Tämän laitoin häpeä palstalle koska mielestäni itsekukin saisi hävetä tekojansa.
Miksi seksi on niin ylikorostettua nykypäivänä, miksi joka paikassa on seksiä, siitä on tehty muoti ja harrastus. Siteeraten erästä ihmistä "seksi on rakkauden huipentuma", eli onko niin että rakkaus nykyään on menettänyt merkityksen,ja mikä on rakkauden määritelmä? Ja miksi esimerkiksi tsäteissä, jotkut miehet odottavat naisnickejä ja hyökkäävät heti kuin hyeenalauma saaliin kimppuun, ja ehdottelevat milloin mitäkin. Onko nainen miehelle seksi objekti? Onko kaikilla miehillä heti ensimmäisenä mielessä nainti kun näkee kauniin naisen? Osaako mies rakastaa? Kaikki eivät ajattele sitä että joku voi antaa seksiä sen rakkauden tähden, niin sokaistunut rakkaudesta että ei tule mieleenkään että toinen haluaa vain seksiä. Jotkut jopa tietoisesti käyttää tätä asiaa hyväkseen. Ajatelkaa sen seurauksia.
Miksi naiset taasen flirttailevat niin paljon, ainakin tsätissä huomannut. Siis vaikka käyttääkin vain hymiöitä, nekin voivat olla flirttailua. Monet käyttää pusuja sun muuta vaikka eivät todellisuudessa edes tarkoita sitä. On myös tullut tapauksia esiin, kun sanotaan että kuinka kiva ja ihana on ja sen sellaista, sitten toisella herää toivo että ehkä tästä voi tullakin jotakin mutta saa huomata että ei sillä sitten ollutkaan mitään merkitystä loppujen lopuksi. Tosin sitä tosiseikkaa ei voi sivuuttaa että jotkut miehet on niin helppoja että saat ne tekemään melkein mitä vain.
Mutta sitä on myöskin ihmisiä, ketkä haluavat jotain aitoa, se on kurjaa jos ne joutuvat edellä mainittujen asioiden uhreiksi. Paljon myös törmännyt siihen, että ei oteta vastuuta teoista, tai sanomisista, millään ei ole mitään merkitystä, ja mikään ei ole pyhää. Ihminen muokkaa toista ihmistä, saat hänet käyttäytymään juuri siten kun olet häntä kohdellutkin. Hymyyn vastataan yleensä hymyllä ja niin edespäin. Kenenkään ei tarvitse olla samaa mieltä asiasta, nämä ovat vain minun pohdintoja, toki oman mielipiteen saa tuoda esille.

Vastaukset 3
Vanhimmat
vihdoinkin kertoa osan ajatuksistani ääneen. Olisin tuon itsekkin halunnut tietää naisena...
tosiaan ajattelevat vain naimista nähdessään kauniin naisen.
Tosielämässä miehet tulkitsevat jo pelkän katseen flirtiksi, saatika hymyn.
... kuin normaali elämä. Siellä moni tekee sitä mitä ei muuten uskalla. Miehet ehdottelee suoraan, naiset flirttaa ja kiusoittelee. Eli ei kannata ottaa vakavasti.
Irl (in real life) kannattaa pitää järki mukana ja jättää vaaleanpunaiset lasit kotiin. Yksi hymy tai huomionosoitus ei vielä tarkoita sitä, että ollaan naimisiin menossa. Jos suhteessa törmää jatkuvasti toisen epärehellisyyteen, niin silloin on parempi jatkaa matkaa eri suuntaan.
Maailma on kova ja ihmissuhteet eivät ole helppoja. Idealistille se on vaikea pala purtavaksi.