Islamin synty

Tai koraanin synty.. ihan kuinka vaan.
Muhammed oli kyllästynyt useisiin jumaliin, joten hän päätti, että otetaanpa vain yksi Jumaa. Hänen mielestään patsaitten ja kuvien palvominen oli väärin.
Kun hän lähti kokoamaan Islamia, hän poimi sieltä sun täältä eri vaikutteita. Kiven ympärillä pyöriminen oli pakanoitten juttu, mutta Muhammed keksi sille toisen tarkoituksen. Kristinusko oli myös hänen tuntemansa uskonto, josta hän poimi vanhan testamentin ja Jeesuksen profeettana, mutta ei Jumalan poikana. Muuten Koraanin mukaan Jesus oli neitseellisesti syntynyt ja Jeesus puolusti äitinsä(puhumalla) neitseellisyyden puolesta sylivauvana.Almujen antaminen oli buddhalaisten tapa. Buddhalaisuus vaikutti myös tällä alueella. Myös rukousasennot ja rituaalit (peseytyminen ennen rukousta.Ruumiin ja sielun tasapaino ja joogasta tuttu aurinkotervehdys on lähes saman kaavan mukaan tehty kuin muslimien rukous.

On lukuisia muitakin yhtäläisyyksiä, mutta en viitsi kirjoittaa enempää koska tämä kuitenkin poistetaan. Nopeimmat lehtivät lukea.
5342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Budhalaisten kohtalo on ollut Dar al-Islamissa vaan todella surkea. Islamissa (kuten myös kristinuskossa ja juutalaisuudessa) on lisäksi valtavasti vaikutteita Zarahustralaisuudesta.

Äänestä
  • Enpä ole tästä Zarahustralaisuudesta kuullutkaan, , ainakaan tällä nimellä. Mutta kiitos otanpa selvää, sieltä voi löytyä paljon mielenkiintoista...

    Äänestä

  • m..... kirjoitti:

    Enpä ole tästä Zarahustralaisuudesta kuullutkaan, , ainakaan tällä nimellä. Mutta kiitos otanpa selvää, sieltä voi löytyä paljon mielenkiintoista...

    Otsikossa uskonnon englannin kielinen nimi googlea varten. Opin perusti Zarahustra noin 3.500 vuotta sitten. Iranissa elää vieläkin arviolta 100.000 Zarahustralaista, oppia kutsutaan siellä myös "peitenimellä" Parsilaisuus (Farsilaisuus, persialaisuus). Muslimit kuitenkin vainoavat heitä. Perinteiseen uskoon kuuluu yksijumalaisuus (Ahura Mazda) , 5 päivittäistä rukousta, usko taivaaseen ja helvetiin. Usko henkiolentoihin (vrt. enkelit). Usko pahaan, saatanaan (Ahriman) jne.. Kuulostaako tutulta ?

    Äänestä

  • 5Kolonna kirjoitti:

    Kiitos vinkeistä :-)

    Äänestä

teillä on!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

m..... kirjoitti:

Tai koraanin synty.. ihan kuinka vaan.
Muhammed oli kyllästynyt useisiin jumaliin, joten hän päätti, että otetaanpa vain yksi Jumaa. Hänen mielestään patsaitten ja kuvien palvominen oli väärin.
Kun hän lähti kokoamaan Islamia, hän poimi sieltä sun täältä eri vaikutteita. Kiven ympärillä pyöriminen oli pakanoitten juttu, mutta Muhammed keksi sille toisen tarkoituksen. Kristinusko oli myös hänen tuntemansa uskonto, josta hän poimi vanhan testamentin ja Jeesuksen profeettana, mutta ei Jumalan poikana. Muuten Koraanin mukaan Jesus oli neitseellisesti syntynyt ja Jeesus puolusti äitinsä(puhumalla) neitseellisyyden puolesta sylivauvana.Almujen antaminen oli buddhalaisten tapa. Buddhalaisuus vaikutti myös tällä alueella. Myös rukousasennot ja rituaalit (peseytyminen ennen rukousta.Ruumiin ja sielun tasapaino ja joogasta tuttu aurinkotervehdys on lähes saman kaavan mukaan tehty kuin muslimien rukous.

On lukuisia muitakin yhtäläisyyksiä, mutta en viitsi kirjoittaa enempää koska tämä kuitenkin poistetaan. Nopeimmat lehtivät lukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu