mausteallergiaa?

Hei!

Mulla on koko tämän vuoden ollut ihmeellisiä allergisia reaktioita. Aluksi päättelin, että ne johtuvat tomaatista, joten jätin tomaatin pois. Sitten päättelin että osasyyllisenä voi olla huulirasvat, joten nykyään käytän vain bepanthenia ja nykyään huulet ovatkin olleet ihan kunnossa. Tänään söin kebabia ja ranskalaisia (ilman tomaattikastiketta!) ja huulet menivät aivan punaisiksi, turposivat paikoitellen ja alkoivat kutisemaan. Kutinaa on myös jonkin verran suun ympärillä, erityisesti ylähuulen vieressä. Olisiko kyseessä joku mausteallergia?
Pari päivää sitten söin lihapullia, joissa oli mm. valkopippuria ja huulet olivat vähän kutisevat. Voisiko se aiheuttaa allergiaa?
Kokemuksia?

Paha kala-allergia minulla on, siinä perinteiset oireet, eli hajusta hengenahdistusta ja kosketuksesta punoitusta, turvotusta ja "näppyjä".
Tuolla edellisessä keskustelussa mainittua hammastahnaa en usko tässä tapauksessa syylliseksi.
1110723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

onko syömissäsi ruuissa säilöntöainetta E 211,
minulla se tekee samat oireet.

Äänestä
  • Kebabista vaikea sanoa, mutta pidänpä jatkossa silmällä tuota. :) Kiitos vinkistä!

    Äänestä

  • Mulla on kanssa mausteallergia. Tekee suun kutinan, jopa rakkoja, iho kutisee ja naama menee punaiseksi.


    Lisäaineet on joskus syypäänä. TAI väriaineet.

    Tässä on tiivistettynä ohjeita kirjasta: Peter Wilhelmsson: Helpostusta allergiaan.

    HOMEALLERGIKON RUOKAVALIO:

    Home ja hiiva ovat useimmiten sukua toisilleen ja yliherkkyys niille on tekemisissä Candida Albicans: kanssa. Homeen puhdistaminen ruoasta voi auttaa paljon.
    -Vältä kaikkea käynyttä ja käytettyjä tuotteita
    -Älä nauti alkoholia, käytettyjä tai maitohapatettuja juomia
    -ei viinietikkaa
    -ei kastikkeita
    -ei maltaita
    -ei kakkua
    -ei kahvia
    -ei suklaata
    -ei hiivapitoista B-vitamiinia
    -ei rasia, purkki tai pullotuoremehuja
    (vastapuristetut ovat ok)

    OHJEET ASTMAATIKOLLE:

    Vältä erityisesti limaa muodostavaa ruokaa, ennenkaikkea MAITOTUOTTEITA, kun haluat uudistaa hengitysteiden toimintaa.
    Poista myös liha ja leipä tai vähennä niiden käyttöä.

    MAITOALLERGIA (joka on naamioitunut)
    Oireet: Suuret limamäärät, limakalvotulehdukset, vilustumiset, poskiontelotulehdukset, korva-nenä ja kurkkukivut.

    Pahimpia maitotuotteita ovat: Tavallinen maito ja juusto.

    Parhaimpia maitotuotteita: Viili, jogurtti, kefiiri, rahka, vuohenmaito (&jogurtti) lampaanjuusto

    Acidofilus ja lactobasillus (maitohappobakteerit)
    -elvyttävät suolen eliöstöä ja ehkäisevät ummetusta.
    -estävät myös histamiinin tuotantoa.

    Maidolle korvikkeita:
    -Soijamaito (kalsium)
    -Tofu maidon tai kerman sijasta jälkiruokiin tai lämpimiin ruokiin
    -mantelimaito, seesamimaito ja auringonkukkamaito (jauheesta)

    JOS ON KAIKELLE ALLERGINEN NIIN TURVALLISIMPIA RUOKIA OVAT:

    -lampaanliha
    -päärynä
    -luonnonriisi
    -hirssi
    -viikuna
    -oliviiviöljy
    -bataatti
    -mustaselja
    -vaahterasiirappi
    -papaija
    -persimon
    -tapioka
    -inkivääri
    -arrowjuuuri

    ruokaan ja homeeseen liittyviä vaivoja:

    IHOTTUMA:
    Maitotuotteet, suklaa, pähkinät, maapähkinät, kananmuna, homesieni-itiöt, hiiva, pöly ja siitepöly

    POSKIONTELO/NENÄONTELO:
    Maitotuotteet, appelsiini, maissi, suklaa, vehnä, ruoan väriaineet ja kananmuna

    KORVAVAIVAT:
    Maitotuotteet, kananmuna, suklaa, maapähkinät, maissi, kananpoika, vehnä, pöly kotieläimet ja home

    PIIPITTÄVÄ ÄÄNI TAI ASTMA:
    Maitotuotteet, kananmuna, vehnä ja muut viljat, kala ja äyriäiset, maapähkinät, kaakao, maissi, pähkinät, sipuli, valkosipuli, aspiriini ja ruuan väriaineet (asvaltin terva)

    ALLERGIA/YLIJÄNNITTYNEISYYS/VÄSYMYS:
    Keinotekoiset väri-ja makuaineet, säilöntäaineet, sokeri, maitotuotteet, maissi, kaakao, vehnä, kananmuna, appelsiini, omena, viinirypäleet, maapähkinä, tomatti, pöly ja homesieni-itiöt, siitepöly, hajuvesien ja deodoranttien yhdisteet

    NOKKOSKUUME:
    Suklaa, maitotuotteet, kananmuna, maapähkinä, kaneli, säilöntäaineet, keinotekoiset väri-ja makuaineet, mansikka, meloni ja tomaatti

    KOURISTUKSET:
    Maitotuotteet, hiiva (B-vitamiini yhdisteet)ja kananpoika

    HUULIHAAVA:
    Sitrushedelmät, maitohapatettu kurkku, kaneli, omena, kahvi, suklaa, peruna ja pähkinät

    PAKSUSUOLEN TULEHDUS (KOLIITTI):
    Maitotuotteet, vehnä, kananmuna, maissi, kaakao, pähkinät, appelsiini, sianliha (porsas), naudanliha, kananpoika, maapähkinät ja sokeri

    SAPPIRAKON VAIVAT:
    Kananmuna, sianliha, sipuli, kananpoika, pavut, pähkinät, maitotuotteet, kahvi, appelsiini, maissi

    POHJUKAISSUOLIHAAVA:
    Maitotuotteet, kananpoika, vehnä, maissi, kananmuna, naudanliha, tomaatti, kahvi, tee, appelsiini, avokado, persikka, peruna, ohra, suklaa, viinirypäleet, maapähkinä, mausteet

    VIRTSARAKKOVAIVAT (vuoteenkastelu ja pidätyskyvyttömyys)
    Maitotuotteet, kananmuna, sitrushedelmät, maissi, vehnä, porsaanliha, tomaatti, kananpoika, kolapähkinä, kaakao, sipuli, kala, kaneli, omena, maapähkinät, keinotekoiset väri ja säilöntäaineet ja home.
    Appelsiini on aikuisilla tavallisin syy.

    MUNUAISVAIVAT (NEFROOSI)
    Maitotuotteet, vehnä

    PÄÄNSÄRKY:
    (Monoamiineja sisältävät ruoat; supistavat verisuonia)
    Suklaa, kananpoika, kahvi, vitrushedelmät, pavut, banaani
    myös Maitotuotteet, kananmuna, maisi, maapähkinät, persikka, pavut, kaneli, sianliha, valkosipuli, ruokien väriaineet, siitepöly, homesieni-itiöt, pöly, kotieläimet, ilmansaasteet (pakokaasu, tupakansavu, maalihöyryt, hajuvedet, kemialliset hajuaineet, luonnonkaasu)

    MIGREENI:
    Suklaa, kahvi, viini, juusto, banaani

    NIVELTULEHDUS / NIVELKIPU / REUMATISMI
    Solaniinia sisältävät: Peruna, paprika, vayenne, tomaatti, munakoiso, tupakka.
    Muita mahdollsia; Sianliha (pekoni, kinkku), ihra, maitotuotteet, kananpoika, suklaa, vehnä, naudanliha, kahvi, kananmuna, ruoan keinotekoiset väriaineet

    TOISTUVAT TULEHDUKSET
    Maitotuotteet, kananmuna, maissi, vehnä, kaneli ja muut mausteet, sitrushedelmät (appelsiini, limetti, sitruuna, greippi) suklaa, kolapähkinä

    NESTEEN KERTYMINEN
    Sianliha

    MS-tauti
    Kesäkurpitsa, naudanliha, sienet, vehnä;
    varo myös: maissi, kaura, ruis, riisi, tattari, soijapavut

    KORKEA VERENPAINE, EPÄSÄÄNNÖLLISET SYDÄMENLYÖNNIT
    VERISUONISAIRAUDET
    Suklaa, maissi, sitrushedelmät, banani, pavut, pähkinät, sianliha, maapähkinät, kahvi, maitotuotteet, vehnä, riisi, naudanliha, katkaravut, äyriäiset, kananpoika, omena, maapähkinävoi, kemialliset jhajusteet, hajuvedet, tupakansavu, hyönteismyrkyt ..




    LÄHEISESTI SUKUA OLEVAT AINEET:

    SIENET JA HOMEET: Leipomishiiva, panimohiiva, sienet, tryffeli, juusto, viinietikka

    (kirjan saa kirjastosta, jos pystyy homeisia kirjoja lukemaan. Tämäkin oli aika huonossa kunnossa..)
    Nämä ovat siis kirjan ohjeita..
    Valitukset siis kirjailijalle. Laitoin näitä jos jotain kiinnostaa.


    asiaa vielä alkoholista ja allergiasta:

    Oireita aiheuttavia juomia:

    -marjoja, hedelmiä, rypäleitä ja hiivaa sisältävät juomat

    -miedot: Aperita, Sorbus, Kir, Glögit, Vermutit, Portviinit, Sherryt

    -Väkevät: Ginit, Akvaviitit, maustetut Vodkat, tummat rommit sekä yrtti, -sitrus, kaakao emulsio ja mansikkalikööri, punssi, katkerot ja valmiit juomasekoitukset. Maustetuissa viinoissa on allergeenejä sisältäviä kasvin osia.

    Lisäksi kerma- ja munalikööreissä on valkuaisaineita > Reaktio allergisille. Kermaliköörit eivät sovi myös laktoosi-intoleranteille.

    Juomassa ei saa olla hedelmiä, marjoja, mausteita, hiivoja, säilöntä- väri- tai lisäaineita.

    Puhdas alkoholi vapauttaa histamiinia.
    Histamiini laajentaa valtimoita >> Aivovaltimon laajeneminen on suurin migreenin syy.

    Nuha ja astmaoireita aiheuttavat (tukkoinen nenä, ihottuma) myös anis ja mikseri tonic = alleregeenejä.

    Turvallisia kirkkaat vahvat viinat; Koskenkorva, Pöytäviina, Vodka (Vilja häviää tislauksessa)

    Rikkihapoke (viineissä> nopea reaktio)
    Puolukka, karpalo tai rypäle (Bentsoehappo)

    Pullon avaus haihduttaa. (PIDÄ AUKI)
    >>rikkidioksidi pois.

    Varo näitä värejä:

    Alluranpunainen E129
    Amarantti E123
    Atsorubiini E122
    Briljanttisininen E133
    Kinoliinikeltainen E104
    Paraoranssi E110
    Patenttisininen E131
    Punainen Erytrosiini E127
    Sokerikulööri E150
    Tartsasiini E102
    Uuskokkiini E124

    (näitä myös karkeissa)

    Kannattaa kokeilla, onko herkkyyksiä, itselleni tulee KAUHISTUTTAVA PÄÄNSÄRKY LONKEROSTA (GIN)
    Tämä siis ennen homeallergiaa.. Nykyään ei käy oikein mikään, siksi "selvitäpäitten" ;)

    Äänestä

Tuli mieleen että muskottipähkinä saattaa kanssa aiheuttaa kyseisiä oireita ja sitä löytyy monista mausteseoksista sekä einesvalmisteista. Kannattaa seurata myös sen käyttöä.

