Tutustun baarissa kauniiseen 23v naiseen, jolla on siivouspalveluja tuottava toiminimi. Menemme kämpilleni tekemään kirjallisen sopimuksen viikkosiivouksesta 6 kk ajalle. Työn taksa on 500 euroa kuussa. Tällä rahalla neito pistää kerran viikossa lakanat pöllymään. Maksan laskut ja saan verottajalta kotitalousvähennyksen. Kuka haluaa tulla lukemaan meille lakia?
Saako seksiä ostaa näin?
7
901
Vastaukset
- LexAinaOikea
HE 146/2004
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain muuttamisesta:
"Kotitalousvähennykseen oikeuttaa tavanomainen kotitalous-, hoiva- tai hoitotyö sekä asunnon tai vapaa-ajan asunnon kunnossapito- tai perusparannustyö. Työ on suoritettava verovelvollisen käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa. Verotuskäytännössä asuntoon kuuluvaksi on katsottu myös asunnon piha-alue ja sillä olevat asumista palvelevat rakennukset. Sen sijaan vähennystä ei myönnetä työsuorituksista, jotka tehdään asuntoon tai vapaa-ajan asuntoon kuuluvan alueen ulkopuolella. Näin ollen esimerkiksi kotitaloustyö, jonka verovelvollinen kustantaa omille vanhemmilleen heidän asunnossaan, jää vähennyksen ulkopuolelle." - Veroepeli
Varmaan ostaminen sujuu vaivattomasti noin, mutta veroetu on pian syöty. Jos maksat 6 kk x 500 EUR/kk = 3000 EUR, niin kaikki 2083 euroa ylittävä jää kokonaan itselle maksettavaksi.
Vähennyksen enimmäismäärä on 1150 euroa ja omavastuu 100 euroa. Jos kotitalous ostaa palvelun, täyden vähennyksen saa noin 2083 euron suuruisilla kustannuksilla (2083 x 60 % = 1249,80) Omavastuu 100 euroa vähennetään 1249,80 eurosta, jolloin täyden vähennyksen enimmäismäärä on 1150 euroa.
Eipä silti. Mukavaahan se on, että verottaja tukee kaikenlaista puuhastelua;-) - Beagle Boy
Melko pahan pistit ja melko varmasti olet etukäteen katsellut pykälää.
Selvää pässinlihaa on se, että rikoslaki kieltää seksuaalipalvelujen ostamisen alle 18 vuotiaalta ja järjestyslaki kadulta.
Parituspykälässä on viisi eri kohtaa, joista ehkä parhaiten sopii kohta viisi, eli sehän viettelee... - nuo jo
kotitalousvähennyksiin? Nostivat kyllä rajoja, mutta kun en tuoreimpia lakeja selannut. Vuosikymmenet tuollaiset on laitettu firman piikkiin, eikä siitä verottajakaan ruotoja kurkkuunsa saanut.
Mutta tuo hinta: viissatasella kuussa alle kolmekymppinen ja vielä puoleksi vuodeksi! Aika hyvä kauppa, jos muka nättikin! Oletpa kauppamies tai sitten se on vain rakastunut sinuun ja touhuaa sitten alennuksella.
Kerropa minullekin, mistä tuollaisia löytäisi. Tai pistä 6 kk jälkeen kierrätykseen tännepäin.- Porsaan reikä
Kunhan heitin, tuo ikä/hintasuhde nyt olisikin liian optimaalinen ollakseen totta. Mielenkiinto vaan heräsi siihen, mikä on laissa tarkoitettua ostoa ja myyntiä, ja miten tuo kotitalousvähennyksen määritelmä tulkitaan;) Näin seksin oston kieltämisen aikaan tulee kaikkia tällaisia näkökohtia vähän puntaroida.
- kujensaari
Siivouspalvelu ei ole seksipalvelua, joten sebn osalta saat kotitalousvähennyksen. Siltä osin kuin palveluun liittyy seksuaalisia toimenpiteitä et saa vähennystä. Seksipalvelun tarjoaminen ei ole laillinen elinkeino, koska se on hyvän tavan vastainen.
- hieroo
niskaa ja siinä sivussa tarjoaa hoivaa myös jalalle niin tietty on kyse hoivatyöstä kun asiakkaan olo kevenee. Sama päinvastoin,myös tytöillä niskat jumissa ja ... Eli totta kai voitte saada verovähennyksen!! Molemmat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760