lukekaa!!!

17840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Heroiinin käyttöhän näyttää laskeva, siitä iloitsen, aineessa ei mitään vikaa, se vaan koukuttaa kerrasta (joskus), on aivan järjettömän kallista, 35e 0,1 g (esimerkki, en kerro mistä). Ja tuo laadun vaihtelu, mistä sen voi tietää minkälaista paskaa sattui saamaan. Ei ei ei pysykää kaukana on ohjeeni tuon suhteen.

Hasis on noussut, ei yllätys, se mikään huume toisaalta olekaan, turvallisin päihde, jos pää on saatava jotenkin sekaisin käyttäkää sitä ennemmin kuin vaikka etanolia. No eihän sillä tietty sekasin päätä saa, pikemminkin päinvastoin, ajatus kulkee aika upeasti, kokeilkaa vaikka matematiikkaan tai fysiikan yhtälöihin, kummasti antaa katselukantaa. Omakohtaisia, ei varmasti toimi kaikille samoin.

Amfetamiini, ei hyvä mielestäni, itsellänikin kokemukset kyseisestä aineesta, laskut on perseestä, koukuttaa henkisesti pahasti, fyysisesti jonkin verran myös, kun on piripäissään, miettii vaan, että miksi helvetissä tämä pitäisi lopettaa. Paha jos ei hallitse tekojaan. Ja moni joka luulee ei silti hallitse.

Äänestä
  • Sinä jatkat vastuuttomaan tapaasi disinformaation jakamista ja koetat kusettaa typeryksiä kuseen oikein urakalla..

    Heroiinissa ei ole mitään vikaa ?????
    Hasis ei mikään huume olekaan ????
    Heroiini antaa matematiikan ja fysiikan yhtälöihin katselukantaa ???

    Millainen on tuollaisia lauseita suoltava ihminen???? Mihinkään kunnioitukseen sinua kohtaan ei ole pienintäkään syytä

    Äänestä

  • _*_* kirjoitti:

    Sinä jatkat vastuuttomaan tapaasi disinformaation jakamista ja koetat kusettaa typeryksiä kuseen oikein urakalla..

    Vilkaisepa näitä:

    http://www.dlc.fi/~hurmari/henri/abc.html
    http://www.pp.htv.fi/rhurmal1/abc.html

    Äänestä

  • _*_* kirjoitti:

    Sinä jatkat vastuuttomaan tapaasi disinformaation jakamista ja koetat kusettaa typeryksiä kuseen oikein urakalla..

    Heroiinissa ei ole mitään vikaa ?????
    Hasis ei mikään huume olekaan ????
    Heroiini antaa matematiikan ja fysiikan yhtälöihin katselukantaa ???

    Millainen on tuollaisia lauseita suoltava ihminen???? Mihinkään kunnioitukseen sinua kohtaan ei ole pienintäkään syytä

    Kannabiksesta tuossa matematiikkahommassa puhuin... En tiedä jos kirjoitin sen epäselvästi ? Ja enkös tuossa todennut heroiinin vaarallisuuden, se lähinnä heitto, pohjustusta jatkoon, että ei ole mitään vikaa, muuta kuin että se vie hengen... Voi olla että kirjoitan epäselvästi. Tai sitten halutaan ymmärtää väärin...

    Äänestä

  • Hörhö(kö?) kirjoitti:

    Tää on taas yks näitä. Luki- ja kirjoitushäriö, tai kuten totesit haluttomuus ymmärtää. Todennäköisesti jälkimmäistä.

    Tai sitten tarhallista provoa, tarkoituksena ei ole keskustella asiallisesti vaan ehkäistä keskustelun sujumista. Näitähän on täällä näkynyt, Jasu nyt viimeksi, nyt on sitten ilmestynyt tämä morsepelle, läheisriippuva ja mitäs niitä nyt onkaan...

    Niin innokas huumekauppias ja vaarojen vähättelijä kuin sinä olet ollut, niin tuokin meni läpi.

    Tosin sinun tapasi jeesustella välillä oikein vimmatusti ja vähän söpöillä ja räpyttää silmiäsi ei mene minulle läpi.

    Nytkin syötät taas väittämää jonka mukaan hasis ei ole huume lainkaan ?????

    Ja syötät niitä markkinamiesten kauniita tarinoita vaikutuksista.

    Koskaan ei hasis ole nostanut käsityskykyä, ei keneltäkään. Vaikutus on absolut päivastainen. Ihminen jolla on ollut vaikeksia yhtälöiden käsittämisessä on kannabispilvessä suuri ja innoittava oivallus käsittää että yhteenlaskussa tulee suurempia numeroita.

    Kannabis tyhmistää aina.

    Äänestä

  • Narc kirjoitti:

    Voi voi, kiusitaanko teitä nyt noin kovasti.

    Ei saisi estää toisia taputtelemasta toisiaan päähän ja toistelemasta kuinka kivaa on.

    Ei saa sanoa pahasti.

    Narkit ja hörhöt tahtovat saada vapaasti kulkea silmälapuissaan joissa ei näy oikealle eikä vasemmalle ja sanoa lujasti kovaan ääneen uskonsa että oikealla ja vasemmalla EI OLE MITÄÄN kun hekään eivät näe mitään siellä.

    Narkit ahdistuvat kun ei kaikki huuda kuorossa että hiiiii. Pitäisi olla enemmän pikkupikku teinityttöjä jotka katsovat Narkkiin kuin aikusieen, uskovat kun Narkki puhuu pehmoisia ja seuraavat Narkkia hänen ohjastamallaan tiellä.

    Äänestä

  • _*_*_ kirjoitti:

    Sulla taitaa tosiaan olla luki- ja kirjoitushäiriö. Et sinä kiusaa ainakaan minua, päinvastoin, purkauksesi ovat hyvinkin viihdyttävää luettavaa. Ei sureta sit yhtään.

    Oioi kun teinitytöt vielä kattelis vanhaa ukkoa... NAM :-)

    Äänestä

  • _*_*_ kirjoitti:

    Niin innokas huumekauppias ja vaarojen vähättelijä kuin sinä olet ollut, niin tuokin meni läpi.

    Tosin sinun tapasi jeesustella välillä oikein vimmatusti ja vähän söpöillä ja räpyttää silmiäsi ei mene minulle läpi.

    Nytkin syötät taas väittämää jonka mukaan hasis ei ole huume lainkaan ?????

    Ja syötät niitä markkinamiesten kauniita tarinoita vaikutuksista.

    Koskaan ei hasis ole nostanut käsityskykyä, ei keneltäkään. Vaikutus on absolut päivastainen. Ihminen jolla on ollut vaikeksia yhtälöiden käsittämisessä on kannabispilvessä suuri ja innoittava oivallus käsittää että yhteenlaskussa tulee suurempia numeroita.

    Kannabis tyhmistää aina.

    Kokemuksen syvä rintaääni puhuu...

    Äänestä

Mitä rankempi on kieltolaki sitä rankempi on huumeisiin liittyvä alakulttuuri. Valtion ankara linja ja kiristyvä kieltolakipolitiikka on onnistuneesti johtanut epäonnistumiseen; kulut ovat kasvaneet merkittävästi mutta käyttö kasvaa yhtä nopeasti kuin ennenkin, ja nykyään nopeamminkin. Ei-virallisen tarjonnan seurauksesta alaikäisillä ja ylipäätään kaikilla haluavilla ei ole mitään ongelmia saada käsiinsä aineita, mutta aineiden puhtaus ja vahvuus jää aina epäselväksi koska Suomessa ei juuri tavallisella käyttäjällä ole mahdollisuutta tarkastaa huumausaineensa laatua. Tämä johtaa yliannostuksiin ja vaaratilanteisiin. Tämä harvaa humaanisuutensa narkofobiansa alle hukannutta häiritsee, sillä narkofobille on ominaista vastustaa huumeita eikä niiden aiheuttamia ongelmia.

Isomman luokan kauppiaat myöskään eivät juuri ole kiinnostuneita nuorten tulevaisuudesta ja hopeakielisellä lepertelyllä nuori on helppo houkutella käyttämään erittäin vahvoja huumeita, kuten heroiinia. Heroiiniakin voi käyttää kohtuudella mutta se vaatii tahdonvoimaa ja älykkyyttä. Harvalla teini-ikäisellä on kumpaakaan.

Suomessa heroiiniongelma ei luultavasti ole niin pieni kuin arvioidaan. Monissa Euroopan maissa valvonta kohdistetaan nimenomaan vahvasti addiktiivisiin huumausaineisiin kuten heroiiniin ja amfetamiiniin ja niiden kauppiaisiin, mutta Suomessa katsotaan tärkeimmäksi ongelmaksi kannabis ja käyttäjiä sekä etenkin pienimuotoisia välittäjiä, kuten ystäväpiirille kannabista koodaavia, vainotaan. Ei ole ihme että heroiininkäyttäjiä jää kiinni suhteellisen vähän kun katsotaan kuinka paljon huumesodan suunnattomista määrärahoista tuhlataan kannabiksenvastaiseen ristiretkeen.

Äänestä

Hieman oli virallisen kielteinen sävy koko artikkelissa. Mielestäni on hiukan kyseenalaista väittää että kannabiksen sisältämät aineet muuttavat persoonallisuutta sillä kokemushan se muuttaa ihmistä. Jokainen alkoholia juovakin varmasti ymmärtää että tapa nähdä elämä ja siinä itselle tärkeät asiat on muuttuneet käytön aloittamisen jälkeen. Myös ilmoitus että kannabiksen aineet aiheuttavat riippuvuutta kuten muidenkin huumeiden aineet on toki totta, mutta harhaanjohtavaa sillä kannabis on fyysisesti vähäaddiktiivisimpia päihteitä ja tietämätön ei välttämättä osaa tehdä erotusta edes opiaattiriippuvaisuuden ja kannabisriippuvaisuuden välillä.

Monet ihmiset myös käyttävät heroiinia toisinaan eikä muutama käyttökerta ole johtanut riippuvaisuuteen toisin kuin artikkelissa väitetään. Fyysinen riippuvaisuus farmakologisesti ei voi kehittyä yhden piikin jälkeen. Se voi tulla itsesuggestionkin kautta, ja siten tällainen tieto on jopa itse-ennustavaa ja vaarallista levitettynä.

Myös useimmat LSD:n käyttäjät eivät pidä elämäänsä tyhjänä ilman LSD:tä. Mikäli ainetta käytetään kohtuudella ja harkitsevasti ovat useimmat sen käyttäjät sanoneet että LSD on parantanut heidän elämäänsä, suonut ymmärrystä ja ollut tärkeä väline henkisen kehittymisen suunnassa, niin että selvinpäinkin he kokevat olonsa onnellisemmaksi ja katsovat ymmärtävänsä enemmän elämästään.

Äänestä
  • lsd tai muu huume kenenkään elämää on parantanut.Moni alkuvaiheen käyttäjä tosin varmasti näin ajatteleekin!

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    lsd tai muu huume kenenkään elämää on parantanut.Moni alkuvaiheen käyttäjä tosin varmasti näin ajatteleekin!

    Arvon filosofi ei puhu alkuvaiheen käyttäjistä.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    lsd tai muu huume kenenkään elämää on parantanut.Moni alkuvaiheen käyttäjä tosin varmasti näin ajatteleekin!

    On syytä huomioida että LSD, missä se onkin riskialtista mielenterveydelle, saattaa se olla myös psyykisesti hyödyksi. LSD:n mahdollisuuksia psykiatrisessa hoidossa on myös tutkittu, eikä ainoastaan huonoin tuloksin.

    Esimerkiksi Albert Hoffmanin LSD - My Problem Child on kiehtovaa luettavaa jokaiselle asiasta kiinnostuneelle. Vaikka lööppeihin ei nousekaan kuin katastrofit se ei tarkoita että asiaan ei liittyisi positiivisiakin puolia.

    On syytä huomioida että LSD on fyysisesti vaaratonta mutta psyykisesti varsin riskialtis ja etenkin vaikea huume. On monia jotka ovat istuneet mielisairaalassa saamiensa henkisten ongelmien tähden, mutta on paljon myös heitä jotka pidempään käytettyään, opittuaan edes hieman hallitsemaan ainetta ja siten ollen hieman kyvykkäitä valjastamaan kokemukset henkisten tutkimusmatkojensa välineeksi ovat lopettaneet käytön itsevarmempina ja tuntien elämänsä tarkoituksellisemmaksi, ei suinkaan tyhjäksi.

    www.erowid.org antaa erittäin paljon tietoa LSD:stä mikäli kiinnostaa. Siellä on myös kiinnostavia käyttäjien kirjoituksia elämänmuutoksista ja 'matkoista', joissa eletään taivaassa tai kieriskellään helvetissä.

    Äänestä

  • Filosofi Wahlberg kirjoitti:

    lsd matkat ovat tietääkseni hyvinkin vaarallisia ja matkalle saattaakin jäädä.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    lsd matkat ovat tietääkseni hyvinkin vaarallisia ja matkalle saattaakin jäädä.

    Kyllä, LSD matka on henkisesti vaativa ja voi aiheuttaa vakavia psyykisiä seurauksiakin. Fyysisesti se on vaaraton, ellei telo itseään matkan aikana. Monet ottavat mukaansa selvän trippivahdin ennen kuin he käyttävät, ja trippivahti valvoo ettei tule ongelmia matkan aikana. Esimerkiksi ovikellon tai puhelimen soiminen voi intensiivisellä matkalla olevalle olla turhan hämmentävää ja jonkun toimintakyvyllisen olisi hyvä olla paikalla. Etenkin huonolla matkalla saattaa olla vaarana että teloo itsensä tai aivan liian intensiivinen trippi joka kääntyy pahaksi voi toki aiheuttaa traumoja, pitkäaikaista pelkoa tai jopa psykoosin.

    LSD:n kaltaiselle vaativalle huumeelle ei hirveästi kysyntää löydykään. Monet eivät uskaltaisi käyttää sitä vaikka tarjontaa olisi enemmänkin, ja Suomesta on vaikea löytää LSD:tä (ainakin näiltä seuduilta), ja vaikka sitä liikkuu niin se taitaa liikkua pienissä ja sisäänpäin kääntyneissä piireissä. Enemmän onkin kysyntää narkoottisille aineille ja tarjontaakin on paljon. Minä taas itse olen lähinnä kiinnostunut psykedeeleistä. Haluan että tajuntani muuttuu ja koen todellisuuden toisin, eikä vain lamaannu niinkuin alkoholin ja vaikka heroiinin kohdalla.

    Mutta kuten sanoin, LSD:tä on tutkittu psykiatrisen hoidon menetelmänä ja myös hyvin seurauksin. Se on kuitenkin varsin riskialtista tällaiseen käyttöön. Useimmat LSD:tä pidempään käyttäneet sanovat kokeneensa ehdottomasti kaikkein kamalimmat ja hienoimmat kokemuksensa hapoissa (happo=LSD), ja happoa ilman totaalisia katastrofeja käyttäneet (huonoja matkoja kokee varmastikin jokainen vähänkin useammin kokeileva) yleensä sanovat että LSD on auttanut heitä henkisessä kehityksessä paremman itsetunnon ja oman elämän ymmärryksen merkeissä.

    LSD:stä on liikkeellä erittäin paljon urbaanilegendoja, ja sinullekin suosittelisin hienoista asiaan perehtymistä ja kriittisyyttä. Ei kannata uskoa kaikkia niitä juttuja joissa väitetään että tripillä oleva henkilö kuorii ihonsa pois luullessaan olevansa appelsiini tai että hapon nauttimisesta voi jäädä lopuksi elämäänsä matkalle. Farmakologisesti on täysin mahdotonta jäädä tripille ja pidempäänkin pysyvät psyykiset muutokset ovat liian lieviä tullakseen kuvailluksi "matkalle jäämiseksi". Flashbackit ovat kuitenkin mahdollisia niin kuin tutkitusti kaikista todella vaikuttavista kokemuksista saattaa tulla flashback-elämyksiä.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    lsd tai muu huume kenenkään elämää on parantanut.Moni alkuvaiheen käyttäjä tosin varmasti näin ajatteleekin!

    "lsd tai muu huume kenenkään elämää on parantanut.Moni alkuvaiheen käyttäjä tosin varmasti näin ajatteleekin! "

    Aika rohkeasti väität että ei parantanut kenenkään elämää. Kyllä monien kokemus puhuu ihan muuta.

    Minun elämää on ihan perinteinen alkoholihuume parantanut. Olen käyttänyt sitä kohtuudella 15 vuotta ja paljon on ollut mukavia hetkiä kavereiden kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihminen kirjoitti:

http://www.verkkotie.fi/Koulutie/Uutispak/Uutisp1899/huume.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu