliin koulun käyntiin. eihän sellainen toki ole jatkuvan valvonnan tarpeessa? eihän? vaikka ryömiikin koulussa pulpettien alla? ja on kotona aina pidettävä silmällä? mutta kun voi olla normaali luokalla ja jopa oppii ikätasoisesti. - kunta ole lain mukaan
reservi kirjoitti:
kelan lomake c, hakemus sairaanlapsen hoitotuesta. maksetaan lääkärin B-lausunnon perusteella ja oman selvityksen lisäyksillä. täytenä 104 euroa/kk vähennettynä 70 euroa/kk.
emme hakeneet koska kela rauetti hakemuksen b-lausunnon myöhästyessä, toinen (täkäläinen kela )ei c-lomaketta antanut pyynnöstäkään jotta olisi voinut hakemuksen uusia. enkä jaksanut mokoman takia kirjoittaa käpylän kelaan erillistä kirjettä lomaketta pyytääkseni. puhelinhan ei nykypäivänä auta kun opuhelut yhdistyvät minne sattuu.
kyllä, jos olisin jaksanut taistella hoitorahasta, olisin voinut jopa sen kelalta saada. jollei olisi evätty koppaterapialaisen pystyessä vielä normaaliin koulun käyntiin. eihän sellainen toki ole jatkuvan valvonnan tarpeessa? eihän? vaikka ryömiikin koulussa pulpettien alla? ja on kotona aina pidettävä silmällä? mutta kun voi olla normaali luokalla ja jopa oppii ikätasoisesti.(huoltosuunnitelma) velvollinen järjestämään sijoitetulle lapselle, hänen omalle perheelleen ja MYÖS LAPSEN SIJAISHUOLTOPAIKKAAN
riittävää ja tarvittavaa apua ja tukea.
"Apua ja tukea" ei ole laissa yksityiskohtaisesti määritelty eli kaikenlainen lapsen tarvitsema "apu ja tuki" kuuluu lastensuojelulain piiriin.
Kelan korvaukset ja maksut ovat taas oma osastonsa ja "riitelynsä"
niin kuin kaikilla muillakin sairaan lapsen hoitokorvauksia hakevilla lapsiperheillä. - juuri on tullut julkisuuteen
reservi kirjoitti:
kuten tuolla ylempänä joku kirjoitti: meille saa tulla koska tahansa ilmoittamati tai ilmoittaen viranomaiset käymään.
mutta se ei teille riittänyt. piti olla tarkastettavaa kuittia ja kirjausta, että lapsi saa tarvitsemansa.
minusta avoimuus riittää. en ala kuitti rumbaa pyörittämään.
mutta meillekin saa niin lasen suku, sos.tädit ja muutkin lastensuojeluun liittyvät viranomaiset tulla tarkastuskäynnille. katsomaan lapsia, jututtamaan heitä ja meitä. ja tekemään siitä johtopäätöksensä. lasten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.
ei minulla ole salattavaa.lapsiin kohdistuva hyväksikäyttö (harrastus).
Kukaan ei olisi uskonut jne....
Kaikenlaista ja kaikenmoista mahtuu ihmisiin, myös lasten "hyväksi" työtä tekeviin ihmisiin.
Lain mukaisessa lastensuojelussa,
kysymyksessähän on meidän kaikkien verorahoilla tehtävä lapsia ja heidän elinolojaan koskeva viranomaistyö.
On jokaisen lasten parissa ja heidän hyväkseen työtä tekevän etu, ettei missään taholla, esimerkiksi lastensuojelutyötä tekevällä taholla,
ole minkäänlaista mahdollisuutta mihinkään sijoitettuja lasta tai nuoria koskevaan;
kaltoin, huonosti, epäasiallisesti jne kohtelevaan käytökseen tai tapahtumiin.
Yhteiskunnan olisi jo aikojen alussa,
kun lapsia aloitettiin huostaanottamaan omista perheistään, luoda ja järjestää samalla asiallinen, järjestelmällinen jne. kontrolli- ja seurantajärjestelmä, jolla voitaisiin ehdottomasti ja aukottomasti taata lapselle myös sijoituspaikoissaan lain mukainen inhimillinen hoito ja huolto.
On kaikkien tahojen etu
(mukaan lukien sijoitettu, huostaanotettu lapsi),
että virallinen lastensuojelujärjestelmä toimii
ja on aukoton myös huostaanotettujen
lasten sijoituspaikkojen suhteen.
Raha-asia on "kuuma peruna" täällä palstalla.
"luulisi" senkin asian järjestyvän lakimuutoksen myötä oikeudenmukaisemmaksi ja inhmillisemmäksi koko lastensuojelu -ketjussa;
niin lapsen bioperheille ja sijoituspaikoillekin. - reservi
juuri on tullut julkisuuteen kirjoitti:
lapsiin kohdistuva hyväksikäyttö (harrastus).
Kukaan ei olisi uskonut jne....
Kaikenlaista ja kaikenmoista mahtuu ihmisiin, myös lasten "hyväksi" työtä tekeviin ihmisiin.
Lain mukaisessa lastensuojelussa,
kysymyksessähän on meidän kaikkien verorahoilla tehtävä lapsia ja heidän elinolojaan koskeva viranomaistyö.
On jokaisen lasten parissa ja heidän hyväkseen työtä tekevän etu, ettei missään taholla, esimerkiksi lastensuojelutyötä tekevällä taholla,
ole minkäänlaista mahdollisuutta mihinkään sijoitettuja lasta tai nuoria koskevaan;
kaltoin, huonosti, epäasiallisesti jne kohtelevaan käytökseen tai tapahtumiin.
Yhteiskunnan olisi jo aikojen alussa,
kun lapsia aloitettiin huostaanottamaan omista perheistään, luoda ja järjestää samalla asiallinen, järjestelmällinen jne. kontrolli- ja seurantajärjestelmä, jolla voitaisiin ehdottomasti ja aukottomasti taata lapselle myös sijoituspaikoissaan lain mukainen inhimillinen hoito ja huolto.
On kaikkien tahojen etu
(mukaan lukien sijoitettu, huostaanotettu lapsi),
että virallinen lastensuojelujärjestelmä toimii
ja on aukoton myös huostaanotettujen
lasten sijoituspaikkojen suhteen.
Raha-asia on "kuuma peruna" täällä palstalla.
"luulisi" senkin asian järjestyvän lakimuutoksen myötä oikeudenmukaisemmaksi ja inhmillisemmäksi koko lastensuojelu -ketjussa;
niin lapsen bioperheille ja sijoituspaikoillekin.et vieläkään kertonut mikä on sitten avointen ovien tilalle paremmin sopiva tarkastusmuoto.
- suuressa vii.....
reservi kirjoitti:
et vieläkään kertonut mikä on sitten avointen ovien tilalle paremmin sopiva tarkastusmuoto.
järjestää ja organisoida....
vitsi vitsinä;
vaikka asia on vakava!
Asia on todella vakava,
varsinkin sellaisten lasten kohdalla,
jotka ovat yhteiskunnan toimesta huostaanotetut ja sitten ovat joutuneet sijaishuoltopaikoissaan
kaltoin, epäasiallisesti, epäinhimillisesti, asiattomasti, huonosti ja jopa rikollisestikin kohdelluksi.
Jos halutaan puhua ja kirjoittaa syvällä rintaäänellä lasten edusta,
sen EDUN on oltava ykkösasia
koko lastensuojelutyö -ketjussa.
Kontrolli ja seuranta; järjestelmällinen, asiallinen, asiantunteva, säännöllinen jne.
näistä myös l a a t u a k i n
koskevista sanoistahan asiaa
voi purkaa omiksi asioikseeen ja kohdikseen.
(Muuten, voisitte pohtia,
millälailla haluaisitte seuranta järjestelmän toimivan ja pyörivän.
Vaikka ajatusmallilla, "omat lapset muualla sijaishuollossa", tiedätte itse parhaiten "hoito- ja huoltokarikot" työssänne;
mutta älkää kuitenkaan aloittako;
kun ne biot sitä ja tätä....)
Mitä asioita jne tarkastetaan,
miten tarkastetaan, kuinka usein;
l a a t u a k a a n unohtamatta,
ja mallia ottaa osaksi siitä,
kuinka tälläinen "hoito ja huolto -mittari"
on toiminut/mitannut erilaisia asioita
lasten bioperheissä,
ennen tapahtunutta huostaanottoa.
Mittareita ja asioita sanallisesti/konkreettisestikin vaikea "äkkiseltään" keksiä,
pitäisi paneutua todella paljon, paljon
syvällisemmin ja asiantuntevammin!
näihin asioihin, ettei menisi sellaiseksi "huuhaa" -osastoksi niinkuin nykyisin,
esimerkiksi jopa alan (lastensuojelu/lastenkasvatus) ammattilaisillakin on omissa töissään, valitettavasti,
tapana mennä. - Kummamamma
suuressa vii..... kirjoitti:

tapana mennä.omien vaatimustesi käytännön toteutustasolle!
Jos pidät asiaa niin tärkeänä niin täällä se ei miksikään muutu.
Etsi toinen väylä ja mieti ensin asiasi loppuun asti. - tehdään
Helinä-keiju kirjoitti:
Kontrolli on täysin levällään. Milloin sosiaalityöntekijät, milloin muut asiantuntijat, milloin päivähoito ja milloin koulu tai puheterapeutti tai muu vastaava. Toisin sanoen kenelläkään ei ole kokonaisvaltaista näkemystä lapsen tilanteesta, eikä edes velvollisuutta siihen. Kukaan ei kanna kontrollista täyttä vastuuta. Asiaan tarvitaan viipymättä muutos. Tuskin opettajat koulussa ovat kaikki edes tietoisia kontrolloijan roolistaan sijaislasten kohdalla ja sen suuresta merkityksestä.
