En ole varma, onko täällä jo saman tyylinen aihe, varmasti on, mutta halusin aloittaa uuden keskustelun.
Ei ollut tietenkään oikein julkaista Putansuun kuvaa seiskassa, koska hän oli tämän kieltänyt. Minusta pitäisi kunnioittaa aina kyseisen henkilön toivetta, saako ko. kuvaa julkaista. Putansuu sanoi:"Ettei joulupukkikaan vedä partaansa irti, joten ei mekään maskeja". Olen asiasta samaa mieltä. Kun pojat ovat vapaa-ajalla, ei heidän elämäänsä urkita, eikä kuvia oteta. Naamioiden takiahan Lordi on voinut huoletta kävellä kaduilla, koska ei ole tarvinut pelätä hyökkääviä fanilaumoja. Oli suorastaan törkeää, tuhota tämä mahdollisuus olla salassa medialta.
Mutta! Olisihan Lordi kumminkin jossain vaiheessa tullut julki ja miten he pääsevät linnan juhliin, koska sielä ei sallita maskeja. Huhutaan että tämä olisi ollut vain temppu, jolla levy-yhtiöt ym. saavat lisää kahisevaa. Voihan se niinkin olla, koska jokaisesta jutusta, mikä liittyy ko. bändiin, tulee heidän levy-yhtiöille ja muille rahaa. Ja tästä adressista. On mailmalla suurempiakin huolia, kuin jonkun yhden bändin julkisuus. Jos joskus koittaisi sekin päivä, että tällainen adressi kerättäisiin, joidenkin kehitysmaiden hyväksi. Niillä on sielä tosi kurjat olot. Ja sitten, nämä ihmiset, ketkä ovat ottaneet tämän raskaiten, ovat uhkaillet (huhujen mukaan)polttaa joitain lehdistö rakennuksia samalla lailla, kuin ne Helsingin makasiinit. Menee jo vähän liian pitkälle. Mutta vielä se, että ei sitä kuvaa olisi kumminkaan tarvinut julkaista!
Oliko oikein?
4
123
Vastaukset
- sinulle kirjoituksesta
dream girl, olen 110 % samaa mieltä kanssasi.
Kuvien julkaisu ei minunkaan mielestäni ollut mikään loistoidea, mutta...
Poikien naamat olisivat jokatapauksessa tulleet julkisuuteen, sitä kenenkään on tänne turha tulla väittämään, ei edes leikillään.
Meissä kaikissa on hirveästi potentiaalia ja energiaa kunhan vain osaisimme sen kohdentaa oikein.
Kun vertaa mainitsemaasi esimerkkiä hädänalaisista ihmisistä ja Lordin kuvan julkaisemista niin kyllä pistää hiljaiseksi miten suhteetonta se kohu oli. Luulenpa vain, että ne isompiäänisimmät koheltajat vain eivät ymmärrä sitä.
Lordin saavutus oli hieno ja paparezzi-lehtien etiikka huojuvaista, mutta tämän kohun jälkeen minua ainakin lähinnä ärsyttää kun kuulenkin sanan Lordi.
Porukat täällä olivat harmissaan kun Lordin kaverit eivät voi kävellä kaupassa rauhassa, mutta luuliko joku ihan tosissaan että sellainen olisi ollut pitkäaikaista. Miettikää miten moni julkisuuden ihminen sitä haluaisi, mutta se ei ole mahdollista.- Annastiina
eikä se meno tästä miksikään muutu vaikka kuinka monta nimeä olisi adressissa. Niin se vain on.
- valitsivat ihmiset itse
miksi ajatuksiinne silloin tulee, että hyväntekeväisyyteen sitä ja tätä.
Koskaan ei edellytetä mitään hyväntekeväisyyttä suuryhtiöiltä ja pörssipelureilta yms. - näkökulma
oletteko ajatelleet jos tästä lordin porukasta tulisikin ensimmäisiä medialta piilossa olevia julkisuuden henkilöitä.
jos yhtye on halunnut olla "poissa julkisuudesta" ilman asujaan, niin miksei sitä toivetta kunnioitettaisi, kaiken lisäksi he voittivat euroviisut, mihin ei kukaan suomalainen ole aikaisemmin pystynyt. mielestäni ei ollut paljoa vaadittu se ettei heitä laitettaisi lehteen ilman naamioita. mutta toisin kävi ja ei tainnut juorulehti tietää ennakkoon mitä siitä seuraisi..
Suomi on pullollaan ns. turhia julkkiksia jotka vaikka maksavat että saavat naamansa lehteen. toiset taas sekoilevat ja saavat sen takia pärstänsä "juorulehden" kanteen. yleensä nämä ihmiset ovat jo myyneet sielunsa kansalle ja juorulehdille aika päiviä sitten, silloin aikanaan kun he olivat nousemassa julkisuuteen.
minun mielestäni joitakin asioita on parempi jättää hieman salaisuuksien varjoon, kuten se että miltä Lordin jengi näyttää siviilissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16712501
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454680Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1453670Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392768Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1081671Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1031524Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461