Minulle juhannus on vuoden kamalin aika, koska silloin olen todella yksinäinen. Minulla on paljon hyviä ystäviä, myös useampi todella rakas ja läheinen ystävä. Silti taas tänä juhannuksena taidan jäädä yksin. Läheisimmät ystäväni ovat jo "pariutuneet" ja heillä on omia suunnitelmiaan. Muidenkaan suunnitelmiin en mahdu. Se saa aina miettimään syntyjä syviä... Juhannuksen pitäisi olla ihanaa, minulle se on tuskaa. Selviän vielä jotenkin tavallisista yksinäisistä viikonlopuista, kun ystäväni tekevät "pari-juttuja" tai viettävät pari-iltoja, mutta mitä juhannuksena...
mitä teette
juhannuksena
61670
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No kyllä minuakin ahdistaa juhannus ym.kavereiden ja tyttö/poikaystävien kanssa pakkojuhlintapäivät, varsinkin tuo juhannus, keskikesän yöttömän yön juhla. Yleensä olen saanut seuraa, mutta tuntuu ulkopuoliselta joka porukassa. Joko olen jonkun kaverin HÄNEN kavereidensa kanssa tai..noh poikaystävää ei ole enää, viime juhannuksena oli ja itkettää vieläkin miten ihanaa oli silloin, mutta tällä kertaa ei ole.
Viime kesänä vielä oli rakas avomies, enää ei...
yksinäinen juhannus tiedossa mutta ajattelin kuitenkin kokkoa edes mennä koiran kanssa katsomaan. Ihan yksin ei varmasti tulisi mentyä, mutta tuleepahan koira lenkitettyä samalla.
Kauhulla kuitenkin odotan sitä kun ihmiset alkaa taas kysellä että mitä teet juhannuksena? Tekisi mieli vaan kiljua että en sitten yhtään mitään!!
......
Pahasti näyttää siltä, että melko yksin minäkin. Juhannuksena, vappuna, uutena vuotena ja syntymäpäivää ei edes kannata enää ajatella... enkä minä odota kutsua loistoristeilijälle ;) Melko pieniä ovat kriteerit tällä suunnalla. Haluaisin vaan kuulua johonkin ja olla mukana jossakin. tutustua uusiin ihmisiin. Voiskohan sitä kokkoa mennä katsomaan kissan kanssa...
Juhannus yksin myös täällä. Miks kaikkien pitää kysellä, et mitäs juhannussuunnitelmia??!! Vastaan aina, et ihan kotona oon, et ihanaa vaan rentoutua. En haluu et kukaan oikeesti "näkee" mun kuoren alle..huomaa sen miten paljon sattuu se, kun kaverit on perheensä tai avopuolisonsa kanssa. Mä oon vuosien saatossa yksin ollessa oppinu peittämään sen kivun. Naurua läpi kyynelten...kuten nytkin.
Moikka! Mulla on kans samat fiilikset juhannuksen suhteen. Yksin saa taas olla, kun pariutuneet kaverit juhlivat tai muitten mukaan ei mahdu. Muutkin juhlapäivät ovat karuja, mulle erityisesti joulu on pahinta aikaa. Sukulaisia ei juuri ole kenen kanssa viettää juhlaa tai heillä omat rutiinit. Kun jää yksin niin ei huvita! arkenakin yksin!