Omenapuu

Selvittäisittekö vielä omenepuun istuttamista?
Lähinnä askarruttaa istutus syvyys savisella maalla. Kuoppa kun kaivetaan, niin täytetäänkö se ensin hiekalla ja parannetulla mullalla, maan pinnan tasalle, ja sitten vasta istutetaan koholle juuret mullalla peittäen? Vai istutetaanko juuret syvemmälle sinne kuoppaa, ja multan pinta koholle.

Kesämokillä haluaisin kokeilla kääpiöompun kasvattamista. Kuinka isolta alueelta siellä maa täytyis kaivaa ja parantaa?
2977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaivetaan reilu kuoppa - luin, että vähintään 80 cm syvä ja 80 cm halkaisijaltaan. Suurempikin voi olla, jos maa kovin savista.
Salaojitus pohjalle, esim. kivillä tai soralla tai karkealla hiekalla. Kuoppaan hyvää multaa, pohjalle voi laittaa kompostia, jos on. Puu istutetaan kuoppaan, sama 'syvyys' kuin mitä istutusruukussa ostettaessa. Kesäksi istutuskuoppa peitetään muun maan tasolle, että puu saa vettä (kastele myös riittävästi, erityisesti istutuksen yhteydessä - kastele istutusmulta ennen istutusta ja pidä puun juuripaakkua vedessä ennen istutusta). Syksyllä lisää multahiekkaseosta/multaa puun juurelle, ettei vesi jää seisomaan, jos maa siis kovin savista ympärillä. Lisäksi istutuksen yhteydessä voit laittaa pari tukikeppiä puun molemmin puolin pitämään juurakkoa/puuta tukevasti kuopassaan, että pääsee juurtumaan (sido narulla, älä kurista puunrunkoa kuitenkaan). Jos jäniksistä, hirvistä tai peuroista vaaraa talvella, laita ympärille 'kananverkkoa', tms. verkkoa. Jos laitat rungon ympärille myyräsuojuksen (muovinen), poista se keväällä. Mehutölkkejä voi myös sitoa myyräsuojukseksi rungon tyvelle ja poistat siis ne keväällä. Lisäksi hajusaippua roikkumaan puuhun - pitäisi pitää hirvet/peurat/jänikset loitolla. Luonnon eläimet ovat fiksuja, osaavat pelätä 'tuoksumyrkkyjä' (mitä synteettiset hajusteet ovat).
Alkuvuosina lannoita varoen. Jos istutusmulta on kalkittua ja lannoitettua, ei tarvita muuta lannoitetta istutettaessa.
En ole asiantuntija, nämä lukemani ja kokemani perusteella.
Kun ostat puun, kysy lisää neuvoa puutarhamyymälästä, mm. istutusleikkauksesta.

Äänestä
  • savinen maa niin teetkin keon siihen saven päälle. Halkaisija tuommonen puolitoista metriä ja korkeutta mielellään 40cm.

    Saveen kun teet kuopan niin on sama kuin kylpyammeeseen puusi istuttaisit.

    Muuten nuo edellä mainitut ohjeet kyllä pätevät. terkuin tarhuri

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvamaan kirjoitti:

Selvittäisittekö vielä omenepuun istuttamista?
Lähinnä askarruttaa istutus syvyys savisella maalla. Kuoppa kun kaivetaan, niin täytetäänkö se ensin hiekalla ja parannetulla mullalla, maan pinnan tasalle, ja sitten vasta istutetaan koholle juuret mullalla peittäen? Vai istutetaanko juuret syvemmälle sinne kuoppaa, ja multan pinta koholle.

Kesämokillä haluaisin kokeilla kääpiöompun kasvattamista. Kuinka isolta alueelta siellä maa täytyis kaivaa ja parantaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu