Vaikea tilanne

Nuoreni seurustelee lestadiolaisen kanssa ja näin on jatkunut jo usean kuukauden ajan.Nuoripari on silminnähden erittäin rakastuneita tosiinsa ja yhteinen tulevaisuuskin on heillä suunnitelmissa kun sen aika koittaa.Olemme mieheni kanssa hyväksyneet suhteen täysin vaikka emme ole lestadiolaisia ja onnellisia heidän puolestaan.Mutta suhteen yllä leijuu varjo nimittäin lestadiolaisnuoren vanhemmat.Emme ymmärrä sillä välillä he ottavat nuoreni avosylin vastaan ja vievät seuroihin ja sitten riita tilanteissa oman nuorensa kanssa syyttävät lastani tilanteesta.Nuoreni ei missään vaiheessa ole halunnut vierottaa rakastaan lestadiolaisuudesta vaan päinvastoin kannustanut häntä pysymään uskossa.Sitä paitsi hän itsekin on hyvin kiinnostunut lestadiolaisuudesta ja uskomisesta.Mutta ihmettelen vanhempien käytöstä eivätkö he kuitenkaan halua hyväksyä nuortani vaikka niin antoivat ymmärtää?Miten voisin auttaa?Uskon kuitenkin että näiden nuorten seurustelu on Jumalan tahto eihän Hän olisi muuten heitä johdattanut toistensa luo.En ehkä voi muutakuin rukoilla heidän puolestaan.
2790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin meitä on moneksi.Tilanteen mukaan näytetään kasvoista se puoli mikä on parhaaksi omien tarkoitusperien saavuttamiseksi.

Äänestä

eli meitä on moneen junaan. Onneksi ongelma ratkeaa (ainakin pitäisi) kunnes nuoret saavuttavat täysi-iän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seurattavana kirjoitti:

Nuoreni seurustelee lestadiolaisen kanssa ja näin on jatkunut jo usean kuukauden ajan.Nuoripari on silminnähden erittäin rakastuneita tosiinsa ja yhteinen tulevaisuuskin on heillä suunnitelmissa kun sen aika koittaa.Olemme mieheni kanssa hyväksyneet suhteen täysin vaikka emme ole lestadiolaisia ja onnellisia heidän puolestaan.Mutta suhteen yllä leijuu varjo nimittäin lestadiolaisnuoren vanhemmat.Emme ymmärrä sillä välillä he ottavat nuoreni avosylin vastaan ja vievät seuroihin ja sitten riita tilanteissa oman nuorensa kanssa syyttävät lastani tilanteesta.Nuoreni ei missään vaiheessa ole halunnut vierottaa rakastaan lestadiolaisuudesta vaan päinvastoin kannustanut häntä pysymään uskossa.Sitä paitsi hän itsekin on hyvin kiinnostunut lestadiolaisuudesta ja uskomisesta.Mutta ihmettelen vanhempien käytöstä eivätkö he kuitenkaan halua hyväksyä nuortani vaikka niin antoivat ymmärtää?Miten voisin auttaa?Uskon kuitenkin että näiden nuorten seurustelu on Jumalan tahto eihän Hän olisi muuten heitä johdattanut toistensa luo.En ehkä voi muutakuin rukoilla heidän puolestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu