Kuukausi takaperin huomasin, että hiuksia lähtee päästä aivan liikaa. Parin viikon kuluttua menin lääkärille, joka ei osannut kuin kauhistella tilannetta. Päänahka punoittaa ja kutiaa, siihen tosin sain helpotusta. Lääkäri käski mennä ihotautilääkärille. Hiukset ovat muuttuneet karheiksi ja kuolleen oloisiksi.Päälaelle on ilmestynyt jo kaljua, ja hiukset ovat todella ohuet. Mietinpä vaan, että mahdanko olla jo kokonaan kalju, ennen kuin pääsen ihotautilääkärille. Onko jollakulla kokemuksia asiasta?
Kuinkakohan kauan menee, ennen kuin viimeisekin hiukset karisee päästä?
2
777
Vastaukset
- Teroniemi
lähes identtinen ongelma. Eli on noin puoli vuotta päänahka kutissut ja pahenee kokoajan. Mullakin on myös näppyjä toisinaan. Samalla tavalla ovat omat hiuksenikin muuttuneet karheiksi ja kuolleen oloisiksi, kuten itse totesit. Hiuksia tuntuu myös lähtevän ihan liikaa. Itse olen 21, miten vanha sä olet? Olen myös ihotautilääkärille tiedustellut aikaa, mutta kunnalla olisi ensimmäiset vapaana noin kolmen kuukauden kuluttua. Siksi koitan mennä yksityiselle mahdollisimman pian. Kävin nyt ensihätään apteekista hakemassa erikoisshampoota (neutrogena), sekä hydrokortisonia. Aluksi kokeilen shampoolla ja sitten parin viikon kuluttua hydrokortisonia, jos shampoolla ei auta. Miten sait kutinan loppumaan, ja vaikuttiko se mitenkään hiusten lähdön vähenemiseen? Aika samassa tilanteessa ollaan, koita pärjäillä ! =)
- Kaljuksi tuomittu nuori
Hei! Itse olen 18 vuotta. Sain reseptillä sellaista iholle tarkoitettua liuosta, joka on tarkoitettu ihosairauksien paikalliseen hoitoon. Se auttaa siihen kutinaan, mutta se ei tuo hiuksia takaisin. Alkaa pian epätoivo vallata, kun ei tiedä , että mitä tekisi. Lääkäri kun kielsi vielä, että ei pitäsi nyt muita "aineita" käyttää, ettei tilanne pahene..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869