Sijaisvanhempien koulutusta pitää myös lisätä, jotta sellaiset asiat ymmärrettäisiin, että kontrolli ei tähtää siihen, että jokaiselle sijaislapselle ostetaan yhtä aikaa kengät. Mitä hyötyä on sijaisperheeseen sijoittaa, jos siellä ei ymmärretä tuon vertaa yksilön merkityksestä.Kyllä meidän muksuista tehdään kirjallisia lausuntoja jotka lähetetään sosiaalityöntekijälle. Samoin lausunnot menevät hoitaville tahoille ja usein myös vanhemmille. Kaikki vanhemmat eivät voi säilyttää asiakirjoja, joten he saavat ainoastaan tiedon.
Huoltosuunnitelmassa asioista tehdään yhteenvetoja, joiden avulla tuetaan lapsen ja nuoren kasvua.
Tavallisissa perheissä ei vanhempien tarvitse olla koulutettuja kasvattajia. Suurin osa sijaisvanhemmista kuuluu juuri tähän joukkoon. He ovat heillä asujille lapsille" vanhemmat".
Se osa sijaisvanhemmista, joille on sijoitettuna erityisen vaativia lapsia ovat saaneet sosiaali- tai terveysalan koulutuksen. He myös osallistuvat aktiivisesti lisäkoulutukseen. Sitä tarjoaa sijoittavat kunnat ja tietysti Perhehoitoliitto.
Ainakin itselläni on ylemman korkeakoulututkinon koulutus sosiaalipuolelta sekä useitä avoimen korkeakoulun tutkintoja esim. erityispedakogiikka, kasvatustiede ja niin edelleen.
Kuitenkin mikään koulutus ei yksinään opeta niin paljon kuin käytännön työ ja aina on uutta opittavaa.
Ennen kaikkea yksin ei selviä vaan tarvitsee asiantuntavan ja tukevan verkoston.
Kyllä sijaisvanhemmat tekevät kaikensa heidän sijoitettujen ja omien lastensa eteen tässä yhä kylmenevässä maailmassa.
Tasapainoinen vanhemmuus on suurin tae onnistuneelle ja hyvälle sijoitukselle siihen ei tarvita koulutusta eikä ulkopuolista valvontaa. - kunta/kapunki
Kummamamma kirjoitti:
omien vaatimustesi käytännön toteutustasolle!
Jos pidät asiaa niin tärkeänä niin täällä se ei miksikään muutu.
Etsi toinen väylä ja mieti ensin asiasi loppuun asti.toimittaisi esimerkiksi puolivuosittain sijaishuoltopaikkaan,
sijaishuoltoon perehtyneiden
ammattilaisten laatiman,
huostaanotettua lasta koskevan
hoidon ja huollon seurantalomakkeen.
Riittävän monipuolisesti, laaja-alaisesti ja asiantuntevasti laadittu lapsen hoitoa ja huoltoa,
myös sijoituksen laatuakin mittaava seurantalomake,
voisi toimia myös lapsen huostaanotossa
eri osapuolten välisenä yhtenä "keskusteluvälineenä" ja "mustaa valkoisella" olevana "kontrollina",
kuinka lapsen kodin ulkopuolinen
sijoitus on sujunut ja kuinka lapsen tilanne hoidossa ja huollossa ajan myötä on kehittynyt.
Viranomaisten vaihtuvuus lapsia
lähettävässä päässä on nykyisin suuri,
joten myös huostaanotetun lapsen lähettäneellä viranomaisella olisi aina edes jokinlainen, yhteneväinenkin kirjallinen tieto
lähetettyjen lasten sijaishuollon tilanteesta.
Aukoton "kontrolli" ei mikään lomakekaan voi käytännössä olla.
Aina on parempi, jos sijaishuoltopaikoissa (lastenkodit, perhekodit sijaiskodit jne)
käydään juuri tämän sijoitusmuodon tuntevan ammattilaisen myötä riittävän usein
tutustumassa ja toteamassa "yksilöllisesti" jokaisen huostaanotetun lapsen tilanne.
Tässä yksi "ehdotus".
(Ja vaatimus, hmm.....) - Tunturin tyttö
Helinä-keiju kirjoitti:
Sijaisvastaajat eivät nyt ymmärtäneet, että ei ole kyse mistään avoimista ovista kesäpäivän kunniaksi, vaan kontrollin on tapahduttava valtuudet omaavalta taholta, organisoidusti sisältäen sijaislasta koskevan rahaliikenteen. Kontrolli pitää tehdä jonkun muun, kuin sijoittavan viranomaisen toimesta, joka ei asemansa puolesta kontrolloijaksi sovi.
Juuri näin tulisi toimia. Sosiaalityöntekijä ei näe perheen tilannetta kuin sen lyhyen ajan, jonka vierailu kestää. Sen ajan jaksaa näytellä onnistunutta "vanhempaa" hyvin.
Sijoitukset tulisi lopettaa kokonaan ja mahdollisesti niiden jatkuessa, toimisi tuomioistuimen asiantuntija arvioijana. Hän voisi käyttää lapsipsykiatria apunaan jonka tulisi olla puolueeton?
Sos.tt. näkee tasan sen, MINKÄ HALUAA,vaikka perheen asiat olisivat aivan sekaisin!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843