Hyvä seiska

Lordin menestys saa minulta suuren kunnioituksen.

Mielestäni Seiskassa olleiden kuvien julkaiseminen
oli oikea ja rohkea teko.

Kuvat auttavat yksittäisiä ihmisiä ymmärtämään,
että on tärkeää uskoa omaan juttuunsa rohkeasti.

Silloin mahdottomalta tuntuvat asiatkin voivat tulla
mahdolliseksi.
4298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

spede

Äänestä
  • Olet täys pelle!!!

    Äänestä

Enpä olisi uskonut jonkun Lordin voittoa kunnioittavan maantallaajan olevan tuotakin mieltä! Jos oikeasti kunnioittaisit Lordin voittoa, kunnioittaisit myös jonkin verran heidän tahtojaan. Hehän nimenomaan kielsivät pärstiensä julkaisusta lehdissä! Siis kielsivät. Mitä tästä voidaan päätellä?
Seiska on verenimijä, paljastaja, pelkästään rahaa ajatteleva, tulevaisuutta kuvaava lehti joka paskat välittää ihmisten tuntemuksista ja joka miettisi OIKEASTI. Raha niillä on vain mielessä, uskokaa jo. Itse en ole koskaan pienen elämäni aikana kyseistä ihmisten silmille kusevaa lehteä ostanut, vaan aina lukenut jollain kaverilla jos pöydällä ei muuta tekstin lähdettä satu olemaan. Tuossa asiassa olisi mielestäni voinut ajatella silmäripsiään pidemmälle - mitä Seiska tällä haluaa tavoittaa? (muutakuin rahaa) Mielipahaa, kohua ja raivoa, vai hurraahuutoja, mainetta ja ihmisten kirkkaita silmiä: "Hyvä Seiska! Vihdoin saimme nähdä Lordin kasvot vastoin hänen tahtoaan!"

Äänestä
  • Raha vaikuttaa myös Lordin tekemisiin, mutta niinhän sen pitääkin olla.

    Eniten ahneutta on kuitenkin Lordin levy-yhtiöllä.

    Myönnän toki että ilman Sonya voittaminen olisi ollut paljon vaikeampaa.

    "Siviilipersoonan" salaaminen on markkinointikikka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


etelän mies kirjoitti:

Lordin menestys saa minulta suuren kunnioituksen.

Mielestäni Seiskassa olleiden kuvien julkaiseminen
oli oikea ja rohkea teko.

Kuvat auttavat yksittäisiä ihmisiä ymmärtämään,
että on tärkeää uskoa omaan juttuunsa rohkeasti.

Silloin mahdottomalta tuntuvat asiatkin voivat tulla
mahdolliseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu