Kolumbus -halpaliittymien myynti loppuu

markkinamies

Elisa supistaa halpaliittymien tarjontaa

Elisa supistaa halpojen kännykkäliittymiensä tarjontaa. Yhtiö on kaupannut halpaliittymiä Kolumbus-tuotemerkin alla. Nyt kaikkein halvimpien Kolumbus-liittymien, K1- ja K2-liittymien, uusmyynti lopetetaan toukokuun loppupuolella.

Halvimpien liittymätyyppien myynnin loppuminen ei vaikuta nykyisiin liittymiin tai niiden ehtoihin.

Elisa osti halpaliittymillä markkinoita vallanneen Saunalahden viime vuonna ja on yhdistänyt kahden eri yhtiöiden toimintoja kuluvan vuoden aikana. Saunalahti on edelleen yksi Elisan tuotemerkki.

- Saunalahti jatkuu ainakin tässä vaiheessa nykymuodossaan, jatkaa Vikkula.

Kuukausi sitten TeliaSonera kertoi lopettavansa omien halpaliittymien tarjoamisen, kun se ilmoitti lopettavansa Tele Finlandin kautta tarjottavien liittymien myynnin. Tuolloin yhtiö ilmoitti, että heidän osaltaan hintakilpailun tie on kuljettu loppuun.

Elisa on Vikkulan mukaan samoilla linjoilla.

- Olemme vahvasti kertoneet, että hintakilpailu muuttuu palvelukilpailuksi. Se on hyvin konkreettisesti jo nähtävissä. Tämä toimenpiteemme on yksi ilmentymä siinä, hän sanoo.

3

429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näyttää käyneen

      Palvelukilpailu .Mitä se sitten tarkoittaakaan tässä yhteydessä .Kun lukee näitä viestejä niin ei ainakaan asiakaspalvelu ole parantunut eikä yhteydet ole parantuneet ja toimitukset takkuaa pahemman kerran.Tarkoittaa nyt sitten varmaankin sitä että myydään ihmisille kaikkea mahdollista mutta ei kerrota että ne eivät tule ehkä koskaan toimimaan muulla kuin tolpan lähimaastossa.Eikä tule koskaan toimimaan kokomaassa kehäkolmen tai ykkösen pohjoispuolella.

      • kokonaan lopu

        vaikka suurimmat lopettavat hintakilpailunsa.Epätasaistahan tämä suurten ja yhden pienemmän välillä on ,mutta toivoa sopii että joku puuttuisi asiaan kun tämänkaltaiset toimet ovat johtavan markkinaaseman väärinkäyttöä.Ihmettelen suuresti sitä kuinka elisan ja saunalahden kauppa hyväksyttiin kun muistaa jokunen vuosi sitten Telian tekemää kauppaa jossa se ei ollut ihan näin yksinkertaista.


    • pojat hoitavat

      "Hintavahti" lupauksensa. K1 ja K2 liittymissä on ainakin se hintavahti....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16772
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5403
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2555
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2026
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1753
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      983
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      947
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      857
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      853
    Aihe