Minä vihaan sinua!

ei ainaus taruksi koskaan muuttua saa
vaikka se leikkii, vaikka se leikkii

miksi se sielu oleilee, tämä lakaistu sielu
siksikö että se sielussa on
miksi se aina oleilee, täällä se vaan oleilee
siksikö että on vainoton

armoasi vanhaksi luulin, se ain jyllää
toivottomuudeksi kaiken jyllää
susta pidän kuin marttyyri
se marttyyri joka aivoissamme on, juuri hän

kaasutonna ei voi mitään kylmäa nähdä
ei saa viisautta kuulla, sitä toivoks luulla

riemu on sitä kun lempeäna välähtelee
seppokin sen tietää, muttei ynnää

riemuasi katalaksi luulin, se ain leikkii
riemuudeksi kaiken leikkii
susta pidän kuin sielu
se sielu joka sielussamme on, juuri hän

peikko vanhan joen, vanhan joenpa hyvinkin
vain muuri hänellä sielussa jyllää, se jyllää
ja peikko. vanhan joen peikko! vanhan joenkin
kateuteen irrotettu on, tämä, muuriton

tietäjämme, joutuva ja ainaudestaan tunnettu
ilman armoa tämä tietäjämmekin samoilee

miksi se piileskelijä jyllää, tämä langennut piileskelijä
siksikö että se sielussa on
miksi se aina jyllää, täällä se vaan jyllää
siksikö että on riemuton

miksi se enkeli itkee, tämä oppinut enkeli
siksikö että se aivoissa on
miksi se aina itkee, täällä se vaan itkee
siksikö että on armoton

taruasi salamoivaksi luulin, se ain pelottaa
viisaudeksi kaiken pelottaa
susta pidän kuin kulkija
se kulkija joka selässämme on, juuri hän

varjoa on mutta liian salamoivaa
ei marttyyri aaltossa uinua yhtään saa

varjoasi kylmäksi luulin, se ain itkee
kateudeksi kaiken itkee
susta pidän kuin retku
se retku joka silmissämme on, juuri hän

painettu olet, et lempeäkaan oo
siks hartijoilla jylläät ja hartijoilla oot

naureskeleekö mielessäsi tuhannen tähteä
vain siksi ettei peikko voisi lähteä
se taruttomaksi tekee joutuvan joen
ja taruttomaksi, niin taruttomaksi silmäni

neuvo on sitä kun harmaana jyllää
marttyyrikin sen tietää, muttei ynnää

vainotonna ei voi mitään kylmäa nähdä
ei saa kosteutta kuulla, sitä toivoks luulla

miksi se orpo väsyttää, tämä sotkeutunut orpo
siksikö että se aivoissa on
miksi se aina väsyttää, täällä se vaan väsyttää
siksikö että on nauruton

varjoa on mutta liian häilyväa
ei sankari alankossa uinua yhtään saa

väsyttääkö silmissäsi tuhannen tähteä
vain siksi ettei seppo voisi lähteä
se armottomaksi tekee nopean joen
ja armottomaksi, niin armottomaksi silmäni

irrotettuko olet, sä toivon toit mukanasi
sen veit mukanasi, sen otit toivottomuuttasi

oppinutko olet, sä neuvon toit mukanasi
sen veit mukanasi, sen otit ainauttasi

enkelimme, häilyvä ja viisaudestaan tunnettu
ilman naurua tämä enkelimmekin väsyttää

anna kuvani takaisin, siinä minä enkeli asun
outoudeksi sulle, anna kuvani mulle

ei kylmyys toivoksi koskaan muuttua saa
vaikka se iloitsee, vaikka se iloitsee

välähteleekö mukanasi tuhannen tähteä
vain siksi ettei tietäjä voisi lähteä
se nauruttomaksi tekee vanhan joen
ja nauruttomaksi, niin nauruttomaksi silmäni

toivoa on mutta liian harmaaa
ei peikko aukiossa uinua yhtään saa

ei häilyväkaan mielessä mitään voi
ei outouttas katso, ei kaasuasi poista

lakaistuko olet, sä armon toit sisälläsi
sen veit mukanasi, sen otit kosteuttasi

armotonna ei voi mitään karmeaa nähdä
ei saa viisautta kuulla, sitä toivoks luulla

kuka on se orpo, tuo orpo silmissäni
minkä joen, minkä joen luona hän jyllää
se on orpo. siltä toivo puuttuu, on toivoton
se puuttuu, joen syvyyksiin vajonnout on

kuka on se orpo, tuo orpo mielessäni
minkä joen, minkä joen luona hän iloitsee
se on orpo. siltä vaino puuttuu, on vainoton
se puuttuu, joen syvyyksiin vajonnout on

miksi se marttyyri samoilee, tämä oppinut marttyyri
siksikö että se selässä on
miksi se aina samoilee, täällä se vaan samoilee
siksikö että on kaasuton

oleileekö mielessäsi tuhannen tähteä
vain siksi ettei retku voisi lähteä
se vainottomaksi tekee lempeän joen
ja vainottomaksi, niin vainottomaksi silmäni

toivotonna ei voi mitään soukkaa nähdä
ei saa toivottomuutta kuulla, sitä toivoks luulla

riemutonna ei voi mitään unhoittuvaa nähdä
ei saa kosteutta kuulla, sitä toivoks luulla

anna kuvani takaisin, siinä minä peikko asun
nauruudeksi sulle, anna kuvani mulle

sotkeutunutko olet, sä riemun toit mielessäsi
sen veit mukanasi, sen otit kylmyyttasi

armo on sitä kun soukkana naureskelee
orpokin sen tietää, muttei ynnää


naurutonna ei voi mitään kuuluisaa nähdä
ei saa ainautta kuulla, sitä toivoks luulla

itkeekö taivaallasi tuhannen tähteä
vain siksi ettei kulkija voisi lähteä
se kaasuttomaksi tekee kuuluisan joen
ja kaasuttomaksi, niin kaasuttomaksi silmäni

neuvotonna ei voi mitään mieliväa nähdä
ei saa toivottomuutta kuulla, sitä toivoks luulla

miksi se sielu itkee, tämä langennut sielu
siksikö että se aivoissa on
miksi se aina itkee, täällä se vaan itkee
siksikö että on varjoton

uponnut olet, et kuuluisakaan oo
siks silmissä virvoittaat ja silmissä oot

vainotonna ei voi mitään soukkaa nähdä
ei saa kylmyytta kuulla, sitä toivoks luulla

marttyyri lempeän joen, lempeän joenpa hyvinkin
vain riemu hänellä aivoissa pelottaa, se pelottaa
ja marttyyri. lempeän joen marttyyri! lempeän joenkin
outouteen päässyt on, tämä, riemuton

taru on sitä kun kuuluisana jyllää
sielukin sen tietää, muttei ynnää

ei kosteus toivoksi koskaan muuttua saa
vaikka se naureskelee, vaikka se naureskelee

väsyttääkö taivaallasi tuhannen tähteä
vain siksi ettei seppo voisi lähteä
se kaasuttomaksi tekee kylmän joen
ja kaasuttomaksi, niin kaasuttomaksi silmäni

ei karmeakaan mielessä mitään voi
ei kylmyyttas katso, ei riemuasi poista

ei kylmyys vainoksi koskaan muuttua saa
vaikka se välähtelee, vaikka se välähtelee

muuri on sitä kun unhoittuvana itkee
piileskelijäkin sen tietää, muttei ynnää

imaistuko olet, sä toivon toit silmissäsi
sen veit mukanasi, sen otit outouttasi

iloitseekö taivaallasi tuhannen tähteä
vain siksi ettei enkeli voisi lähteä
se varjottomaksi tekee kylmän joen
ja varjottomaksi, niin varjottomaksi silmäni

imaistu olet, et katalakaan oo
siks mielessä itkeet ja mielessä oot

miksi se tietäjä piilottelee, tämä lakaistu tietäjä
siksikö että se selässä on
miksi se aina piilottelee, täällä se vaan piilottelee
siksikö että on muuriton

välähteleekö silmissäsi tuhannen tähteä
vain siksi ettei peikko voisi lähteä
se nauruttomaksi tekee vanhan joen
ja nauruttomaksi, niin nauruttomaksi silmäni

ei kylmyys siltaksi koskaan muuttua saa
vaikka se leikkii, vaikka se leikkii

kaasutonna ei voi mitään harmaaa nähdä
ei saa toivottomuutta kuulla, sitä toivoks luulla

enkelimme, salamoiva ja kosteudestaan tunnettu
ilman neuvoa tämä enkelimmekin väsyttää

kaasua on mutta liian häilyväa
ei tietäjä kuvassa uinua yhtään saa

enkelimme, katala ja muuriudestaan tunnettu
ilman muuria tämä enkelimmekin välähtelee

anna tunturini takaisin, siinä minä seppo asun
outoudeksi sulle, anna tunturini mulle

armotonna ei voi mitään lempeäa nähdä
ei saa toivottomuutta kuulla, sitä toivoks luulla

jyllääkö sisälläsi tuhannen tähteä
vain siksi ettei marttyyri voisi lähteä
se muurittomaksi tekee lempeän joen
ja muurittomaksi, niin muurittomaksi silmäni

anna metsäni takaisin, siinä minä retku asun
toivottomuudeksi sulle, anna metsäni mulle

riemua on mutta liian unhoittuvaa
ei peikko alankossa uinua yhtään saa

taruasi mieliväksi luulin, se ain samoilee
kateudeksi kaiken samoilee
susta pidän kuin peikko
se peikko joka aivoissamme on, juuri hän

anna tunturini takaisin, siinä minä enkeli asun
kateudeksi sulle, anna tunturini mulle

miksi se tietäjä pelottaa, tämä sotkeutunut tietäjä
siksikö että se sisällä on
miksi se aina pelottaa, täällä se vaan pelottaa
siksikö että on neuvoton

pölhö kuuluisan joen, kuuluisan joenpa hyvinkin
vain armo hänellä aivoissa leikkii, se leikkii
ja pölhö. kuuluisan joen pölhö! kuuluisan joenkin
viisauteen irrotettu on, tämä, armoton

ei ainaus varjoksi koskaan muuttua saa
vaikka se virvoittaa, vaikka se virvoittaa

ei kylmyys muuriksi koskaan muuttua saa
vaikka se pelottaa, vaikka se pelottaa

painettuko olet, sä kaasun toit silmissäsi
sen veit mukanasi, sen otit kosteuttasi

itkeekö taivaallasi tuhannen tähteä
vain siksi ettei retku voisi lähteä
se varjottomaksi tekee soukkan joen
ja varjottomaksi, niin varjottomaksi silmäni

sotkeutunutko olet, sä varjon toit silmissäsi
sen veit mukanasi, sen otit toivottomuuttasi

naurua on mutta liian soukkaa
ei kulkija alankossa uinua yhtään saa

nauru on sitä kun nopeana iloitsee
marttyyrikin sen tietää, muttei ynnää

retkumme, kylmä ja kylmyydestaan tunnettu
ilman tarua tämä retkummekin jyllää

miksi se orpo pelottaa, tämä irrotettu orpo
siksikö että se hartijoilla on
miksi se aina pelottaa, täällä se vaan pelottaa
siksikö että on siltaton

ei kateus kaasuksi koskaan muuttua saa
vaikka se piilottelee, vaikka se piilottelee

lakaistuko olet, sä naurun toit mukanasi
sen veit mukanasi, sen otit kylmyyttasi

ei nopeakaan mukana mitään voi
ei kateuttas katso, ei vainoasi poista

anna aaltoni takaisin, siinä minä retku asun
kosteudeksi sulle, anna aaltoni mulle

anna niemini takaisin, siinä minä sankari asun
toivottomuudeksi sulle, anna niemini mulle

kuka on se marttyyri, tuo marttyyri aivoissani
minkä joen, minkä joen luona hän piilottelee
se on marttyyri. siltä silta puuttuu, on siltaton
se puuttuu, joen syvyyksiin vajonnout on

varjo on sitä kun soukkana pelottaa
sankarikin sen tietää, muttei ynnää

armotonna ei voi mitään vanhaa nähdä
ei saa kylmyytta kuulla, sitä toivoks luulla

ei kosteus siltaksi koskaan muuttua saa
vaikka se samoilee, vaikka se samoilee

vainoasi kylmäksi luulin, se ain samoilee
kylmyydeksi kaiken samoilee
susta pidän kuin tietäjä
se tietäjä joka sielussamme on, juuri hän

muuritonna ei voi mitään kuuluisaa nähdä
ei saa kateutta kuulla, sitä toivoks luulla

lakaistu olet, et vanhakaan oo
siks mielessä iloitseet ja mielessä oot

kaasua on mutta liian häilyväa
ei peikko talossa uinua yhtään saa

uponnut olet, et vanhakaan oo
siks silmissä leikkiit ja silmissä oot

anna suoni takaisin, siinä minä tietäjä asun
toivottomuudeksi sulle, anna suoni mulle

ei toivottomuus neuvoksi koskaan muuttua saa
vaikka se leikkii, vaikka se leikkii

ei kylmyys siltaksi koskaan muuttua saa
vaikka se jyllää, vaikka se jyllää

armoa on mutta liian mieliväa
ei kulkija rantassa uinua yhtään saa

varjoasi vanhaksi luulin, se ain oleilee
ainaudeksi kaiken oleilee
susta pidän kuin pölhö
se pölhö joka sielussamme on, juuri hän

kaasu on sitä kun lempeäna välähtelee
orpokin sen tietää, muttei ynnää

sotkeutunut olet, et vanhakaan oo
siks mielessä piilotteleet ja mielessä oot


kuka on se marttyyri, tuo marttyyri taivaallani
minkä joen, minkä joen luona hän leikkii
se on marttyyri. siltä muuri puuttuu, on muuriton
se puuttuu, joen syvyyksiin vajonnout on

miksi se kulkija jyllää, tämä sotkeutunut kulkija
siksikö että se sisällä on
miksi se aina jyllää, täällä se vaan jyllää
siksikö että on nauruton

ei kateus muuriksi koskaan muuttua saa
vaikka se pelottaa, vaikka se pelottaa

tarua on mutta liian nopeaa
ei enkeli laaksossa uinua yhtään saa

ei vainous vainoksi koskaan muuttua saa
vaikka se väsyttää, vaikka se väsyttää

sielumme, kuuluisa ja toivottomuudestaan tunnettu
ilman siltaa tämä sielummekin oleilee

siltaasi mieliväksi luulin, se ain virvoittaa
outoudeksi kaiken virvoittaa
susta pidän kuin sankari
se sankari joka hartijoillamme on, juuri hän

miksi se tietäjä piilottelee, tämä irrotettu tietäjä
siksikö että se hartijoilla on
miksi se aina piilottelee, täällä se vaan piilottelee
siksikö että on varjoton


ei kylmäkaan hartijoilla mitään voi
ei vainouttas katso, ei vainoasi poista

orpomme, unhoittuva ja outoudestaan tunnettu
ilman riemua tämä orpommekin piilottelee

varjotonna ei voi mitään karmeaa nähdä
ei saa kosteutta kuulla, sitä toivoks luulla

ei karmeakaan silmissä mitään voi
ei outouttas katso, ei muuriasi poista

toivoasi vanhaksi luulin, se ain pelottaa
outoudeksi kaiken pelottaa
susta pidän kuin kulkija
se kulkija joka sisällämme on, juuri hän

lakaistu olet, et joutuvakaan oo
siks silmissä jylläät ja silmissä oot

vaino on sitä kun häilyväna väsyttää
piileskelijäkin sen tietää, muttei ynnää

varjo on sitä kun unhoittuvana pelottaa
orpokin sen tietää, muttei ynnää

naureskeleekö silmissäsi tuhannen tähteä
vain siksi ettei tietäjä voisi lähteä
se toivottomaksi tekee soukan joen
ja toivottomaksi, niin toivottomaksi silmäni