Autan mielelläni sellaista, joka on vuorollaan auttanut minua. Autan mielelläni ketä tahansa avun tarpeessa olevaa, jos minulla on siihen mahdollisuus. Näinhän se yleensä menee.
Mutta on ihmisiä, jotka vaativat jopa moninkertaisena takaisin joskus antamansa avun. Tai ovat jo auttaessaan laskelmoineet, että saavat autettavan kiitollisuudenvelkaan.
Muutamien ihmisten avuntarjouksen torjun, koska tiedän, että sitoisin itseni näkymättömään napanuoraan. En halua riippuvaisuutta siksi, että olisin kiitollisuudenvelassa jollekin. En hyväksy koko käsitettä 'kiitollisuudenvelka', koska auttamisen hädän keskellä täytyy olla pyyteetöntä. Kuinka usein se on?
Minusta antaminen on kivempaa kuin ottaminen. Kammoksun myös sitä, että joku tuntisi olevansa kiitollisuudenvelassa minulle.
Tämä asia nousi mieleen, kun luin kohta nurkan taakse menevää "väsähtäneen 70 " puheenvuoroa omalääkärikeskustelusta.
Mutta on ihmisiä, jotka vaativat jopa moninkertaisena takaisin joskus antamansa avun. Tai ovat jo auttaessaan laskelmoineet, että saavat autettavan kiitollisuudenvelkaan.
Muutamien ihmisten avuntarjouksen torjun, koska tiedän, että sitoisin itseni näkymättömään napanuoraan. En halua riippuvaisuutta siksi, että olisin kiitollisuudenvelassa jollekin. En hyväksy koko käsitettä 'kiitollisuudenvelka', koska auttamisen hädän keskellä täytyy olla pyyteetöntä. Kuinka usein se on?
Minusta antaminen on kivempaa kuin ottaminen. Kammoksun myös sitä, että joku tuntisi olevansa kiitollisuudenvelassa minulle.
Tämä asia nousi mieleen, kun luin kohta nurkan taakse menevää "väsähtäneen 70 " puheenvuoroa omalääkärikeskustelusta.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ilmeisesti sinulla on, niin arvelen.
Jollakin toisella taas kauhu autiudesta,
ettei olisi ketään, joka välittää todella.
Itse kuulun jälkimmäiseen porukkaan.
ICE-koodi lähiomaisen nimen edessä kännykässäni
tuo jo tunteen, että joku on, vaikka mies jo
pilven reunalta minun touhujani seuraileekin.
:D
Eihän pyyteetön toisesta välittäminen ole sama asia. On minullakin ICE-koodit lasteni kohdalla kännykässä. Ja samoin mies "pilvenlongalla".
Laskelmoitu auttaminen on kuvainnollisesti sitä, että annat vitosen, jos voit vaatia kymppiä takaisin.
Naapurin rouva ikäiseni on pirteä, joskus laulu raikuu seinän lävitse. Aika ikävää kun lapset pitävät häntä hätävarana. Pitää olla valmiina milloin tahansa ottamaan hoitoon lapsenlapsia, milloin omaan kotiinsa milloin mennä lasten kotiin.
Väsähtänyt hän moisesta rumbasta on, sanoo kun tekee päivän töitä saa toisen maata!
Lähtisi joskus piipahtamaan vaikka naapurimaassa mutta kun ei voi. Kumpaa tämä nyt sitten lienee hyväksikäyttöä vai läheisriippuvuutta? Yritys pitää hyvät suhteet lapsiin jos heiltä saisi sitten apua, jos tarvitsee. Tämäkin on yksi näkökohta.
Minä en ole juuri kiitollisuuden velassa kenellekkään.Mutta isäntä on meillä hyvä järjestämään itsensä kiitollisuuden velkaan töissä .Sitten joutuu lähtemään puolestaan töihin silloin kun ei haluaisikaan tai tekemään jotain vastapalvelusta. Eilen juuri hän savusti kalan työpaikkansa toimisto työtekijälle kun sanoi ,että se tekee niin paljon hänelle kuuluvia töitä.
Jos on kiitollisuuden velassa se kyllä kaivertaa mieltä niin että se on korvattava jollain tavalla.
"Pyyteetön toisesta välittäminen"! Uskotko Hintriika, että tuo on sisäsyntyinen
lajiyhteisölle ominainen tila. Se syntyy spontaanisti vaikkapa tienpäällä, halun auttaa.
Tietää, ettei tuota ihmistä koskaan tuskin tapaa; silti auttaa.
Tosin Suomen Lakikin jo tätä edellyttää; heittelle jättö on rikos,
vaikka ei olisi mitenkään ollut aiheuttamassa eteen tullutta tapausta.
Tuo laskelmointi tai itsensä framille nostaminen pyyteettömästä teosta
ei ankaran perinteisesti kuulu suomalaisuuteen.
Aasialaisista ihmisistä sanotaan: He auttavat luontaisesti. Turistikin on heille lähimmäinen.
Kuten sanot; kaikki me tarvitsemme läheisiä, luonnolliosesti sympaattisia ihmisiä.
Työni oli senlaatuista, että saatoin auttaa ihmisiä, jos halusin. Asiakkaat olivat usein kohtuuttoman vaativia tai töykeitä, mutta, jos he halusivat henkilökohtaista apua, niin heidän äänensä oli kuin hunajaa. Aina tiesin, että nyt minua taas käytetään hyväksi. - Tosin kaikkein ikävimmille asiakkaille sanoin, että kääntyköön sen-ja-sen puoleen.
Taidan olla aikamoinen lälläri.
[Huom! Se apu, jota saatoin antaa ei ollut pois työnantajani kukkarosta, vaan merkitsi minulle itselleni lisää työtä. Onneksi laiskistuin parin viimeisen vuoden aikana, kun olin vain osa-aikatyössä, enkä enää viitsinyt vaivautua. -- Kaikkein röyhkeimmät yrittivät painostaa minua jopa rikkomaan lakia, mutta siinä oli raja: Heille sanoin, että ei käy. Menetin yhden suuren asiakkaan (valtion omistaman laitoksen) tämän takia, mutta johonkin häikäilemättömyydenkin raja pitää asettaa. En kadu päätöstäni. Epärehellinen asiakas saa mennä!]
Kyllä pyytettömyyden p i t ä i s i olla sisäsyntyistä. Mutta mikä lienee vikana tässä maailmassa, kun elintason kohoamisen ja elämän helpottumisen myötä ihmisistä on tullut entistä itsekkäämpiä. Auttamishalu on kääntynyt hyötymishaluksi. (Ei ehkä kuitenkaan onnettomuustilanteessa tien päällä.)
Minulla on lähellä esimerkki sukulaisesta, joka tarkkaan laskelmoi jokaisen avuntarjouksensa. Jos hyväksyisin ne, hän ainakin olettaisi minun olevan ikuisessa kiitollisuudenvelassa ja hyppivän hänen pillinsä tahtiin kaikessa.
Onneksi olen oppinut sanomaan hänelle myös "ei". Nytkin hän lienee sydänjuuriaan myöten loukkaantunut yhdestä "eistä", mutta kokemukseni mukaan hän pian leppyy... Olemme me kuitenkin tärkeitä ihmisiä toisillemme.
Pitää tutkiskella sisintään, muutos lähtee sieltä.
autetaan puolin ja toisin
se on se vanha sanonta :
"kiitollisuudenvelka , se vasta pirullinen maksettava on "
Vuodelta 2006
Jos oikein yrität, ehkä löydät vanhemman jutun.......
Ei se mitään, järkevämpiähän vanhat on.
itse asia , ei vanhene.
eikä itse asia , vanhene.
Kun autetaan niin autetaan ehdoitta. Saan apua, aikanaan joku toinen tarvitsee apua niin annan avun tarvitsevalle tai kun minä annan apua niin avun saanut auttaa jotakuta toista jos kohdalle tulee. Ketjureaktio. Mutta kiitollisuuden velka on raskas velka, jos sen kokee.
Yrittää voi aina, malttaa mielensä ja miettiä hieman erilailla.
Teoet ratkaisevat, puheet on puheita.
Tee lähimmäiselle mitä toivot itsellesi tehtävän.
Taitaa olla Joh. 3:16.
Kiitollinen et näinkin hyvin asiat yhä, eipä teininä olisi uskonut.
Silloin mielessä oli kaikkea muuta kuin oma vanheneminen.