naamiointi

6.5.2004

Naamioituminen mielenosoitusten, yleisötilaisuuksien sekä muidenkin julkisella paikalla tapahtuvien yleisön kokoontumisten yhteydessä ehdotetaan kiellettäväksi. Rangaistavaa olisi tunnistamista vaikeuttava kasvojen peittäminen osittain tai kokonaan esimerkiksi hupulla, naamiolla tai maalauksella. Hallitus hyväksyi esityksen sisällön ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle 7. toukokuuta 2004 presidentin esittelyssä.

Laittomana naamioitumisena ei pidettäisi sellaista kasvojen peittämistä, jonka tarkoituksena on suojautua säältä tai joka kuuluu esimerkiksi karnevaaliin tai vastaavaan yleisötilaisuuteen.

Myös uskonnollisesta, etnisestä tai muusta hyväksyttävästä syystä kasvot saisi peittää mielenosoituksessakin. Esimerkiksi tiettyä poliitikkoa kuvaavan naamion käyttäminen hänen politiikkaansa vastustavassa mielenosoituksessa olisi sallittu. Sallittua olisi myös tapahtuman luonteen mukainen esiintyminen esimerkiksi kasvot maalattuina urheilu- tai taidetapahtumassa, jollei tarkoituksena ole vaikeuttaa tunnistamista mahdollisten levottomuuksien yhteydessä.

Laittoman naamioitumisen estäminen olisi käytännössä vaikeaa, jollei voitaisi puuttua naamioitumisvälineiden hallussapitoon yleisön kokoontumisissa. Siksi ehdotetaan, ettei yleisen kokouksen tai yleisötilaisuuden yhteydessä saisi pitää hallussaan naamioitumiseen soveltuvaa välinettä ilman hyväksyttävää syytä. Järjestyksenvalvojalla olisi oikeus tarkastaa näiden välineiden hallussapito.

Rangaistuksena laittomasta naamioitumisesta voitaisiin tuomita sakkoa tai enintään kolme kuukautta vankeutta. Naamioitumisvälineen laittomasta hallussapidosta seuraisi sakkoa.
Naamioitumiskiellolla turvattaisiin kokoontumisvapautta

Naamioitumiskiellolla voitaisiin esityksen mukaan ehkäistä väkivaltaisuutta ja mellakointia mielenosoituksissa ja muissa yleisön kokoontumisissa julkisella paikalla. Näin edistettäisiin rauhanomaista kokoontumisvapauden käyttöä. Esityksellä myös parannettaisiin mahdollisuuksia saattaa rikoksista epäillyt syytteeseen.

Tanskassa naamioituminen mielenosoituksissa kiellettiin vuonna 2000 ja Ruotsissa on ehdotettu naamioitumiskieltoa, koska mielenosoituksissa on esiintynyt vakavia levottomuuksia.
9369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

AAMEN!

Tämän olen kuullut ennenkin kyllä.

Seiskan vastustajat ovat n. 16-vuotiaita, eivätkä tajua lehtien toimintaa saatika sitten naamiointilakia.

Äänestä

..toihan oli vaan ehdotus. ei mikään laki.

Äänestä

heillä on myös verhot.

Äänestä

Joulupukki on noilla perusteilla lailla kielletty

Äänestä

mitenkähän tämä liittyy asiaan?

Äänestä

"Laittomana naamioitumisena ei pidettäisi sellaista kasvojen peittämistä, jonka tarkoituksena on suojautua säältä tai joka kuuluu esimerkiksi karnevaaliin tai vastaavaan yleisötilaisuuteen.
"

Äänestä

suomalainen pidätetään jos osoittaa mieltä huivipäässä mikä on hienoa koska mielenosoittajat tulisi teloittaa suoraan.ihmettelen kuitenkin miksi pakolaiset saa olla huivitpäässä?no tietenkin niillä on eri oikeudet kuin alistetuilla junteilla jotka mesoo jonkun hölmön bändin takia kun pitäisi pitää kansan puolia.

Äänestä

He esiintyivät euroviisuissa, ne eivät tietääkseni ole mielenosoitus. Samoin konsertit eivät bändin osalta taida olla mielenosoitus lain sanalla...

Äänestä

Olisi hyvä nähdä kaikkien lordien jäsenet ilman naamioita, koska mm. pienille lapsille jää hieman pelottava kuva bändistä. Silloin hekin tajuaisivat että kyseessä on vaan ihan tavallisia ihmisiä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on kiellettyä kirjoitti:

6.5.2004

Naamioituminen mielenosoitusten, yleisötilaisuuksien sekä muidenkin julkisella paikalla tapahtuvien yleisön kokoontumisten yhteydessä ehdotetaan kiellettäväksi. Rangaistavaa olisi tunnistamista vaikeuttava kasvojen peittäminen osittain tai kokonaan esimerkiksi hupulla, naamiolla tai maalauksella. Hallitus hyväksyi esityksen sisällön ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle 7. toukokuuta 2004 presidentin esittelyssä.

Laittomana naamioitumisena ei pidettäisi sellaista kasvojen peittämistä, jonka tarkoituksena on suojautua säältä tai joka kuuluu esimerkiksi karnevaaliin tai vastaavaan yleisötilaisuuteen.

Myös uskonnollisesta, etnisestä tai muusta hyväksyttävästä syystä kasvot saisi peittää mielenosoituksessakin. Esimerkiksi tiettyä poliitikkoa kuvaavan naamion käyttäminen hänen politiikkaansa vastustavassa mielenosoituksessa olisi sallittu. Sallittua olisi myös tapahtuman luonteen mukainen esiintyminen esimerkiksi kasvot maalattuina urheilu- tai taidetapahtumassa, jollei tarkoituksena ole vaikeuttaa tunnistamista mahdollisten levottomuuksien yhteydessä.

Laittoman naamioitumisen estäminen olisi käytännössä vaikeaa, jollei voitaisi puuttua naamioitumisvälineiden hallussapitoon yleisön kokoontumisissa. Siksi ehdotetaan, ettei yleisen kokouksen tai yleisötilaisuuden yhteydessä saisi pitää hallussaan naamioitumiseen soveltuvaa välinettä ilman hyväksyttävää syytä. Järjestyksenvalvojalla olisi oikeus tarkastaa näiden välineiden hallussapito.

Rangaistuksena laittomasta naamioitumisesta voitaisiin tuomita sakkoa tai enintään kolme kuukautta vankeutta. Naamioitumisvälineen laittomasta hallussapidosta seuraisi sakkoa.
Naamioitumiskiellolla turvattaisiin kokoontumisvapautta

Naamioitumiskiellolla voitaisiin esityksen mukaan ehkäistä väkivaltaisuutta ja mellakointia mielenosoituksissa ja muissa yleisön kokoontumisissa julkisella paikalla. Näin edistettäisiin rauhanomaista kokoontumisvapauden käyttöä. Esityksellä myös parannettaisiin mahdollisuuksia saattaa rikoksista epäillyt syytteeseen.

Tanskassa naamioituminen mielenosoituksissa kiellettiin vuonna 2000 ja Ruotsissa on ehdotettu naamioitumiskieltoa, koska mielenosoituksissa on esiintynyt vakavia levottomuuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu