En oikein tiennyt minne kirjoittaa, joten päätin tilittää tänne epäselvää elämääni. En tiedä mikä olen; miehet eivät kiinnosta petikavereina eikä seurustelusuhteetkaan ota sujuakseen, toisaalta taas en tiedä uskaltaisinko koskaan kulkea naisen kanssa. Minulla ei ole mitään ongelmia homoseksuaalien hyväksymisessä, mutta ajatus siitä, että olisin myöskin sellainen tuntuu oudolta. Tiedän myös, että äitini eikä isäni tulisi ikinä hyväksymään minua lesbona (olen siis kuitenkin jo yli 18-vuotias). Mistä te tiedätte oman seksuaalisuutenne? Hih, anteeksi jos kysymykseni on kummallisesti esitetty, mutta kaipaisin edes jotain neuvoja, jotka auttaisivat minua ymmärtämään, mikä oikein olen. Jatkuva yksin eläminen alkaa ahdistamaan, ja sitä oikeaa ei tahdo löytyä, kun en tiedä kummalta puolelta etsisin.
Sekaisin seksuaalisuudestaan
6
1782
Vastaukset
- en oikeastaan
epäillyt itseäni nuorena ei-heteroksi, vaikka saatoin tuntea seksuaalisia väristyksiä median kaunottarista. Sitten vanhempana yhtäkkiä ihastuin naiseen, joten tuskinpa minä hetero sittenkään olen. : )
- ..........
Setalla on sosiaalisihteeri, jolle maksetaan palkkaa siitä, että se juttelee epätietoisten kanssa. Se on ammatti-ihminen ja kohtaa työssään varmaan päivittäin näitä kysymyksiä. Sen kanssa voi jutella puhelimessa tai sopia tapaamisen. Eli laita se ihminen tekemään työtä palkkansa eteen!!
Omasta puolestani voin sanoa, että asian sisäistäminen ja hyväksyminen vei itseltäni vuosia (ehkä 7 vuotta) mutta toisaalta tiedostin homoseksuaalisuuteni aika nuorena, 15-vuotiaana. Nykyään, kolmekymppisenä, mun oma homoseksuaalisuus on mun mielestä erittäin jees asia enkä ikinä suostuisi vaihtamaan heteroksi. Mitä vanhempien suhtautumiseen tulee niin voit kysyä itseltäsi kenen elämää sinä elät, omaasi vai vanhempiesi? - etsiskele
kummaltakaan puolelta, kyllä se sitten napsahtaa, kun on tullakseen.
Itse yllätyin 21 vuotiaana, kun rakastuin naiseen.
Mies jutut olivat olleet aina jotenkin vähemmän toimivia ja lyhyitä. Se oli vaikea paikka itselleni hyväksyä asia, mutta kun itse sopeuduin tilanteeseen oli vuorossa ystäville ja vanhemmille kertominen. Se oli vaikeaa, koska pelkäsin ettei minua enää hyväksyttäisi ystävä piiriin ja että vanhemmat laittaisi välit poikki.
Yllätyin täysin kun kaikki ottivat asiat niin upeasti. Isä yllätti eniten, olemalla positiivinen
ja tsemppaava. Enemmän sain selitellä, kun kahden vuoden päästä suhde loppui.
Mulle ensi nais kosketuksen jälkeen on ollut sama onko mies vai nainen, mutten ole kuitenkaan sen jälkeen ketään niin ihanaa miestä tavannut, että olisin seurustemaan alkanut. - ihan ilman
painetta siitä että sun tarvii nyt löytää jok a sun tavii tietää nyt ja mitäs sun vanhemmatkin ajattelee.
Asiat, ihan kaikki elämän asiat selkeytyy kun osaa olla itsensäkkin kanssa. Kun antaa itselleen aikaa, rauhan ja tekee elämällään jotain muuta kuin koittaa pariutua.
Parisuhde on vähän kuin kruunu, se kruunaa hyvän elämän, ei tee siitä sellaista.
Senkus nautit elämästä, tee duunia, nää kaveritas, jne jne ja kyllä se sieltä tulee kun aika on.
Ei kukaan valmiina synny, eikä kukaan tiedä mitä tietä kulkea, siksi on hyvä ottaa rennosti ja käyttää se aika mikä menisi epätoivoiseen puolison etsimiseen, itseensä tutustumiseen.
Niin ja soita Setaan. Ne osaa mutta kyllä sunkin pitää ola valmis.- angel eyes
Kiitos. :) Ehkäpä setaan soittaminen voisi selkeyttää ajatuksia hieman. Tosin ihan vielä en ole valmis siihen; elämässä on tällä hetkellä niin paljon menossa asioita, jotka täytyy ensin hoitaa ennen kuin voin täysin keskittyä itseeni. Mutta aion vielä tämän vuoden aikana löytää itseni ja oli se mitä hyvänsä, aion sen myös hyväksyä. :)
- taikatalvi-03
angel eyes kirjoitti:
Kiitos. :) Ehkäpä setaan soittaminen voisi selkeyttää ajatuksia hieman. Tosin ihan vielä en ole valmis siihen; elämässä on tällä hetkellä niin paljon menossa asioita, jotka täytyy ensin hoitaa ennen kuin voin täysin keskittyä itseeni. Mutta aion vielä tämän vuoden aikana löytää itseni ja oli se mitä hyvänsä, aion sen myös hyväksyä. :)
Piti viel mun kokemus asiasta tähän kirjottaa.. :) Mua on pienestä pitäen ahdistanu tunteet toisia tyttöjä kohtaan ja oon elämäni aikana aimo annokset energiaa tuhlannut asian kieltämiseen kun se on pelottanut liikaa.. Kunnes pikkuhiljaa parikymppisestä lähtien asia on alkanu paisuun ja paisuun, niin että se oli vaan pakko jo käsitellä. Kyllä se tais olla ihan yksittäinen hetki jolloin annoin itelleni luvan olla oma itseni ja tuntea niitä tunteita. Siitä lähti pyörät pyörimään.. Tapasin kivan naisen ja niihin aikoihin sitten kerroin asiasta myös perheelleni. Siinä mulla oli onnea ja tiedän olevani todella etuoikeutettu kun perhe hyväksyi asian täysin, rakas sisko sanoi vielä olevansa onnellinen kun olen vihdoin "löytänyt itseni".
Nyt, 25-vuotiaana, ensimmäisen naisen kanssa oltuani, olen todella vasta sinut itseni kanssa mitä seksuaalisuuteen tulee. Eka kokemus naisen kanssa muutti mun käsitystä seksistä aika paljon. Se oli jotain niin hienoa kun oikeasti haluaa jotain toista ihmistä! En vaan ollut tajunnu miltä sen pitää tuntua.. Miesten kanssa ei ikinä ole tuntunut siltä. Enää en takasin vaihtais, saa olla aika erikoinen mies joka mut onnistuu vielä pyydystämään!
Mutta mieti ihan rauhassa näitä asioita, kyllä ne asiat sitten loksahtaa paikoilleen kun sen aika on, niin mulle ainakin kävi. Elämä on ihmeellistä! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883