Etusivulla, jonka tutkittu lukijamäärä lähentelee jopa miljoonaa komeilee viisuvoittajamme – jo kansallissankariksikin tituleeratun Lordin maskin takaa vaikuttava Tomi Putaansuu.
Lordi itse on vedonnut mediaan pyytäen jättämään henkilöt maskien takana rauhaan. Älkää riisuko Joulupukiltakaan valkeaa partaa.
Nurmipalon lailla etenevä kiukku on saanut vuorokauden sisällä jopa 60 000 kuluttajan rustaamaan nimensä adressiin, joka on paheksunnan ilmaisu kyseisen juorulehden toiminnalle.
Julkinen palaute lehdelle on asiallista ja vähemmän asiallista. Rimanalituksia palautteissa löytyy myös toki.
Mutta mikä nyt suututtaa?
Syitä on etsittävä syvemmältä.
Kyse on periaatteesta.
Moni asiaa paheksunut on Tomin kuvan uteliaisuuttaan tihkuen varmasti lehdestä selannut. Saattanut jopa ostaa lehden kuvan vuoksi!
Mutta kyse ei olekaan siitä. Kyse on periaatteesta.
Olisimme voineet elää ilman tätä kuvaakin.
Ja siitä on kyse. Me olisimme voineet elää ilman tätä kuvaakin. Tämä oli myös Lordin erityinen toive ja nöyrä pyyntö. Ja todellakin me olisimme voineet elää ilman tätä kuvaa.
Ulkomailla toki kuva on julkaistu jo ja se on selvä. Ei näillä medioilla ole mitään velvollisuuksia Suomea – tai suomalaisia kohtaan. Ei edes suomalaista Tomia kohtaan.
Mutta suomalaisuus – ja ylpeys tästä oli ihokarvat nostattavaa Lordin esiintyessä Ateenassa. Se oli jotakin, jota emme ole aikoihin tunteneet. Yhteenkuuluvuus. Iloitseminen yhteisestä voitosta.
Ja kansa taisikin vain luottaa liikaa tuohon suomalaisuuteen kun kuvitteli suomalaisen lehdistön isänmaallisuuden liian korkealle.
Ja kansa pettyi. Ei kunnioitettu maanmiehen nöyrää pyyntöä. Puukotettiin omiamme selkään. Ei pidettykään yhtä. Niin. Ei pidetty yhtä.
Mikä nyt siis suututtaa? Pettymys. Pettymyshän se.
Yllättyneisyys. Hämmentyminen. Pettymys. Suuttumus. Tässä omat tunteeni, seiskan tipahdettua postiluukusta eteisen lattialle.
Ja oikeastaan kaiken tämän jälkeen voin vain todeta; Surullista.
Kohun taustalla pettymys
Maannainen
3
242
Vastaukset
- nöyrää pyyntöä
Vastaava päätoimittaja
Eeva-Helena Jokitaipale
http://www.viestintaliitto.fi/kirjatyo/2002/7/muut/haastattelu.html
Päätoimittaja
Marko Petäjäjärvi
http://www.kampanja.net/vtuoreet/arkisto/2003/juttu3090.htm - *sana*
Hienoa Maannainen! Sait puristettua tunteemme sanoiksi. Juuri tästä on kyse.
- Kaunotar
KIITOS! se kaikki oli kauniisti puettu sanoiksi, asiallista ja osittain liikuttavaakin. tykkäsin erittäin paljon kirjoituksestasi. sana hallussa todellakin. kiitos
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455210Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1271671Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511560- 141275
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60857