Joo kaikki menee harrastaa kamppailulajeja sen takia et tulis itsevarmaksi,kovakuntoiseksi ja oppis hallittee omaa mieltään ynnä muuta bullshittiä.Näitä palstoja ku lukee ni osapuilleen kaikki harrastajat on NIIN Proita että.Eikö kukaan voi mitenkään tunnustaa menneensä esim. budolajien pariin sen takia et pääsis joskus näyttää taitojaa ja vetää jotakin turpaan,koska minä tiedän ja sinä tiedät et asia on näin...
Kovaa sakkia
Slerba
71221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sä oot niin oikeassa. Ite oon harrastanut kamppailulajeja jo vuosia ainoastaan sen takia että pääsisi vetämään jengiä turpaan. Usein iltaisin notkun nakkikiskojen jonoissa ja taksitolpilla ja odotan että joku tulis juttelemaan. Mulla on yleensä ninjapuku päällä joten kyllä niitä ihmettelijöitä usein tuleekin. Jos mitään kiinnostusta ei synny ni alan sit ite tönimään ja yllyttämään.
Mulla on aina kavereita mukana varmuuden vuoksi, eli ne tulee sit mukaan vetämään sitä yhtä jätkää turpaan jos jään häviölle. Sen lisäks yks niistä kavereista kuvaa koko jutun videolle ja kun matsi on ohi, niin me mennään porukalla kattelemaan sitä videota ja vedetään ringissä hanskaan.
Tällaisen vastauksen sä Slerba varmaan halusit?
Todellisuus vain menee eri tavalla kuin fantasiasi.
Ne, jotka haluavat oppia pieksämään ihmisiä, eivät jaksa opetella.
Olen ikäni ollut kiinnostunut kamppailulajeista ja useampia vuosia niitä harrastanutkin. Kamppailu on hauskaa - matolla tai parketilla, sovituilla säännöillä ja urheilun hengessä. Keskittymistä vaaditaan 100 %, joten pää siinä nollautuu ja mieli ja ruumis virkistyy. Koskaan en ole haaveillut vetäväni ketään turpaan kaupungilla: väkivalta on tympeää, inhottavaa ja vaarallista kaikille osapuolille.
Aika moni, varmaan suurin osa, on näihin lajeihin joskus ajautunut ainakin suureksi osaksi siitä syystä, että on enemmän tai vähemmän pelottanut turpaan saanti. Sitten myöhemmin on enemmänkin kiinnostus kamppailua kohtaan pitänyt mukana. Kamppailu kehässä ja sulkiskentälläkin symboloi taistelua, ja ihminen on sotaisa apina. Voittaminen "laillisesti" kehässä ja jopa sodassa tuntuu hyvältä, mutta kulttuurimme opettamana tappeleminen kadulla ei useimmista tunnu, vaikka voittaisikin.
Mielenkiintoisempi kysymys sitten on nämä sotaveteraanit, useita ihmisiä tappaneet, että siinähän sitä tulee turistua moninkertaisen murhamiehen kanssa kuin ei mitään... Niinpä, pienestä se on kiinni, mikä on hyväksyttyä tappamista ja mikä ei.
Pitänet tuota kulttuurin opettamaa eroa kuitenkin hyvänä asiana? Koko ihmisyytemme on kulttuurin tuotos, sen vuoksi emme ole apinoita ja pystymme kanavoimaan noita pimeitä puoliamme vaikka kamppailu-urheiluun, jos haluamme.
älkää nyt jaksako - sama trolli eri nikeillä...
Juu ihan mahdollisesti trolli.
Mutta siltä varalta ettei ole niin onhan se hyvä kertoa oma tarina miksi taistelulajien maailmaan joutui. Itselläni oli puhtaasti väkivallan uhka, joka ajoi salille opiskelemaan itsepuolustusta. Harjoittelu on edelleenkin minulla itsepuolustusmielistä harjoittelua. Koskaan en ole aloittanut tappelua, ja tappelun tullen pyrin käyttämään pienimmän vahingon kaavaa... turha aiheuttaa turhaa kipua ja väkivaltaa.
Tosin itsepuolustuksen lisäksi kiinnostus heräsi myöhemmin itse tyylistä, sen historiasta ja traditioista, Kiinasta ylipäätänsä ja taolaisuudesta... sillä tiellä ollaan edelleen vahvasti.
Minun ei tarvitse "väkivaltaisuuttani" puolustella sillä toimin vain silloin kun joku kimppuuni käy ja tällöinkin vain sen verran, että pääsen itse tilanteesta pois. Paljon huonommin asiat olisivat, mikäli mainostaisin taistelulajeja hyvänä kunnon kohottajana ja sillä, että sieltä saa uusia ystäviä ja minun tarvitsisi tekojani puolustella nakkijonotappelun jälkeen.