Aamun uutislähetyksissä esiteltiin väitöskirjaa, jossa oli tutkittu ihmisten kulutustottumuksia. Väitöskirjan mukaan ihmissistä on tulossa huolettoman iloisia kuluttajia. Myös eläkeläisten iloiset kulutusjuhlat lisääntyvät. Ihmiset eivät enää koe huonoa omaatuntoa kulutuksesta eivätkä halua säästää kuten ennen.
Ainoana ongelmana iloisissa kulutusjuhlissa todettiin olevan kotitalouksien liiallinen velkaantuminen. Omasta mielestäni suurin ongelma on rajallisten luonnonvarojen tuhlaaminen kertakäyttökulutuksen ja energiankäytön lisääntymisenn myötä. Nyt jo suomalaiset tuhlaavat henkilökohtaisena keskiarvona arvioiden noin neljän maapallon verran luonnonvaroja.
Kulutuksen lisääntymistä ruokitaan julkisen vallan ja tiedotusvälineiden taholta joka päivä julistamalla, että kansantulon pitää kasvaa. Kansantulon kasvu tähän mennessä on aina merkinnyt raaka-aineiden ja energian käytön lisäämistä.
Iloiset kulutusjuhlat
15
673
Vastaukset
- siinäkin pitää vain
osata se kuluttaminen, sen mukaan kun tulotkin.
Turha se on haikailla johonkin tikkureiden aikaan, missä ruokakin oli kortilla. Ei ollut mukavaa sellainen, nyt kyllä parempi kaikille.- Surullinen luonnonystävä
olleeni yhtään onnettomampi silloin, kun ei meillä ollut vielä kaupan hyllyillä 50 hammastahnamerkkiä.
Tämä tolkuton mäsäys voi olla hyvä niille, jotka pystyvät sulkemaan pois ajatuksistaan ympäristön tilan huononemisen koko maailmassa, ja millaista onnettomuutta se on tuonut ilmaston lämpiämisen ja väestön lisäämisen aiheuttamn aavikoitumisen ym. katastrofiaen kautta. Ne alkavat koskettaa rikastakin maailmaa.
Viime syksyn hirmumyrsky USA:ssa on pakottanut Bushin tunnustamaan ihmisten osuuden ilmaston lämpiämisessä. Samainen USA käy liittolaistensa kanssa epätoivoista sotaa Irakissa. Sodan syy on öljyvarojen hupeneminen ja ihmisten eriarvoistumisen aiheuttama terrorismi.
Emme elä täällä umpiossa. Muutokset ja vastuu koskettavat myös meitä mm. elintasopakolaisten lisääntyessä. - liikaa uutisia
Surullinen luonnonystävä kirjoitti:
olleeni yhtään onnettomampi silloin, kun ei meillä ollut vielä kaupan hyllyillä 50 hammastahnamerkkiä.
Tämä tolkuton mäsäys voi olla hyvä niille, jotka pystyvät sulkemaan pois ajatuksistaan ympäristön tilan huononemisen koko maailmassa, ja millaista onnettomuutta se on tuonut ilmaston lämpiämisen ja väestön lisäämisen aiheuttamn aavikoitumisen ym. katastrofiaen kautta. Ne alkavat koskettaa rikastakin maailmaa.
Viime syksyn hirmumyrsky USA:ssa on pakottanut Bushin tunnustamaan ihmisten osuuden ilmaston lämpiämisessä. Samainen USA käy liittolaistensa kanssa epätoivoista sotaa Irakissa. Sodan syy on öljyvarojen hupeneminen ja ihmisten eriarvoistumisen aiheuttama terrorismi.
Emme elä täällä umpiossa. Muutokset ja vastuu koskettavat myös meitä mm. elintasopakolaisten lisääntyessä.Se on kuule maailmassa aina jonkinlainen muutos menossa, ja onhan myös aina ollut että maapallon suuret ekokatasrofit ovat kiihdyttäneet evoluution eteenpäin menoa. Joten turhia murehdit, ihminen on ollut tällä planeetalla hyvin lyhyen ajan, ja ihmisen jälkeen tulee jotain muuta. Patas olisi sinunkin lopettaa lehtitilaus ja olla katsomatta uutisia, kerran tuollaista tuskaa tuottavat. Minä voin niitä katsella, koska en tuollaisia viitsi pohtia, kerran eletään ja se elämä kannattaa käyttää sellaisiin asioihin, että on mukavaa.
- onko mukavaa
liikaa uutisia kirjoitti:
Se on kuule maailmassa aina jonkinlainen muutos menossa, ja onhan myös aina ollut että maapallon suuret ekokatasrofit ovat kiihdyttäneet evoluution eteenpäin menoa. Joten turhia murehdit, ihminen on ollut tällä planeetalla hyvin lyhyen ajan, ja ihmisen jälkeen tulee jotain muuta. Patas olisi sinunkin lopettaa lehtitilaus ja olla katsomatta uutisia, kerran tuollaista tuskaa tuottavat. Minä voin niitä katsella, koska en tuollaisia viitsi pohtia, kerran eletään ja se elämä kannattaa käyttää sellaisiin asioihin, että on mukavaa.
sinun lapsilla? vai ajatteletko vain itseäsi? sinun paskat jää jälkipolvien ilon aiheeksi eikö niin?
- tuollaisen kommentin
onko mukavaa kirjoitti:
sinun lapsilla? vai ajatteletko vain itseäsi? sinun paskat jää jälkipolvien ilon aiheeksi eikö niin?
Mitä lapsille perinnöksi? Jokaisen sukupolven on ratkottava ongelmat joita kohtaavat. Pysyvätpähän vireinä kun koittavat pitää eliinympäristöä elinkelpoisena. Tuo ei oikeasti tosisissaan minua kiinnosta. Katson syntyneeni aika passeliin aikaan, silloin 50-luvun lopussa, joillakin käy hyvä säkä, toisilla taas ei.
- Surullinen luonnonystävä
tuollaisen kommentin kirjoitti:

kaikki eivät ole kaltaisiasi kaikki vaan minulle ja heti ahmatteja, tulkoot muut ja varsinkin jälkipolvet toimeen miten haluavat.
Useimmat meistä ovat huolissaan ainakin omien lastensa tulevaisuudesta jotkut välittävät jopa koko maailman ihmisten ja ympäristön tulevaisuudesta. Näiden välittävien, huolestuneiden ihmisten ja erityisesti tutkijoiden ansiosta moniin ympäristöongelmiin on pystytty puuttumaan toivon mukaan ajoissa ennenkuin mitään peruuttamatonta on päässyt tapahtumaan. Hyviä esimerkkejä on rikin poisto öljystä, otsonikerrosta tuhoavien freonien käyttökielto ja järvien tilan pareneminen. Mikään muutos ei käynnisty, jos ei ole ihmisiä, jotka pystyvät katsomaan hiukan kauemmas tulevaisuuteen ja omia nurkkia laajemmalle.
Kaltaisesi ihmiset ovat tyypillisiä siivellä eläjiä, jotka ovat valmiita ottamaan itselleen hyödyn toisten ponnisteluista. Usein tämä ihmisryhmä on ensimmäisenä nimittelemässä luonnonsuojelijoita milloin miksikin piiperoiksi, ja valittamassa ympäristönsuojelun kustannuksista. Sinua tuntematta en kuitenkaan pysty sijoittamaan sinua oikopäätä näihin valittajiin ja räkyttäjiin. - Ekologi-batman
tuollaisen kommentin kirjoitti:
Mitä lapsille perinnöksi? Jokaisen sukupolven on ratkottava ongelmat joita kohtaavat. Pysyvätpähän vireinä kun koittavat pitää eliinympäristöä elinkelpoisena. Tuo ei oikeasti tosisissaan minua kiinnosta. Katson syntyneeni aika passeliin aikaan, silloin 50-luvun lopussa, joillakin käy hyvä säkä, toisilla taas ei.
Jotkin junat pitäisi vaan ajaa suoraa rotkoon. Vähän niin kuin elokuvassa General.
- kapene huolten
Surullinen luonnonystävä kirjoitti:
kaikki eivät ole kaltaisiasi kaikki vaan minulle ja heti ahmatteja, tulkoot muut ja varsinkin jälkipolvet toimeen miten haluavat.
Useimmat meistä ovat huolissaan ainakin omien lastensa tulevaisuudesta jotkut välittävät jopa koko maailman ihmisten ja ympäristön tulevaisuudesta. Näiden välittävien, huolestuneiden ihmisten ja erityisesti tutkijoiden ansiosta moniin ympäristöongelmiin on pystytty puuttumaan toivon mukaan ajoissa ennenkuin mitään peruuttamatonta on päässyt tapahtumaan. Hyviä esimerkkejä on rikin poisto öljystä, otsonikerrosta tuhoavien freonien käyttökielto ja järvien tilan pareneminen. Mikään muutos ei käynnisty, jos ei ole ihmisiä, jotka pystyvät katsomaan hiukan kauemmas tulevaisuuteen ja omia nurkkia laajemmalle.
Kaltaisesi ihmiset ovat tyypillisiä siivellä eläjiä, jotka ovat valmiita ottamaan itselleen hyödyn toisten ponnisteluista. Usein tämä ihmisryhmä on ensimmäisenä nimittelemässä luonnonsuojelijoita milloin miksikin piiperoiksi, ja valittamassa ympäristönsuojelun kustannuksista. Sinua tuntematta en kuitenkaan pysty sijoittamaan sinua oikopäätä näihin valittajiin ja räkyttäjiin.seurauksena? Tunnut jakavan ihmiset kahteen ryhmään, sinun hyväksymäsi luonnosta huolissaan olevat ja vastustajat jotka nimittelevät teitä rumilla nimillä. Kuitenkin suuriosa ihmissitä elää elämäänsä kuulumatta kumpaankaan. Kuvittelet että suurinosa ihmisistä on huolissaan luonnosta, näin ei kuitenkaan ole. Kiinassa on hirmuinen populaatio, eikä siellä monikaan edes tietäisi mistä puhut, pitäisivät sinua höperönä. Lähinnä tämä "vanha" Eurooppa on asutettu ihmisillä joista osa suree laillasi maailman menoa. Kuiten se on nykymedia joka lisää ihmisten huolta, hyvä uutinen kun ei ole uutinen, siis ei maininnan arvoinen. Taannoinen lintuflunssa kohu, olikin tyypillinen esimerkki mitenkä asiat nykyään menee, moni oli silloin huolissaan, ja aivan syyttä. Siinäkin oli pahimmassa tapauksessa laskettu Suomen kuolleisuus, mikäli tauti tarttuisi ihmisestä toiseen noin 10.000. No eihän sellainen ole paljoo mitään, ja ihmiset oli huolissaan.
Itse en laske itseäni "mulle kaikki heti" ihmiseksi, koska en kuulu siihen sukupolveen, ja olen ollut kykenevä pitkäjänteiseen työskentelyyn oman materiaalisen hyväni eteen, nyt on aika nauttia monien vuosien työstä, enkä pilaa omaa elämääni märehtimällä jollain maailmanlopun skenaarioilla. Tuo sana maailmanloppu kuvaa ihmisen näkemystä tuosta huolesta jota koet. Ei maailma ihmisen toimilla mihinkään lopu, se voi muuttua ja muuttuukin, mutta sana loppu on ihmisen omaa itsekkyyttä. Maapallon elinkaarta on suurinpiirtein puolet jäljellä, ja se on senverran pitkä aika ettei ihminen lajina kykene sitä tallustamaan. Maapallon historiassa suurinosa ajasta ei ole tarjonnut nisäkäslajeille kelvollisia elinolosuhteita, ja täällä ollaan huolissaan jonkin lajin sukupuutosta, vaikka sellainen kuuluu jokaiselle lajille tullakin. Kaikella on aikansa, sitten tulee jotain muuta. Outoa kun koitetaan pitää kynsin hampain kiinni jostakin joka on ennen ollut niin taikka näin. Jos joku laji ei kykene muuttuvissa olosuhteissa selviämään, niin joutaa mennäkin.
Ihminen on kyennyt muuttamaan maapallon ilmastoa hämmästyttävän lyhyessä ajassa, olisi kiva seurata tätä ihmislajin loppua, mutta siihen ei minun elinkaari taida riittää. - Surullinen luonnonystävä
kapene huolten kirjoitti:
seurauksena? Tunnut jakavan ihmiset kahteen ryhmään, sinun hyväksymäsi luonnosta huolissaan olevat ja vastustajat jotka nimittelevät teitä rumilla nimillä. Kuitenkin suuriosa ihmissitä elää elämäänsä kuulumatta kumpaankaan. Kuvittelet että suurinosa ihmisistä on huolissaan luonnosta, näin ei kuitenkaan ole. Kiinassa on hirmuinen populaatio, eikä siellä monikaan edes tietäisi mistä puhut, pitäisivät sinua höperönä. Lähinnä tämä "vanha" Eurooppa on asutettu ihmisillä joista osa suree laillasi maailman menoa. Kuiten se on nykymedia joka lisää ihmisten huolta, hyvä uutinen kun ei ole uutinen, siis ei maininnan arvoinen. Taannoinen lintuflunssa kohu, olikin tyypillinen esimerkki mitenkä asiat nykyään menee, moni oli silloin huolissaan, ja aivan syyttä. Siinäkin oli pahimmassa tapauksessa laskettu Suomen kuolleisuus, mikäli tauti tarttuisi ihmisestä toiseen noin 10.000. No eihän sellainen ole paljoo mitään, ja ihmiset oli huolissaan.
Itse en laske itseäni "mulle kaikki heti" ihmiseksi, koska en kuulu siihen sukupolveen, ja olen ollut kykenevä pitkäjänteiseen työskentelyyn oman materiaalisen hyväni eteen, nyt on aika nauttia monien vuosien työstä, enkä pilaa omaa elämääni märehtimällä jollain maailmanlopun skenaarioilla. Tuo sana maailmanloppu kuvaa ihmisen näkemystä tuosta huolesta jota koet. Ei maailma ihmisen toimilla mihinkään lopu, se voi muuttua ja muuttuukin, mutta sana loppu on ihmisen omaa itsekkyyttä. Maapallon elinkaarta on suurinpiirtein puolet jäljellä, ja se on senverran pitkä aika ettei ihminen lajina kykene sitä tallustamaan. Maapallon historiassa suurinosa ajasta ei ole tarjonnut nisäkäslajeille kelvollisia elinolosuhteita, ja täällä ollaan huolissaan jonkin lajin sukupuutosta, vaikka sellainen kuuluu jokaiselle lajille tullakin. Kaikella on aikansa, sitten tulee jotain muuta. Outoa kun koitetaan pitää kynsin hampain kiinni jostakin joka on ennen ollut niin taikka näin. Jos joku laji ei kykene muuttuvissa olosuhteissa selviämään, niin joutaa mennäkin.
Ihminen on kyennyt muuttamaan maapallon ilmastoa hämmästyttävän lyhyessä ajassa, olisi kiva seurata tätä ihmislajin loppua, mutta siihen ei minun elinkaari taida riittää.En ole missään kirjoittanut, että suurin osa ihmisistä olisi huolissaan ympäristön tilasta, pikemminkin päinvastoin. Kaikki ympäristöliikkeet alkavat pienen tiedostavan ryhmän tai jopa yhden ihmisen aloitteesta. Tästä yhden ihmisen aloittamasta herätysliikkeestä on hyvä esimerkki Rachel Carsonin kirja: "Hiljainen kevät". Sen ansiosta herättiin 1960-luvulla huomaamaan viljelmillä käytettävien torjunta-aineiden mm. DDT:n vaarat. Tuolloinkin enemmistö erityisesti kemian teollisuus piti Rachel Carsonin tutkimuksia pelkkänä huu-haana.
Suuret massat tulevat mukaan vähintään kymmenen vuoden viiveellä, sitten kun ongelma alkaa vaikuttaa omaan elämään. On totta, että enemmistö ihmisistä ei vaivaudu edes ajattelemaan ympäristön tilaa. Mikään ei ainakaan tule paremmaksi, jos pieni tiedostava vähemmistö vaiennetaan, kuten esimerkiksi Kiinassa tapahtuu.
Ihmisen toimilla on viimeisten 150 vuoden aikana ollut mullistava vaikutus koko biosfääriin. Vaikka emme pysty elämää täältä hävittämään, teemme tämän pallon itsellemme ja suurelle osalle muuta eliökuntaa aika epämiellyttäväksi paikaksi. Lajien sukupuuttoja on aina tapahtunut, mutta nyt ihminen aiheuttaa niistä valtaosan.
- piipaa mies
Nykyinen hyvinvointiyhteiskunta perustuu jatkuvaan kasvuun ja jatkuvan kulutukseen, vähän kun ajattelee niin se vain on.
Kuka haluaa jämähtää paikoilleen ja katsoa kun muut menevät oikealta ja vasemmalta ohi.
Jossain vaiheessa maailman rajalliset luonnonvarat hupenevat ja silloin vain ja ainoastaan rikkailla on vielä kulutusjuhlat käynnissä. Muutkin haluaisivat vaan eivät saa kun ei ole varaa.
Jos luontoa oikein todella suojeltaisiin se merkitsisi maailmanlaajuisesti kymmenien tai satojen miljoonien työttömyyttä, miten tuon joukon turhautuminen estetään?- Ekologi-batman
Asian ydin. Demokratia, markkinatalous ja ihmisoikeudet ovat niin tiukkaan nivoutuneet yhteen, ettei niitä kyllä rikki revitä. Minkäs sille mahtaa. Mut ainahan voi marista keskustelupalstoilla :)
- Surullinen luonnonystävä
itsemurha-autoilija. Ajetaan täyttä vauhtia päin kallioseinämää yrittämättä missään vaiheessa hidastaa vauhtia. Voi kysyä, onko ihminen lajina Homo sapiens? Vaihtaisin nimeksi mieluummin Homo catastroficus.
Nykyisen kiihtyvään luonnonvarojen tuhlaukseen perustuvan elämäntavan vaihtaminen järkevämmäksi on tietenkin aika hidas prosessi, ja muutokseen pitää sitoutua maailmanlaajuisesti aloittaen rikkaista maista. Näyttää kuitenkin siltä, ettei rikkaassa maailmassa näy merkkiäkään ajatustavan muuttumisesta. Kvartaalikapitalismi kukoistaa, ja valtaapitävät kaikissa maissa vaativat ihmisiä kuluttamaan kansantalouden kasvun nimissä entistä enemmän.
Maailmanlaajuisesti on pystytty sopimaan otsonikerrosta ohentavien kaasujen päästökiellosta. Kiotossa tehty päästösopimus koskettaa suurta ryhmää maailman valtioista. Nämä sopimukset osoittavat, että laaja sopiminen on mahdollista. Materiaalisen kasvun vähentämiseen ei näytä olevan halua. - Muuttuja
Surullinen luonnonystävä kirjoitti:
itsemurha-autoilija. Ajetaan täyttä vauhtia päin kallioseinämää yrittämättä missään vaiheessa hidastaa vauhtia. Voi kysyä, onko ihminen lajina Homo sapiens? Vaihtaisin nimeksi mieluummin Homo catastroficus.
Nykyisen kiihtyvään luonnonvarojen tuhlaukseen perustuvan elämäntavan vaihtaminen järkevämmäksi on tietenkin aika hidas prosessi, ja muutokseen pitää sitoutua maailmanlaajuisesti aloittaen rikkaista maista. Näyttää kuitenkin siltä, ettei rikkaassa maailmassa näy merkkiäkään ajatustavan muuttumisesta. Kvartaalikapitalismi kukoistaa, ja valtaapitävät kaikissa maissa vaativat ihmisiä kuluttamaan kansantalouden kasvun nimissä entistä enemmän.
Maailmanlaajuisesti on pystytty sopimaan otsonikerrosta ohentavien kaasujen päästökiellosta. Kiotossa tehty päästösopimus koskettaa suurta ryhmää maailman valtioista. Nämä sopimukset osoittavat, että laaja sopiminen on mahdollista. Materiaalisen kasvun vähentämiseen ei näytä olevan halua.Hei,
muistuttaisin, että koko ajan on menossa positiivistakin muutosta asioiden suhteen. Toivotaan, että muutos tapahtuu ajoissa. Onhan kuitenkin teoriassa mahdollista, että kaikki inhimillinen toiminta sopeutetaan maapallon asettamiin ekologisiin rajoihin. Meillä on paljon ympäristökasvatusta meneillään, ja ainahan seuraava sukupolvi voi olla edellistä valistuneempi. Onneksi on aina ihmisiä, joilla on kaukonäköisyyttä. Luonnonsuojelijat ja ihmiset, jotka pyrkivät luontoa kunnioittavaan muutokseen, ovat mielestäni nykypäivän "sankareita", vaikka he eivät tietenkään elinikänään siitä tunnustusta saa, tai jotkut eivät koskaan.
Suru pois ja positiivisia tulevaisuudenkuvia miettimään! Kukaan ei ole tässä taistossa yksin eikä taatusti kukaan jää työttömäksi jos kaikilla on sama tavoite! - ihmisiä miten niillä
Muuttuja kirjoitti:
Hei,
muistuttaisin, että koko ajan on menossa positiivistakin muutosta asioiden suhteen. Toivotaan, että muutos tapahtuu ajoissa. Onhan kuitenkin teoriassa mahdollista, että kaikki inhimillinen toiminta sopeutetaan maapallon asettamiin ekologisiin rajoihin. Meillä on paljon ympäristökasvatusta meneillään, ja ainahan seuraava sukupolvi voi olla edellistä valistuneempi. Onneksi on aina ihmisiä, joilla on kaukonäköisyyttä. Luonnonsuojelijat ja ihmiset, jotka pyrkivät luontoa kunnioittavaan muutokseen, ovat mielestäni nykypäivän "sankareita", vaikka he eivät tietenkään elinikänään siitä tunnustusta saa, tai jotkut eivät koskaan.
Suru pois ja positiivisia tulevaisuudenkuvia miettimään! Kukaan ei ole tässä taistossa yksin eikä taatusti kukaan jää työttömäksi jos kaikilla on sama tavoite!voisi olla sama tavoite?
Maailma vaan on sellanen paikka jossa on monen sortin väkeä. Idealisteja jota vähän naiveiveina yrittää uskoa hyvään, tai haihattelevat. Realisteja jotka elävät elämäänsä. hyväksikäyttäjiä, pyrkyreitä jotka käyttävät kulloistakin järjestelmää omaksi hyväkseen.
Aina on ollut hyväosaisia ja huono-osaisia, ja niin tulee aina olemaan. - Surullinen luonnonystävä
Muuttuja kirjoitti:
Hei,
muistuttaisin, että koko ajan on menossa positiivistakin muutosta asioiden suhteen. Toivotaan, että muutos tapahtuu ajoissa. Onhan kuitenkin teoriassa mahdollista, että kaikki inhimillinen toiminta sopeutetaan maapallon asettamiin ekologisiin rajoihin. Meillä on paljon ympäristökasvatusta meneillään, ja ainahan seuraava sukupolvi voi olla edellistä valistuneempi. Onneksi on aina ihmisiä, joilla on kaukonäköisyyttä. Luonnonsuojelijat ja ihmiset, jotka pyrkivät luontoa kunnioittavaan muutokseen, ovat mielestäni nykypäivän "sankareita", vaikka he eivät tietenkään elinikänään siitä tunnustusta saa, tai jotkut eivät koskaan.
Suru pois ja positiivisia tulevaisuudenkuvia miettimään! Kukaan ei ole tässä taistossa yksin eikä taatusti kukaan jää työttömäksi jos kaikilla on sama tavoite!selviä hengissä elitpä miten tahansa, mutta toivoisi kuitenkin jälkipolville vähintään yhtä hyvää elinympäristöä, minkä itse on saanut perintönä.
Nimimerkistäni huolimatta en ole vaipunut toivottomuuteen enkä kyynisyyteen. Jos niin olisi tapahtunut, en enää kirjoittelisi tällekään palstalle. Jokainen pystyy omalta osaltaan vaikuttamaan ympäristöön. Vaikka sitä pidetään turhana idealismina ja piiperryksenä, on se minulle tärkeää. Kiitos kannustavista sanoista!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843