siis homman nimi on tämä.(ainaskin omalla laina sopimuksellani) jonka olen tarkistuttanut tuttavalla lakimiehelläni. PANKKI VOI VAATIA LISÄVAKUUKSIA JOS ET OLE HOITANUT VIIMEAIKOINASI KULUJASI KUIN PITÄÄ. MUUSSA TAPAUKSESSA PANKKI EI VOI VAATIA MITÄÄN.jos pankki irtisanoo lainansa,mihinkä pankki tarvitsee hyvän syyn voi pankki tämän jälkeen uudelle lainalle vaatia lisävakuuksia, jos ei löydy niin pankki voi vaatia myymään kyseisen kiinteistön ja maksamaan velkansa pois."( MUTTA VAIN JOS PANKKI IRTISANOO VANHAN LAINANSA JOHON PANKKI TARVITSEE HYVÄN SYYN)"
joo asiaa vakuuksista
minä vaan
2
220
Vastaukset
- vastaan väittäminen
on mitä mainiointa provoilua, lähes yhtä nerokasta kuin legendaarinen syysale-70%-keksintö joka AINA kuumentaa jonkun :)
- Esimerkiksi näin
Edellisen laman aikana hyväksi syyksi riitti esim. se, että tilapäisen työttömyyden takia yksi lyhennys lykkääntyi hieman.
Ei kun ulosottoon ja pakkohuutokauppaan, jos lisävakuuksia ei saatu.
Tuttu pankinjohtaja sanoi, ettei mikään ole noista ajoista muuttunut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216772Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235403- 1152555
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152026Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361753Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111983- 59947
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28857Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43853