vinkki

ihmeellistä, että vaikka lääketiede on kyennyt vaikka mihin ihmeisiin ja tutkii vaikka mitä ja kohta kykenee jopa rakentamaan kantasoluista uusia elimiä, niin se ei ole kaiketi edes yrittanyt tehdä mitään synnytysrepeämien ehkäisemiseen. lääketiedehän on esim. kuluttanut paljon rahaa kaikkiin muihin ihoon liittyviin tutkimuksiin esim. periaatteessa tarpeettomia ryppyvoiteita kehitellessään. miksei tätä tietoa esim. kollageenista voisi käyttää jonkun rasvan kehittämiseen jota siveltäisiin raskauden aikana välilihan ja emättimen alueelle. tai jos rasva ei olisi tarpeeksi tehokasta niin esim. joku ruiskulla alueelle pistettävä aine. tälläisen aineen kehittäminen olisi myös lääketehtaille kannattavaa, koska mellkein kaikki naiset synnyttävät ainakin kerran ja monet varmasti haluaisivat ehkäistä repeämiä jos tietäisivät sen mahdolliseksi. kummallista tosiaan, ettei kukaan ole alkanut tutkia asiaa.
4622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...kun ei ole onnistuttu ryppyjen hoidossakaan...;) Mikään voide (tai ruiske) ei pysty muuttamaan ihon rakennetta niin, että repeämiltä säästyttäisiin jos niitä on tullakseen. Se ei vain ole mahdollista. Se on vähän niin kuin pitäisi kasvattaa käsi menetetyn tilalle :). Ja jos vertaat tuota ruiske-ajatusta botoxiin, niin sehän vaikuttaa halvaannuttavasti lihaksiin jotka vetävät ihoa ryppyyn. Ja lääketiede ei ole muuten kehitellyt mitään ryppyvoidetta, joka olisi tehokas - ne kollageenimainokset ym. eivät ole lääkefirmojen tuotoksia vaan ihan rasvatehtaiden humpuukia :).

Repeämiä voi ehkäistä, tosin tieteellistä näyttöä taitaa olla ainakin osasta seuraavista keinoistakin niukasti... ;D
- Raskausaikana ja jo ennen sitä raskausdiabeteksen riskitekijöiden välttäminen (jotta sikiö ei olisi kovin iso) - liikuntaa, terveellinen ruokavalio ja kohtuullinen painonnousu raskausaikana (10-14 kg)
- Raskauden aikana ei rankkaa treenausta, etenkään sellaista joka vaikuttaa lantionpohjan lihaksiin (kuten ratsastus, jota ei tietysti muutenkaan suositella).
- n. 6 viikkoa ennen laskettua aikaa voi välilihaa alkaa voidella ja hyvin varovasti venytellä öljyn (esim. apteekin ceridal jota saa kätevässä suihkupullossa) avulla
- Ponnistusvaiheessa ponnistusasento ennemmin hiukan pysty (selkänojaa pystyyn) kuin makaava - vauva ei synny suoraan välilihaa vasten
- Mahdollisimman hidas ponnistusvaihe (no tähän on usein vähän vaikea vaikuttaa :D), jotta vauva venyttää kudoksia rauhassa ja vauvan pään muotoutuminenkin auttaa.
- Kätilö voi pään lähestyessä tätä maailmaa lämmitellä välilihaa lämpimin käärein tai joskus jopa rasvailla välilihaa.
- Ja jos kaikesta huolimatta vaikuttaa siltä, ettei vauva mahdu tulemaan kunnolla, niin tehdään ennemmin episiotomia kuin annetaan kudosten revetä hallitsemattomasti.

Repeämiä tulee siksi nykyään enemmän kuin ennen, koska vauvat ovat usein suuria ja päät isoja. Toisaalta ensisynnyttäjät ovat koko ajan vanhempia, ja kudosten venyvyys ei ole enää niin hyvä. Kuitenkin, useimmiten repeämät ovat I-II-luokan repeämiä, jotka paranevat tosi hyvin viikossa-parissa (kipu haavan alueella voi säilyä pidempään). Eikä niiden tulemista edes huomaa, siinä rytäkässä se on pienin murhe ;) (itselläni 2 synnytystä ja 2 pinnallista repeämää).

Äänestä
  • Synnytysasennosta on tehty tutkimuksiakin. Repeämiä syntyy vähemmän ja ne ovat pienempiä, kun synnyttää muussa kuin makuu- tai puoli-istuvassa asennossa. Eli aivan kuten sanoit, paine kohdistuu muuhun kuin välilihaan.

    Äänestä

  • Kilpinen kirjoitti:

    Synnytysasennosta on tehty tutkimuksiakin. Repeämiä syntyy vähemmän ja ne ovat pienempiä, kun synnyttää muussa kuin makuu- tai puoli-istuvassa asennossa. Eli aivan kuten sanoit, paine kohdistuu muuhun kuin välilihaan.

    neuvolatätikin minulle sanoi että välilihaa voi rascailla jo raskauden alusta lähtien..se voi auttaa hillitsemään repeytymiä..ei olisi itselle tullut mieleenkään ellei olisi sanottu..mutta miten sitä välilihaa voi siis venytellä *kyselee tyhmänä?*

    Äänestä

  • rv23 kirjoitti:

    mietin kans tuota hieromista ja venyttelyä..onko siihen olemassa "konsteja" vai rasvaillaanko sitä välilihaa vain päällisin puolin..?pitääkö sitä hieroa kerrallaan kauemman aikaa vai kuinka? *kyselee kans tollona*

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiedemiehille kirjoitti:

ihmeellistä, että vaikka lääketiede on kyennyt vaikka mihin ihmeisiin ja tutkii vaikka mitä ja kohta kykenee jopa rakentamaan kantasoluista uusia elimiä, niin se ei ole kaiketi edes yrittanyt tehdä mitään synnytysrepeämien ehkäisemiseen. lääketiedehän on esim. kuluttanut paljon rahaa kaikkiin muihin ihoon liittyviin tutkimuksiin esim. periaatteessa tarpeettomia ryppyvoiteita kehitellessään. miksei tätä tietoa esim. kollageenista voisi käyttää jonkun rasvan kehittämiseen jota siveltäisiin raskauden aikana välilihan ja emättimen alueelle. tai jos rasva ei olisi tarpeeksi tehokasta niin esim. joku ruiskulla alueelle pistettävä aine. tälläisen aineen kehittäminen olisi myös lääketehtaille kannattavaa, koska mellkein kaikki naiset synnyttävät ainakin kerran ja monet varmasti haluaisivat ehkäistä repeämiä jos tietäisivät sen mahdolliseksi. kummallista tosiaan, ettei kukaan ole alkanut tutkia asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu