Haluan "adoptoida"

uudet vanhemmat

Mietin tässä monesti, että saisikohan sitä adoptoida itselleen uudet vanhemmat tai sijaisvanhemmat näin melkein kolmekymppisenä?

Näin niinkuin jälkikäteen. kun lapsena ei voinut/osannut mistään apua hakea. Koti oli kulissia ja kaikki piti pitää sisällään. Menetettyä nuoruutta en takaisiin saa. Tuntuu ettei minulla ollutkaan nuoruutta.

Kuitenkin olisi mukavaa jos olisi vanhemmat joiden luona käydä. Tällaista toimintaa "aikuisille lapsille" jotka eivät saaneet apua lapsina ei taida ollakaan olemassa..Isosiskokin kelpaisi..

13

790

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 50 v. pariskunta

      tänne vain. Olen monesti miettinyt sitä, että kukahan meitä käy katsomassa kun olemme "vanhoja".

      • Nimetön

        Kiitos!
        Missä asutte?
        Miksi vastasitte?


      • 50 v. pariskunta
        Nimetön kirjoitti:

        Kiitos!
        Missä asutte?
        Miksi vastasitte?

        täynnä ihmisiä... Eihän sitä adoptioon asti tarvitse mennä, voihan sitä pitää yhteyttä muutenkin.
        Asumme Päijät-Hämeessä, kotoisin "Keski-Suomesta".
        Olen tässä elämäni aikana oppinut, että joskus tulee vastaan ihmisiä, jotka on tarkoitettu elämäämme...- ymmärrätkö mitä tarkoitan.
        Ei sukulaisuus aina ole biologista.


      • Nimetön
        50 v. pariskunta kirjoitti:

        täynnä ihmisiä... Eihän sitä adoptioon asti tarvitse mennä, voihan sitä pitää yhteyttä muutenkin.
        Asumme Päijät-Hämeessä, kotoisin "Keski-Suomesta".
        Olen tässä elämäni aikana oppinut, että joskus tulee vastaan ihmisiä, jotka on tarkoitettu elämäämme...- ymmärrätkö mitä tarkoitan.
        Ei sukulaisuus aina ole biologista.

        Joo olen huomannut sen..ettei sukulaisuus ole geeneistä kiinni. Omat vanhempani ovat minulle vieraita ja etäisiä. En voisi kuvitellakaan heille kertovani asioita, joita kerron muille ihmisille.

        Ajattelen kuitenkin, että olemme kaikki läheisempää tai kaukaisempaa sukua toisillemme. Minusta tuntuu, että voisin (jos joskus uskaltaisin edes harkita perheen perustamista) ottaa lapsekseni kenet tahansa. Minun ei tarvitsisi itse synnyttää lasta, jotta se olisi "minun". Eihän ne lapset ole tässä maailmassa kuin itselleen ja tälle maailmalle, ei vanhemmilleen kuten monet vanhemmat tuntuvat ajattelevan.

        Nykyään kyllä ajattelen, että kaikki menee niin kuin pitääkin. Tosin vaikea on sulattaa sitä, että näin olisi ollut menneisyydessäni. Mutta nyt uskon alitajuisesti ja tietoisesti ottavani askelia siihen suuntaan, kun minulle on hyvä.


      • 50 v.
        Nimetön kirjoitti:

        Joo olen huomannut sen..ettei sukulaisuus ole geeneistä kiinni. Omat vanhempani ovat minulle vieraita ja etäisiä. En voisi kuvitellakaan heille kertovani asioita, joita kerron muille ihmisille.

        Ajattelen kuitenkin, että olemme kaikki läheisempää tai kaukaisempaa sukua toisillemme. Minusta tuntuu, että voisin (jos joskus uskaltaisin edes harkita perheen perustamista) ottaa lapsekseni kenet tahansa. Minun ei tarvitsisi itse synnyttää lasta, jotta se olisi "minun". Eihän ne lapset ole tässä maailmassa kuin itselleen ja tälle maailmalle, ei vanhemmilleen kuten monet vanhemmat tuntuvat ajattelevan.

