Ahdas parkkipaikka? Järki menee..

king kakapu

Onko kenelläkään ongelmia taloyhtiön parkkipaikan kanssa? Muutimme rivitaloon jossa on 2.5m leveät parkkipaikat, eli minimimitat täyttävät. Uskomatonta kuitenkin on se että kun auton ajaa parkkiruutuun, vain toisen puolen ovet saa auki! Lapsia ei siis saa autosta ulos parkkiruudussa eikä myöskään sisään. Meidän paikkamme alkaa kaiken lisäksi roskakatoksen seinästä, joten meillä ei ole joustoa toisella puolella. Tämän vuoksi auto täytyy pysäköidä ruutuun siten että vain kuljettajan puoleta pääsee ulos. Tällöinkin pitää varoa että ei kolhi naapurin autoa. Noh, nyt vielä vaimoni kolhi auton kyljen roskakatoksen seinään koska ajotaidot eivät riittäneet parkkeeraamiseen.

Täytyy sanoa että on härskiä ja kohtuutonta vaatia asukkailta "erityistaitoja" auton parkkeeraamisessa, sekä että vaion toisen puolen ovet voi avata parkkipaikalla. Varsinkin kun asunnosta maksetaan todella reipasta vuokraa.

Soitinpa isännöitsijälle asiasta. Nainen vältteli ja vähätteli ongelmaa ja tarjosi ratkaisuksi sitä että lapset pitää laittaa peräkonttiin siksi aikaa että auton ajaa pois ruudusta/ruutuun. No voi vittu. Ei voi muuta sanoa. Että lapset peräkonttiin. Ollaanko me Venäjällä, hä? Aivan uskomatonta juttua. Ja vielä vakavissaan. Jurriläppänä tuo olis vielä mennyt..

Niin ja totesihan tuo isännöitsijä minulle vielä että "Espoossa on joissakin asunnoissa parkkipaikalle matkaa jopa yli puoli kilometriä". Oli todella kiinnostava havainto isännöitsijältä.

Onko kenelläkään muulla vastaavanlaisia ongelmia? Onko löytynyt ratkaisua muuta kuin muutto?

13

9445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hassu

      Myy autosi pois. Sillä se ongelma ratkeaa.

    • Kulmien kundi

      Kaikkia kädettömien ongelmia tännekin tuupataan.
      Oliskohan se ihan mahdotonta pysähtyä purkamaan matkustajat ENNEN ruutuun ajoa?

      Mitä tulee siihen taloyhtiön katoksen kolhimiseen autolla,
      autossa on olemassa kääntyvätkin pyörät.

      Ja että parkkipaikalla pitää ihan varoa kolhimasta naapurin autoa,
      valivali vaan sinnekin.

      • hanki aivot!

        Tässä taas jonkun todella fiksun kulmien kundin kirjoitus :D...Yritäpä purkaa meidän 1-vuotias autosta ja jättää hänet siksi aikaa ulos kun parkkeeraat. Katsos kun pienet lapset eivät osaa vielä kävellä saatika pysyä paikoillaan.


      • Kulmien kundi
        hanki aivot! kirjoitti:

        Tässä taas jonkun todella fiksun kulmien kundin kirjoitus :D...Yritäpä purkaa meidän 1-vuotias autosta ja jättää hänet siksi aikaa ulos kun parkkeeraat. Katsos kun pienet lapset eivät osaa vielä kävellä saatika pysyä paikoillaan.

        Jos pääset itse ulos etuovesta, yksivuotiaan saa ulos samanpuoleisesta
        takaovesta. Vai?


    • Jake

      no sullahan on leveä parkkipaikka ;-) mulla vielä 5 cm kapeampi! lihava ihminen jos olisi, niin autoon olis aika hankalaa yrittää sisään, varsinkin jos naapurit on pysäköineet lähelle reunoja molemmilla puolilla. kerran näin kävikin ja en päässyt pois autostani kun ajoin ruutuun! kyllähän se tavallinen perheauto niihin ruutuihin mahtuu just ja just, mut edellyttää että molemmat ympärillä olevat autot on pysäköity ruuduissaan keskelle.
      Sinulla on mielestäni hyvä tilanne, kun voitte sentään panna autonne roskavajan seinän viereen, sen sijaan jos siellä olisi naapurin auto ja tilaa olisi jätettävä kenties enemmän.
      Isännöitsijä on täysin syytön ahtaustilanteeseen ja hänelle on asiasta turhaa kitistä. Taloyhtiössä voisi hallitus tietysti päättää, että paikkoja vähennetään ja näin saadaan lisää tilaa, mutta olisko jengi sittenkään tyytyväisiä, kun paikkoja ei sitten olisi autoille senkään vertaa.

    • Aurinkolahden Asukas

      Meillä Aurinkolahdessa parkkipaikat ovat noin kilometrin päässä asunnosta. Kaikille paikkoja tosin ei pihyyksissä rakennettu ja minä jäin ilman. Pahinta on, ettei minnnekään kadun varteen tai pihaan voi lainkaan parkkeerata, joten jouduin myymään autoni.

      Työmatkani taitan yhdistelmällä metro juna linja-auto ja 15 km matkaan kuluu kaksi tuntia suuntaansa. Jatkuvasti saa olla pelkäämässä kirvesmurhaajia ja muita örkkejä.

      Eli ei ole parkkiruudun koko se ratkaiseva asia.

      • xxx

        Ostit tai vuorasit aunnon tarkistamatta parkkipaikka tilannetta, pitäiskö sun mennä katsomaan peiliin?


      • I know

        Tunnen monia autollisia Vuosaaressa asuvia ja kaikki ovat saaneet läheltä parkkipaikan, ovat jopa voineet valita, haluavatko hallipaikan vai ns. lämpöpistokepaikan.

        Sen sijaan Kalliosta moni tuttu on muuttanut muualle juuri parkkipaikan puuteongelman vuoksi tai jos se parkkipaikka on, ei siinä uskalla autoa pitää jatkuvan ilkivallan vuoksi.


      • Totuudessa pysyttelevä kirj...

        Aurinkolahti on uutta asuntoaluetta ja siellä on pakko olla vähintään yksi autopaikka asuntoa kohden. Taloyhtiön pelisääntöjen mukaan saattaa olla mahdollista luovuttaa asuntokohtainen tarpeeton parkkipaikka muille, mutta uusi haltija on velvollinen palauttamaan sen alkuperäiselle haltijalle heti kun tämä ilmoittaa haluavansa sen takaisin.

        Myös vanhoille asuinalueille ovat taloyhtiöt joutuneet hankkimaan lisää autopaikkoja niin että jokaikisellä on omansa.


    • espoolainen myös

      Meillä on myös aika ahtaat ruudut. Varsinkin talvella kun viivat eivät näy lumen alta, niin on tosi hankalaa. Ei tarvii kuin yhden laittaa auto liian leveästi, niin koko rivi kärsii.
      Jouduin useasti viime talvena kiipeämään vaihdekepin yli toiselta puolelta kun ei kuskin puolelta mahtunut :))
      Viereinen kuski laittaa usein autonsa toisinpäin, jolloin sivupeili on just meidän takaoven kohdalla, on hankala laittaa lasta kiinni turvaistuimeen tämän takia.
      Eli taitaa olla sama ongelma useissakin taloyhtiöissä.

      • kaikki..

        on ahdasta! hyvä kanadassa asuva tuttu ihmetteli miten täällä asutaan näin ahtaasti,kuulemma autokaistat ovat olemattoman kapeat,parkkipaikat ja jopa sängyt missä nukumme pieniä...et semmoista.


    • Anonyymi

      Kyllä! Nyt muuttamassa toiseen kerrostaloon jossa parkkihalli, ruutujen leveys viivojen välissä vain 240 cm. Ja alle 10 v vanha. Kiva kun sai ruudun vanhan lapsiperheen sotkuisen farmariauton vierestä ja tietysti lapsen turvaistuin sisällä. Ja tuo auto on ruudussaan parkkeerattu just minun ruudun lähelle, ei siis ruutunsa keskelle. Saa pelätä klommoja ja naarmuja!

    • Anonyymi

      Voi sopia naapuri-autojen kanssa, että pysäköidään niin, että joka toinen auto on ajettu keula edellä parkkiruutuun ja joka toinen peruutettu parkkiruutuun. Näin pelkääjän puolen ovet ovat toisiaan vasten ja mahdollisimman lähellä, jolloin kuljettaja mahtuu hyvin autoon. Lasten lastaaminen ja purkaminen tapahtuu sitten parkkiruudun ulkopuolella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2531
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1423
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe