Hei,
tälläistä kyselisin teiltä varatut ja parisuhteessa olevat: oletteko matkan varrella olleet ihastuneita muihinkin kuin kumppaniinne, esimerkiksi ystäviinne/työkaveriinne jne? Kuinka tilanteen selvitetti itsellenne ja kumppanillenne? Onko niin, jos rakastaa, ei ihastu? Kertokaa..
tälläistä kyselisin teiltä varatut ja parisuhteessa olevat: oletteko matkan varrella olleet ihastuneita muihinkin kuin kumppaniinne, esimerkiksi ystäviinne/työkaveriinne jne? Kuinka tilanteen selvitetti itsellenne ja kumppanillenne? Onko niin, jos rakastaa, ei ihastu? Kertokaa..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei vaan,
Eiköhän niitä ihastuksia aina tule matkan varrella, kun pitkässä parisuhteessa rakastumisen alkuhuuma on laantunut ja rakkaus arkipäiväistynyt. Nähdäkseni tällaiset ihastukset eivät koidu parisuhteessa ongelmaksi, mikäli ne eivät etene kumppania loukkaavalle tasolle. On tietysti vaikea määritellä, missä tällainen raja kulkee, jos asiasta ei kumppanin kanssa ole koskaan keskusteltu.
En ole mikään parisuhdeterapeutti enkä yritä ollakaan, mutta kokemuspohjalta sanoisin, että esim. aviopuolisoiden välillä tilannetta helpottaisi avoimuus... Tuleehan niitä ihastuksia molemmille aikanaan! Kumpikaan ei toisaalta voi pakottaa toista esim. uskollisuuteen, vaan kyse on TAHDOSTA. Jokaisen vapaus on siis toimia omantuntonsa mukaan ja vastata seurauksista. Valhe ja salailu kuluttavat...
Viimeiseen kysymykseesi vastaisin vielä, että rakastuneena tuskin ihastuu toiseen.
ihastumisesta kertoa kumppanille, jos ei anna tunteen johtaa tekojen tasolle? Fyysinen pettäminen tietysti on kiellettyä, mutta eihän henkisestä puolesta voi olla tilivelvollinen...vai voiko??
En usko, että kukaan ulkopuolinen voi antaa asiassa pätevää neuvoa - eikä se olisi hyväkään, nimittäin silloin on aina vaarana, että pahan paikan tullen alkaakin sysätä vastuuta tämän neuvonantajan suuntaan.
Itse siis tiedät parhaiten tilanteen vakavuuden asteen ja osaat toimia parhaaksesi katsomalla tavalla. Viisaampaa neuvoa ei varmasti ole kuin se, että kohtelee toista, kuten toivoisi itseään kohdeltavan!
Henkinen puoli, kuten sanoit, on tietysti omaa yksityistä aluettasi eikä kai voida olettaa, että läheisimmässäkään suhteessa olisi kaikesta henkisestä elämästään tilivelvollinen. Yksilöt ovat yksilöitä suhteessakin ja pieleen mielestäni mennään, jos kahden aikuisen välillä vallitsee symbioottinen tila, jossa toisen rajoja ei tunnisteta tai pikemminkin tunnusteta. Kunnioitus tuntuu olevan monitahoinen hyve :)
Ainahan sitä keskustelua kumppanin kanssa voi käydä yleisellä tasolla... Tunnustella toisen näkemyksiä ja tuntemuksia. Joku viisas on joskus sanonut jotenkin siihen suuntaan, että totuus ja rakkaus kulkevat käsi kädessä. Tämän voi tietysti ymmärtää monella tavalla, mutta myös niin, ettei totuuksia pidä laukoa suin päin, vaan aina rakastavassa hengessä. Itse olen sen saanut tuta. Olen kuvitellut olevani hyvä ihminen kertoessani totuuksia vain totuuden tähden. Olin kaukana hyvästä!
ollaan jo menossa metsään, jos asioita pitää miettiä tyyliin, mistä on tilivelvollinen ja mistä ei. Hyvä suhdehan perustuu aidolle halulle jakaa asioita (tunteensa, ajatuksensa, elämänsä) toisen kanssa, eikä silloin oikea näkökulma ole miettiä velvollisuuksia.
Jos et kokonaisvaltaisesti pysty/halua olla rakkaasi kanssa niin ehkä et ole valmis suhteeseen tai sitten hän ei ole oikea sinulle. Näitä kahta asiaa on kyllä usein vaikea erottaa toisistaan, joten ehkäpä vähän molempia.
Jos mun tyttöystävä olis ihastunut toiseen niin haluaisin kyllä tietää. Ei siksi että hänellä olis jotain *velvollisuuksia* vaan siksi että aitoon läheisyyteen kuuluu se että salaisuuksia ei ole.
Ja kyllä uskon että toinen sen vaistoaakin jos päivät pitkät mietiskelet jotakuta toista. Siksikin olis hyvä puhua asiasta, koska voi olla että toinen luulee että oikeasti petät häntä, jos asiaa on syytä salailla. Musta on kauheaa olla suhteessa niin että vaistoaa toisesta ettei kaikki ole nyt kunnossa, muttei tiedä mikä on.
Vuoden päivät oltiin seurusteltu naiseni kanssa kun tajusin, että eräs ystäväni saa sukat pyörimään jaloissani. Selvisi, että tunne oli molemminpuolinen ja myös tämä ystäväni seurustelee vakavasti.
Noo..kerran vaihdettiin humalanhuuruinen suukko, mutta muuten kaikki on jäänyt vain ajatuksen, puheen ja vitsailun tasolle.
Kerroin naiselleni ja olihan se vaikeaa, mutta edelleen ollaan yhdessä ja tapahtuneesta on reilu vuosi aikaa. Niin ja ystäväni on myös edelleen naisensa kanssa. Tilanne oli siltä osin helppo, että molemmat tiesivät mikä on se real deal ja mihin on varaa ja mihin ei.
Todellakin rakastan ja silti ihastuin, sanoisinkin ehkä mielummin, että "rakkautta on tilaisuuden käyttämättä jättäminen silloin, kun aika ei ole oikea.."