        Nykyään kyllä ajattelen, että kaikki menee niin kuin pitääkin. Tosin vaikea on sulattaa sitä, että näin olisi ollut menneisyydessäni. Mutta nyt uskon alitajuisesti ja tietoisesti ottavani askelia siihen suuntaan, kun minulle on hyvä.

        aina mene niinkuin on suunnitellut. Minun piti saada suuri perhe, en saanut biologista lasta koska kohtuni jouduttiin poistamaan. No, meidän piti adoptoida, ei onnistunut koska sairastuin syöpään.
        Oudolta se tuntuu elämä näinkin päin, että kun olemme vanhoja , ei minua käy kukaan katsomassa ( miehelläni on lapsia entisestä elämästä ).

        Itse käyn kerran kuukaudessa vanhainkodilla jututtamassa mummoja. Puoli vuotta olen sitä tehnyt, ja muutama mummo on jo aika hyvä tuttu...!


      • Nimetön
        50 v. kirjoitti:

        aina mene niinkuin on suunnitellut. Minun piti saada suuri perhe, en saanut biologista lasta koska kohtuni jouduttiin poistamaan. No, meidän piti adoptoida, ei onnistunut koska sairastuin syöpään.
        Oudolta se tuntuu elämä näinkin päin, että kun olemme vanhoja , ei minua käy kukaan katsomassa ( miehelläni on lapsia entisestä elämästä ).

        Itse käyn kerran kuukaudessa vanhainkodilla jututtamassa mummoja. Puoli vuotta olen sitä tehnyt, ja muutama mummo on jo aika hyvä tuttu...!

        Olen lopettanut elämän suunnittelun, koska on asioita joista ei tiedä ja ihmisiä ja kaikkea.. jOitain päämääriä kyllä voi olla, mutta katson mitä elämä tuo tullessaan niitä tavoitellessani.

        Minullakin oli tilanne jolloin olisi voitu joutua kohtu poistamaan mutta ei sitten kuitenkaan tarvinnut. ajatelin aina ettei sillä olisi ollut väliä, mutta mistä sitä tietää kun ei sellaiseen tilanteeseen ole joutunut.

        Tavallaan siinä viedään valinnan mahdollisuus (haluaako yrittää lasta vai ei). Se on varmasti kova paikka, kun ei voi valita vaan pitää tyytyä siihen miten asiat on. Ikäänkuin ihmiseltä vietäisiin itsenäisyys omiin päätöksiin. Ja kontrollin puute. Ehkä se tuntuu siltä ettei voi mitään kuin vain olla vietävänä? On siinä varmastikin avuton olo. Syövän kanssa voisin kuvitella samaa ja sitten siinä on vielä lisäksi kuoleman pelko. Ja varmasti kaikkea muuta mitä en osaa edes ajatella ja kuvitella.

        Eikö miehen lapset käy sinuakin katsomassa? Eivätkö he sinusta pidä vai koetko sinä vain olevasi jotenkin ulkopuolinen?

        Miten päädyit mummoja katsomaan? Omien tuntemustesi pohjaltako? Tavallaan olet ehkä näille mummolle se lapsi tai sukulainen jota nämä tarvitsevat?


      • jemmiina
        Nimetön kirjoitti:

        Olen lopettanut elämän suunnittelun, koska on asioita joista ei tiedä ja ihmisiä ja kaikkea.. jOitain päämääriä kyllä voi olla, mutta katson mitä elämä tuo tullessaan niitä tavoitellessani.

        Minullakin oli tilanne jolloin olisi voitu joutua kohtu poistamaan mutta ei sitten kuitenkaan tarvinnut. ajatelin aina ettei sillä olisi ollut väliä, mutta mistä sitä tietää kun ei sellaiseen tilanteeseen ole joutunut.

        Tavallaan siinä viedään valinnan mahdollisuus (haluaako yrittää lasta vai ei). Se on varmasti kova paikka, kun ei voi valita vaan pitää tyytyä siihen miten asiat on. Ikäänkuin ihmiseltä vietäisiin itsenäisyys omiin päätöksiin. Ja kontrollin puute. Ehkä se tuntuu siltä ettei voi mitään kuin vain olla vietävänä? On siinä varmastikin avuton olo. Syövän kanssa voisin kuvitella samaa ja sitten siinä on vielä lisäksi kuoleman pelko. Ja varmasti kaikkea muuta mitä en osaa edes ajatella ja kuvitella.