Äänestä
  • Ookoo. Pidän tuonkin mielessä :) Kiitos vinkistä.

    Äänestä

Minullakin turpoavat ja punoittavat huulet usein. Ja rohtuvat myös, siis ihan kesälläkin. Yksi aiheuttaja on omena, ja muitakin on, mutta en ole osannut tunnistaa, mitä ne ovat. Eli alan saman "metsästyksen" kuin sinäkin...

Äänestä
  • ..kannattaa kattoo melkeinpä kaikkien ruokien
    ainesosa-luettelosta onko siellä kalaa, sillä
    sitä tungetaan ihan outoihin paikkoihin.
    Kalanmaksaöljyä oli kerran yhessä leivässä!

    Äänestä

  • old_profile_5809 kirjoitti:

    ..kannattaa kattoo melkeinpä kaikkien ruokien
    ainesosa-luettelosta onko siellä kalaa, sillä
    sitä tungetaan ihan outoihin paikkoihin.
    Kalanmaksaöljyä oli kerran yhessä leivässä!

    Joo, tiedossa on.
    Joskus sitä käytetään jopa aromivahventeena/mausteena tuotteissa joissa on kinkkua!
    Olen kyllä tietääkseni kerran tällaista kinkkujuustopastaa syönytkin, mutta siitä ei tullut oireita. Ehkä määrät ovat kuitenkin NIIN minimaalisia, että niistä ei ole haittaa.
    Tosin jos puhutaan "aromeista" tai "mausteista", on mahdotonta sanoa mitä ne oikein pitävät sisällään. Monissa tuotteissa kun ei avata tarkemmin mitä nämä edellä mainitut ovat. :(

    eilen esimerkiksi ostin k-kaupasta kinkkujuustosämpylän ja sain siitä aivan kauhean allergisen reaktion huuliini. Uskon, että sämpylää oli käsitelty kalaisilla käsillä tai muuten valmistusprosessissa oli valittamisen varaa. Kala-allergia nimittäin aiheuttaa huuliin jopa paukamia, muut allergiat lähinnä kutinaa ja punoitusta.

    Enpä tiedä. Lääkäriin ajattelin mennä inisemään. Tosin epäilen että ne ei siellä mitään osaa sanoa. =/

    Äänestä

allergiatesteihin!
Maustetestit on helppo tehdä - kannattaisi varmaankin katsoa muitakin ruoka-aineherkkyyksiä (prick-testi).
On hyvin mahdollista, että olet herkistynyt muullekin kuin kalalle!

Itseltäni löytyi heti kumina, korianteri ja curry - niitäkin on varsinkin valmiiksi marinoiduissa lihoissa ja monissa makkaroissa. Pippurille voi myös olla allerginen - kuuluu testiin.

Itsekin saan joskus oireita tomaatista, mutta en kaikista lajikkeista...
Huulikiilto ainakin saa huuleni rohtumaan...

Äänestä

Miksi kossusta tulee nuha?!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Herkkishuuli kirjoitti:

Hei!

Mulla on koko tämän vuoden ollut ihmeellisiä allergisia reaktioita. Aluksi päättelin, että ne johtuvat tomaatista, joten jätin tomaatin pois. Sitten päättelin että osasyyllisenä voi olla huulirasvat, joten nykyään käytän vain bepanthenia ja nykyään huulet ovatkin olleet ihan kunnossa. Tänään söin kebabia ja ranskalaisia (ilman tomaattikastiketta!) ja huulet menivät aivan punaisiksi, turposivat paikoitellen ja alkoivat kutisemaan. Kutinaa on myös jonkin verran suun ympärillä, erityisesti ylähuulen vieressä. Olisiko kyseessä joku mausteallergia?
Pari päivää sitten söin lihapullia, joissa oli mm. valkopippuria ja huulet olivat vähän kutisevat. Voisiko se aiheuttaa allergiaa?
Kokemuksia?

Paha kala-allergia minulla on, siinä perinteiset oireet, eli hajusta hengenahdistusta ja kosketuksesta punoitusta, turvotusta ja "näppyjä".
Tuolla edellisessä keskustelussa mainittua hammastahnaa en usko tässä tapauksessa syylliseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu