Maataloustuki

Nokian ex-toimitusjohtaja Kalle Isokallio kirjoittaa Iltalehden kolumnissaan:

" Unionin budjetista puolet tuhlataan maanviljelijöiden tukemiseen. Toisella tavalla ilmaistuna voidaan sanoa, että puolet budjetista kohdistetaan neljälle prosentille unionin kansalaisista.
Viidenkymmenentuhannen maanviljelijän tukemiseen käytetään Suomessa noin kaksi miljardia euroa. Huima summa, joka yksittäistä maanviljelijää kohden on liki kolme kertaa se summa, joka kuluu yksittäisen työttömän henkilön korvauksiin. Eli kylmästi laskien tulisi veronmaksajille halvemmaksi lopettaa tuet ja siirtää kertaheitolla koko kööri kortistoon. Ostetaan sen jälkeen ruokamme kehitysmaista, niin tulee samalla autetuksi niitäkin. Sivutuotteena tapahtuu myös vesistöjen puhdistuminen ja päästään eroon sinilevästä.

Kannattamaton maatalous nimittäin likaa vesistöjä moninkertaisesti sen minkä kannattava puunjalostus.
Vasta-argumenttina moiselle esitetään kotomainen kriisiajan ruokahuolto. Ei mene läpi. Kriisin sattuessa ei riitä dieseliä traktoreihin.

Minimivaatimus olkoonkin maatalouden tuista keskusteltaessa se, että lopetetaan kutsumasta maanviljelijöitä yrittäjiksi.

Ei sellainen ole yrittäjä, joka ei ole viiteenkymmeneen vuoteen saanut firmaansa kannattamaan muulla tavoin kuin valtion avustuksilla".

Milloin viljelijän toiminta on muutenkaan vastuullista, vilkaisu lähiympäristöön todistaa asian. Milloin esimerkiksi hevosmies velvoitetaan korjaamaan talteen hevosensa päästöt? Maanviljelijä tulkitsee mm ympäristötukea yksisilmäisesti. Toisin kuin Lämsä 24.5 Kiuruvesi lehdessä esittää, viljelijöillä riittää energiaa tukien hakemiseen, ei kuitenkaan niistä aiheutuvien vastuiden ja velvoitteiden hoitamiseen.