        Eikö miehen lapset käy sinuakin katsomassa? Eivätkö he sinusta pidä vai koetko sinä vain olevasi jotenkin ulkopuolinen?

        Miten päädyit mummoja katsomaan? Omien tuntemustesi pohjaltako? Tavallaan olet ehkä näille mummolle se lapsi tai sukulainen jota nämä tarvitsevat?

        Yleisiä vastauksia kirjoitukseesi ja kysymyksiisi... Mieheni lapset käyvät meillä isäänsä katsomassa, ei minua eli he eivät edes tule jollei isänsä ole kotona.
        Mummoja käyn katsomassa "koirakaveri"-toiminnan nimissä. Meitä on 2-4 koirakkoa ( porukkaa tulee sen mukaan miten kulloinkin pääsee )ja menemme joka kuukauden toiseksi viimeinen sunnuntai vanhainkodille porukalla. Ko. toiminta on kennelliiton järjestämää, koirat testataan ensin, ennenkuin hyväksytään porukkaan joten toiminta on valvottua.

        Lapsettomuuden ymmärsit todella fiksusti ( ikäiseksesi ), en tiedä kumpaako olen surrut enemmän, syöpään sairastumista vai sitä, että sen takia menetimme adoptiomahdollisuuden.
        Syöpään sairastuminen avasi myös silmiämme. Parantumisen myötä tuli valtava auttamisen halu. Ehkä siinä yksi syy, miksi alunperin vastasin sinulle. Koirakin on huostaanotettu ja pelastettu entiseltä julmalta omistajalta...!
        Jos "juttelu" kiinnostaa enemmän, käy nappaamassa osoitteeni galleriasivulta.

        terv. 50-v. pariskunnan jemmiina


      • alkuper kirj
        jemmiina kirjoitti:

        Yleisiä vastauksia kirjoitukseesi ja kysymyksiisi... Mieheni lapset käyvät meillä isäänsä katsomassa, ei minua eli he eivät edes tule jollei isänsä ole kotona.
        Mummoja käyn katsomassa "koirakaveri"-toiminnan nimissä. Meitä on 2-4 koirakkoa ( porukkaa tulee sen mukaan miten kulloinkin pääsee )ja menemme joka kuukauden toiseksi viimeinen sunnuntai vanhainkodille porukalla. Ko. toiminta on kennelliiton järjestämää, koirat testataan ensin, ennenkuin hyväksytään porukkaan joten toiminta on valvottua.

        Lapsettomuuden ymmärsit todella fiksusti ( ikäiseksesi ), en tiedä kumpaako olen surrut enemmän, syöpään sairastumista vai sitä, että sen takia menetimme adoptiomahdollisuuden.
        Syöpään sairastuminen avasi myös silmiämme. Parantumisen myötä tuli valtava auttamisen halu. Ehkä siinä yksi syy, miksi alunperin vastasin sinulle. Koirakin on huostaanotettu ja pelastettu entiseltä julmalta omistajalta...!
        Jos "juttelu" kiinnostaa enemmän, käy nappaamassa osoitteeni galleriasivulta.

        terv. 50-v. pariskunnan jemmiina

        Se ettei miehen lapset tule, kun et ole kotona antaa sinulle viestin siitä etteivät he välitä? Kai he kÄyttäytyvätkö muuten kohteliaasti ja juttelevat sinulle...

        Olen jo jonkun vuoden mietinyt "tassuterapiaa" muttei ole ollut voimavaroja siihen vielä käytännössä toteuttaa. Tosin nyt ole ajatellut ihan tosissani sitä. Ja löysin juuri tässä muutama päivä sitten tuon "koirakaveri" termin.

        Tosin ajattelin kouluttaa kissanikin "koirakaveriksi". Kävin kennelliiton sivuilla mutten vielä lähettänyt kysymystä onko meidän paikkakunnallamme toimintaa. Ja ajattelin (tässä jo kehittelen...)myös että voisin pitää esityksiäkin sitten jossain vaiheessa eläimilläni. Kävisin mielelläni lasten luona esim sairaalassa tms. jos vain mahdollista(hygienia, allergia?).
        Toki vanhuksetkin käyvät, mutta olen hyvä lasten kanssa kuten koiranikin on(kävimme koulussa; suosikkitemppu oli kun koira hyppäsi lapsen syliin tämän taputtaessa polviaan 2krt, melkein jokainen lapsi halusi tempun tehdä!). kissa on vielä pentu, mutta näyttäsi olevan kovin ihmisrakas ja oppivainen.
        Ehkä kerran kuussa olisi sellainen mikä ei olisi liian sitovaa.

        Niin olet varmaan tehnyt molemmissa (kaksinkertaisen)surutyön, mutta ehkä ennen syöpää oli vielä toivoa ja sitten isku vasten kasvoja taas sama juttu lapsensaanti evättiin...Tosin ymmärtääkseni sijoituslapsia voi ottaa, jos on terveen paperit vai miten suhtautuvat. Ehkä olet näillä palstoilla tutustumassa asiaan. Ehkä teillä onkin sijoutuslapsia.

        Eläimet on kiitollisia vähästä! Itselleni koirani on opettanut paljon ihmisenä olemisesta! Teidän koiranne on varmasti onnellinen!

        Joo, auttamisen halu on täälläkin omien kärsimysten seurauksena kasvanut. Katselen näitä sijoitussivuja muuten vain, että ehkä sitten 10 vuoden kuluttua tai viiden kun on enemmän kokemusta voisi lapsia ottaakin, josko niitä annettaisiin..

        Ehkäpä jossain vaiheessa kirjoittelen mailiisi.


      • 50 v...
        alkuper kirj kirjoitti:

        Se ettei miehen lapset tule, kun et ole kotona antaa sinulle viestin siitä etteivät he välitä? Kai he kÄyttäytyvätkö muuten kohteliaasti ja juttelevat sinulle...

        Olen jo jonkun vuoden mietinyt "tassuterapiaa" muttei ole ollut voimavaroja siihen vielä käytännössä toteuttaa. Tosin nyt ole ajatellut ihan tosissani sitä. Ja löysin juuri tässä muutama päivä sitten tuon "koirakaveri" termin.

        Tosin ajattelin kouluttaa kissanikin "koirakaveriksi". Kävin kennelliiton sivuilla mutten vielä lähettänyt kysymystä onko meidän paikkakunnallamme toimintaa. Ja ajattelin (tässä jo kehittelen...)myös että voisin pitää esityksiäkin sitten jossain vaiheessa eläimilläni. Kävisin mielelläni lasten luona esim sairaalassa tms. jos vain mahdollista(hygienia, allergia?).
        Toki vanhuksetkin käyvät, mutta olen hyvä lasten kanssa kuten koiranikin on(kävimme koulussa; suosikkitemppu oli kun koira hyppäsi lapsen syliin tämän taputtaessa polviaan 2krt, melkein jokainen lapsi halusi tempun tehdä!). kissa on vielä pentu, mutta näyttäsi olevan kovin ihmisrakas ja oppivainen.
        Ehkä kerran kuussa olisi sellainen mikä ei olisi liian sitovaa.

        Niin olet varmaan tehnyt molemmissa (kaksinkertaisen)surutyön, mutta ehkä ennen syöpää oli vielä toivoa ja sitten isku vasten kasvoja taas sama juttu lapsensaanti evättiin...Tosin ymmärtääkseni sijoituslapsia voi ottaa, jos on terveen paperit vai miten suhtautuvat. Ehkä olet näillä palstoilla tutustumassa asiaan. Ehkä teillä onkin sijoutuslapsia.

        Eläimet on kiitollisia vähästä! Itselleni koirani on opettanut paljon ihmisenä olemisesta! Teidän koiranne on varmasti onnellinen!

        Joo, auttamisen halu on täälläkin omien kärsimysten seurauksena kasvanut. Katselen näitä sijoitussivuja muuten vain, että ehkä sitten 10 vuoden kuluttua tai viiden kun on enemmän kokemusta voisi lapsia ottaakin, josko niitä annettaisiin..

        Ehkäpä jossain vaiheessa kirjoittelen mailiisi.

        Ensinnäkin mieheni lapsista..., kun he käyvät, he yleensä eivät ole minua huomaavinaankaan. Oli tosi kova työ opettaa heidät siihen, että edes tervehtivät minua tullessaan! Samoin poislähtiessä eivät edes vastanneet kun huikkasin heille, että "heippa".

        Syövän ja lapsettomuuden kanssa on tehty valtavaa surutyötä. Adoptiolapsi oli jo tulossa meille, olin ostanut liinavaatteita, kirjoja , leluja jne. Onneksi en ollut ostanut vaatteita.
        Tuolla ne nyt on edelleen kaapissa, kun en ole osannut poiskaan heittää.

        Sijaisvanhemmuus kiinnostaa nyt sen verran, että olen seuraillut näitä sivuja. Siinä ei haittaa, onko joskus sairastanut syövän ( olen kysynyt asiaa ). Pääasia että on nyt terve.

        Koirakaveritoiminta on todella mielenkiintoista. Koiran kanssa voi vierailla esim. päiväkodeissa, lastenkodeissa ja jopa sairaaloissa. Ei kuitenkaan yksityisesti vaan pitää ilmoittautua alueen koirakaveritoimintaan.

        Oma koirani pelkää lapsia, joten vanhainkoti on meille sopiva vierailukohde. Silittäjiä riittää ja koska koirani on pienikokoinen, niin se sopii hyvin myös syliin ( suurin osa koirista on collieta, suursnautsereita jne. )

        Jos "juteltavaa" riittää, laita vaan s-postia.


    • tuo

      Ainakin omat vanhempani adoptoivat kummityttönsä puolisen vuotta sitten vaikkeivät sitä ennen olleet olleet tekemisissä ainakaan viiteentoista vuoteen koska naisen äiti ei halunnut ja vanhemmat olivat eronneet. "Adoptointi" on siis erittäin vapaaehtoinen ja kummityttö oli sitä ehdottanut eikä mulla ole ainaakan mitään uutta "pikkusiskoa" vastaan. Meidän lapset ovat tutustuneet ja kaikki uudet ihmissuhteet rikastuttavat elämää. Toivottavasti löydät itsellesi "uudet vanhemmat"!

      • Nimetön

        Kuullostaa hyvältä! Ihanaa, että tällaisia tarinoita on!
        JOspa joskus minullekin sattuisi kohdalle oikeanlaiset ihmiset.
        Mulla vaan ei ole sellaista kummitätiä, jolta voisi asiaa edes kysyä. Muutenkin sukulaiset ym. ovat vähissä, kuten muutkin ihmissuhteet. Osittain muuttojeni takia, onhan niitä vuosien varrella jäänyt hyviä ystäviä eri kaupunkeihin. Mutta onhan se iso aukko elämässä kun ei ole vanhempia.


      • Eikö sinun
        Nimetön kirjoitti:

        Kuullostaa hyvältä! Ihanaa, että tällaisia tarinoita on!
        JOspa joskus minullekin sattuisi kohdalle oikeanlaiset ihmiset.
        Mulla vaan ei ole sellaista kummitätiä, jolta voisi asiaa edes kysyä. Muutenkin sukulaiset ym. ovat vähissä, kuten muutkin ihmissuhteet. Osittain muuttojeni takia, onhan niitä vuosien varrella jäänyt hyviä ystäviä eri kaupunkeihin. Mutta onhan se iso aukko elämässä kun ei ole vanhempia.

        pitäisi aikuistua ja alkaa elää omaa elämääsi, eikä haikailla tuon ikäisenä "uusia vanhempia".
        Aloita opiskelu tai hae aktiivisesti työtä. Käy diskoissa tai missä viihdytkin tapaamassa muita ihmisiä!
        Vai oletko nirppanokka, jolle jokainen vanhempien pienikin virhe on niin anteeksiantamaton, että pyörit itsesäälissä haikaillen olemattomia. Ala elää!

        Minä olin aikoinani vanhempieni pahoinpitelemä katkera nuori. Sain mököttää omassa rauhassani loputtomiin, kunnes oivalsin, että tarviin apua elämäni selvittelyyn.
        Hakeuduin pätevälle terapeutille, yksityinen, ja siitä elämä alkoi avautua.
        Nukkuvan kissan suuhun ei hiiri juokse!!!


      • Nimetön
        Eikö sinun kirjoitti:

        pitäisi aikuistua ja alkaa elää omaa elämääsi, eikä haikailla tuon ikäisenä "uusia vanhempia".
        Aloita opiskelu tai hae aktiivisesti työtä. Käy diskoissa tai missä viihdytkin tapaamassa muita ihmisiä!
        Vai oletko nirppanokka, jolle jokainen vanhempien pienikin virhe on niin anteeksiantamaton, että pyörit itsesäälissä haikaillen olemattomia. Ala elää!

        Minä olin aikoinani vanhempieni pahoinpitelemä katkera nuori. Sain mököttää omassa rauhassani loputtomiin, kunnes oivalsin, että tarviin apua elämäni selvittelyyn.
        Hakeuduin pätevälle terapeutille, yksityinen, ja siitä elämä alkoi avautua.
        Nukkuvan kissan suuhun ei hiiri juokse!!!

        No tuota.. aika erikoisia kommentteja.

        Oletat, että olen työtön ja vain makaan sohvalla!

        Käyn töissä ja harkitsen opiskelun yhdistämistä siihen vielä. Ja elämässäni on ihana mies (sulhaseni) minulle juuri sopiva, jonka seurassa voin olla juuri sitä mitä olen. Osaan olla tästä kiitollinen.

        Ja oikeastaan elän nyt vasta ensimmästä kertaa ikinä koskaan, koska olen tutustunut itseeni. Olen onnellinen yleisestiottaen. Ainoa asia mikä painaa mieltä alas on suhde vanhempiini. Ja toki sellainen näkyy kaikessa mitä teen. Enhän voi itsestäni irroittaa tätä osaa tai kuvitella että voisin sen vain sivuuttaa..

        Tietysti olisi mukavaa, jos olisi joku "disko" kaveri jonka kanssa käydä tanssimassa.

        Terapiaa voisin harkita, tosin olen tätä jo niin paljon jauhannut ja järjellä ymmärtänyt miksi he näin kohtelivat minua. Mutta tunnepuoli laahaa perässä. Pitäisi olla jotain muuta kuin pelkkää keskustelua.

        En tiedä kuinka "aikuinen" itse olet, kun oletat asioita suoraan kysymättä mitään.

        Ja miksi en voisi itselleni etsiä uusia "vanhempia"?
        Onhan ihmisiä, jotka kaipaavat "lapsiakin" itselleen, ehkä aikuisiakin lapsia?
        Että tämä ei ole välttämättä olemattoman haikailua!

        Mielestäni se osoittaa juuri rohkeutta, että uskaltaa irrottautua ihmisistä, jotka eivät tee itselleen hyvää. Monet ihmiset roikkuvat vanhemmisssaan kärsien, vaikka vanhemmat kohtelisivat näitä miten tahansa. Ei ne geenit velvoita ja oikeuta kohtelemaan toista miten tahansa!
        Kunnioitan itseäni, enkä anna kenenkään, edes vanhempieni, minua kohdella epäkunnioittavasti!

        Nirppanokkaisuudesta ei ole kyse vaan siis itsensä kunnioittamisesta! Ansaitsen parempaa ja aion sitä löytääkin! En tiedä löydänkö "vanhempia" itselleni, mutta jos ei yritä mitäään ei saakaan.

        Toivottavasti itselläsi on nyt onnellinen elämä ja olet päässyt kokonaan eroon niistä tunteista joita omat vanhempasi ovat aikoinaan aiheuttaneet.

        Alkuper. kirj


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16772
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5403
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2555
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2026
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1753
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      983
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      947
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      857
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      853
    Aihe