Huomaan, että kuvakohu nostattaa hyvin paljon "trolleja", joiden ainoa mielipide on perustelematon "hyvä seiska" tai perusteluna on, "kaikilla on oikeus nähdä lordin kasvot", ymmärtämättömät sanovat näin, sillä asiahan ei liity oikeuteen pätkääkään. Kuka tahansa saa kuvan käsiinsä vähän urkkimalla, vaikka vanhoista NYT -lehden arkistoista.
Osa boikotoijista ovat lojaaleja kansallissankarillemme Lordille, joka nöyrästi pyysi medialta, että älkää ruvetko tuhoamaan tätä 10 vuoden duunia. Näin lähellä euroviisuja Seiska menee ja pettää koko suomen kansan luottamuksen olemalla kunnioittamatta Lordin ainoaa toivetta.
Itse pidin Lordin teatraalista imagosta hyvinkin paljon. Maailmaan mahtuu tavallisia hevibändejä enemmän kuin ampiaisia pesään. Lordi keksi hienon ajatuksen, millä voisi erottua tästä harmaasta massasta luomalla musiikkiin visuaalisuutta. Ei Lordi piilottele maskiensa takana, se on osa tarkasti suunniteltua imagoa, joka antaa myös musiikille taikaa. Sitä soittaa hirviölauma, ei Tomi Putaansuu ja kumppanit. Syynä pyynnölle, ettei kasvoja julkistettaisi, on se että ihmiset eivät halua nähdä sitä.
Ajatelkaa asiaa näin. Jos olisi olemassa ihminen, joka tietäisi AINA ennalta miten urheiluottelut päättyvät ja tyrkyttäisi tuloksia joka paikasta naaman eteen, olisiko jännittävää seurata urheilua? ei. Samaa ajan takaa nyt. Lordin fanit EIVÄT HALUNNEET NÄHDÄ Lordin siviiliminän kasvoja. On aivan sama löytääkö joku urkkija ne tai julkaiseeko joku ulkomaalainen lehti ne tai Aleksi Laihon vanhan kuvan Lordina (heh heh). Kyse on siitä, että seiska suorastaan tyrkyttää kansikuvassaan kaikille tuota kuvaa, myös niille, jotka eivät sitä haluaisi nähdä. Seiska olisi voinut hoitaa asian siistimminkin, vaikka laittaa kuvan raaputuspinnan alapuolelle, ei olisi minunkaan tarvinnut nähdä tuota kuvaa. Pakko myöntää, että osa taiasta on hälvennyt ja se harmittaa tosissaan.
Seiska julkaisi kuvan tyhmyyttään ja ajattelemattomuuttaan, se haluaa antaa kansalle sitä mitä kansa tahtoo, mutta töppäsi todella pahasti. Silti peruutin tilaukseni, sillä journalismissakin on oltava rajansa. Hämeen sanomat on pahin kaikista. Tyhmänylpeä päätoimittaja yrittää epätoivoisesti saada palaa kakusta ja julkisuutta lehdelleen kohun saattelemana. Päätoimittaja suorastaan ylpeilee sillä, että on loukannut suurta määrää ihmisiä. Hänen kirjoituksestaan löytyy selvää VIHAA Lordia kohtaan. Kaikilla on oikeus nähdä kohutut kasvot? Fanit eivät sitä halunneet! Hämeen sanomien päätoimittaja ei pidä Lordista, ja siksi hänen pyrkimyksenään on tuhota bändin kasvava ura.
Lordi ei halunnut kasvojaan julkistettavan sen takia, että faneilla säilyisi ajatus mystisistä monstereista, joka on Lordin kulmakivi. Seiska hyökkäsi suoraan kohderyhmäänsä vastaan, ei Lordia. Hämeen sanomat hyökkäävät vanhoillisuudessaan Lordia vastaan, koska ei jostakin syystä pidä siitä.
Vastakkainasettelussa ovat nyt ne, jotka haluavat tyssätä Lordin uran tähän paikkaan, ja ne jotka eivät sitä halua, minä en halua sabotoida Lordin uraa.
Niille, jotka eivät ymmärrä kohun syytä
4
167
Vastaukset
- noin se on nähtävä
erittäin hyvä tiivistys!
- uteliaat mulkut
mitäs menitte uteliaat mulkut katsomaan kuvat jos se jotenkin haittaa lordia?tavallinen tallaaja ei paskaakaan välitä näkyykö sen naama vai ei.
- Cthulhu
Et selvästikään ole käsittänyt ollenkaan koko jutun pointtia, mutta todistat loistavasti päättelyni: et yritä ymmärtää, sillä et pidä Lordista, tai sitten olet yksinkertaisesti todella tyhmä. Se fakta, että yrität ymmärtämättä provosoida on todistus, että sinullakin on jotain Lordia vastaan. Pidä linjasi, ei ketään kiinnosta.
Väännän silti rautalangasta: Kasvojen näkemistä on miltei mahdotonta välttää. Lue tekstistäni "raaputuskohta" ja mieti olisiko se ollut parempi vaihtoehto. Oletan, että vastaat ei. - tavallinentallaaja
Sitä kuvaa ei todellakaan tarvinnut MENNÄ mihinkään uteliaisuuksissaan katsomaan, vaan se näkyy jokaisen kaupan jokaisella kassalla, halusit tai et. Mutta mistäs sä sen tietäisit, kun teillä äiskä käy kaupassa eikä sun tartte.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216772Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235403- 1152555
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152026Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361753Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111983- 59947
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28857Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43853