Hauska seurata...

Onhan hauska seurata miten teininuoret ja ikiteinit voivottelevat Putaansuun kuvan julkaisua. Ei se minusta niin pahan näköinen ole etteikö voisi naamaa lehdessä näyttää. Olihan se selvä, että jos euroviisuihin menee, jossain vaiheessa se on nassu lehdessä. Jos Mr. Lordina haluaa tulla tunnetuksi, olisi kannattanut esiintyä vain suomen rajojen sisäpuolella ja kohteliaasti kieltäytyä euroviisuista, eikä se silläkään systeemillä olisi ikuisuuksiin onnistunut. Ja eihän se seiska ollut ensimmäinen joka sen kuvan julkaisi, itse katsoin sen jo edellisenä päivänä expressenistä. Kannattaa myös ottaa huomioon, että työtään ne juorutoimittajatkin vaan tekivät, samoin kuin Lordi esiintyessään, eri ammatit vaan. Kuvasta päätellen on Putaansuulle kertynyt muutama vuosi lisää sen ottamisesta, joten onkohan se tunnistaminen kuvan perusteella ihan varmaa? Kiitos kuitenkin Lordille hyvästä musiikista jota mummokin kuuntelee ja suosittelee kaikille vauvasta vaariin.
4175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

..eli kyse ei ole pelkästä kasvojen paljastuksesta, vaan sontalehtien haluttomuudesta kunnioittaa ihmistä, hänen tekojaan ja sanaansa. Nyt on mun mielestä ihan oikea aika "osoittaa mieltään" ko asioiden puolesta. Ja niin näyttää olevan kymmenientuhansien muidenkin mielestä.

Äänestä
  • Voihan Putaansuu kokeilla mitä mieltä tuomari on pyynnön juridisesta merkityksestä. Nauravat pihalle, kun on kerran tieten tahtoen julkisuuteen pyrkinyt. Eihän bändin muutkaan jäsenet märise julkisuudesta.

    Äänestä

  • että tämä ollaan nyt henkilöity tiettyyn personaan. Jos olisi ollut jostain muusta julkkisksesta kyse, niin tuskin tälläistä älämölöä olisi tullut.

    Äänestä

  • ..aikuisten maailmaan. kirjoitti:

    Voihan Putaansuu kokeilla mitä mieltä tuomari on pyynnön juridisesta merkityksestä. Nauravat pihalle, kun on kerran tieten tahtoen julkisuuteen pyrkinyt. Eihän bändin muutkaan jäsenet märise julkisuudesta.

    Jokaisella on oikeus yksityisyyteen, se että henkilö on ammattinsa puolesta julkisuudessa ei tarkoita että hän on vapaata riistaa median riepoteltavaksi vailla ihmisoikeuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mummo kirjoitti:

Onhan hauska seurata miten teininuoret ja ikiteinit voivottelevat Putaansuun kuvan julkaisua. Ei se minusta niin pahan näköinen ole etteikö voisi naamaa lehdessä näyttää. Olihan se selvä, että jos euroviisuihin menee, jossain vaiheessa se on nassu lehdessä. Jos Mr. Lordina haluaa tulla tunnetuksi, olisi kannattanut esiintyä vain suomen rajojen sisäpuolella ja kohteliaasti kieltäytyä euroviisuista, eikä se silläkään systeemillä olisi ikuisuuksiin onnistunut. Ja eihän se seiska ollut ensimmäinen joka sen kuvan julkaisi, itse katsoin sen jo edellisenä päivänä expressenistä. Kannattaa myös ottaa huomioon, että työtään ne juorutoimittajatkin vaan tekivät, samoin kuin Lordi esiintyessään, eri ammatit vaan. Kuvasta päätellen on Putaansuulle kertynyt muutama vuosi lisää sen ottamisesta, joten onkohan se tunnistaminen kuvan perusteella ihan varmaa? Kiitos kuitenkin Lordille hyvästä musiikista jota mummokin kuuntelee ja suosittelee kaikille vauvasta vaariin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu