1,5v saksanpaimen uros kyseessä. Ikinä ei ole murissut. Ihmisille, koirille, ei ylipäätään millekään eikä milloinkaan. Eikä purrutkaan. Joitain miespuolisia pelkää, sillälailla että hyvittelee kovasti. Korvat takana ja nuolee huuliansa, todella alistuva. Vaikka pahoja kokemuksia ei ole kenestäkään. Pitää vieraista ja tottelee heitä. Hmm..vaikea selittää.
Koira on todella energinen ja iloinen pakkaus. Vaan kumman alistuvainen ja kiltti. Haukkuu kyllä toisille koirille, ei pidä vieraista koirista. Tilanne, jossa toinen koira tuli agressiivisesti luokse vapaana juosten. Näytteli hampaita ja murisi, meidän koira vain haukkui. Ei alistunut, murissut, vain haukkui, eikä edes vihaisesti. Olisin olettanut, että viimeistään tässä vaiheessa olisi kuulunut murinaa, mutta ei..
Koiraa ei ole kovalla kädellä kuritettu. Joskus selkäänsä saanut kyllä :) sen verran ilkikurinen kaveri. Ja kokeillut kaikenlaista. Ruokakupistaan/luistaan/mistään ei ole ikinä ollut mustasukkainen. Yleensä tulee juuri jalkoihin syömään luuta ja vieraatkin saa ihan vapaasti luun ottaa.
Meillä ensimmäinen sakemanni ja tuntuu että jotenkin helpolla päässyt. Ja hyväluonteisen koiran saanut. Oli ennakkoon mielessä, että sakemannit on "luonnevikaisia" ja "vihaisia".. ja kaikki tutut pelotteli, ettei vaan kannata ottaa.. Helpommalla on päästy koulutuksessa kuin labradorin kanssa.. en olisi uskonut.
Sitä vain ajattelin, että onko kaikki saksanpaimenet yhtä "kilttejä" kuin meidän? Aivan naurattaa kun jotkut kysyvät että onko vihainen..meidän poika joka ei edes kärpäselle tekis pahaa :) muiden kokemuksia? kommentteja?
Liian kiltti sakemanni?
20
3029
Vastaukset
- olkoon
Hienoa, että sinulla on noin hyväluontoinen koira. Itselläni ei sakemannia ole, mutta ystävilläni on ja ainakin nämä ovat kivanluonteisia. Yksi aivan ihana narttu käy samassa kaverikoiraryhmässä. Toki joka rodussa on erilaisia yksilöitä ja sakemanneja kun on paljon niin sekaan mahtuu jos jonkinmoista.
- aika....
Pehmeältä koiralta. Onko se sitten hyvä vai huono riippuu siitä mitä koirastaan hakee.
- Mia M
Onhan tuo ihan kiva kokoperheen lemmikki, mutta jos puhutaan saksanpaimenkoirasta, ei tuollainen saksanpaimenkoiran pidä olla. Eli siinä suhteessa koirasi on hyvin epätyypillinen rotunsa edustaja.
Tämän voi tohdentaa ajattelemalla tuon tyyppistä koiraa virkatehtävissä: ei siitä paljoa olisi apua esim. poliisin työparina.
Hyvä että koira soveltuu teille, mutta noin pehmeä ja arahko koira ei ole rodunomainen saksanpaimenkoira. - Alkup.
Mia M kirjoitti:
Onhan tuo ihan kiva kokoperheen lemmikki, mutta jos puhutaan saksanpaimenkoirasta, ei tuollainen saksanpaimenkoiran pidä olla. Eli siinä suhteessa koirasi on hyvin epätyypillinen rotunsa edustaja.
Tämän voi tohdentaa ajattelemalla tuon tyyppistä koiraa virkatehtävissä: ei siitä paljoa olisi apua esim. poliisin työparina.
Hyvä että koira soveltuu teille, mutta noin pehmeä ja arahko koira ei ole rodunomainen saksanpaimenkoira.En sanoisi että koiramme on arka. Alistuvainen kyllä. Tilanteessa, jossa jotain yllättävää tapahtuu, kuten lunta tippuu katolta PALJON ja koira säikähtää, se ei juokse sängyn alle piiloon, vaan nostaa hännän korkealle, karvat pystyyn ja haukkuu. Eli ei ole arka. Eikä helpolla säikähdä mitään. No, vaikea kuvailla.
Kokemusta ei ole palvelukoirana, virkatehtävissä käytöstä, eikä koulutuksesta, mutta kuvittelisin, että voisi olla helppo kouluttaa meidän koiraa juuri näihin tehtäviin. viettiä löytyy, saadessaan tehtävän, menee sellaisen "kiihkoon" että pitelemistä on.
Koira on helppo kouluttaa ja niinkuin sanoin, ei hätkähdä pienistä.
Ei ehkä sitten ole rodunomainen koira. Mutta juuri sopivaa meille. Kotikoiraksi. Näyttelylinjainen tämä kaveri onkin. Ja tyytyväisiä olemme että saimme näin kivan kaverin ekaksi koiraksi. - ----
Alkup. kirjoitti:
En sanoisi että koiramme on arka. Alistuvainen kyllä. Tilanteessa, jossa jotain yllättävää tapahtuu, kuten lunta tippuu katolta PALJON ja koira säikähtää, se ei juokse sängyn alle piiloon, vaan nostaa hännän korkealle, karvat pystyyn ja haukkuu. Eli ei ole arka. Eikä helpolla säikähdä mitään. No, vaikea kuvailla.
Kokemusta ei ole palvelukoirana, virkatehtävissä käytöstä, eikä koulutuksesta, mutta kuvittelisin, että voisi olla helppo kouluttaa meidän koiraa juuri näihin tehtäviin. viettiä löytyy, saadessaan tehtävän, menee sellaisen "kiihkoon" että pitelemistä on.
Koira on helppo kouluttaa ja niinkuin sanoin, ei hätkähdä pienistä.
Ei ehkä sitten ole rodunomainen koira. Mutta juuri sopivaa meille. Kotikoiraksi. Näyttelylinjainen tämä kaveri onkin. Ja tyytyväisiä olemme että saimme näin kivan kaverin ekaksi koiraksi.>>>>>>>>>>Tilanteessa, jossa jotain yllättävää tapahtuu, kuten lunta tippuu katolta PALJON ja koira säikähtää, se ei juokse sängyn alle piiloon, vaan nostaa hännän korkealle, karvat pystyyn ja haukkuu. Eli ei ole arka. Eikä helpolla säikähdä mitään. No, vaikea kuvailla.>>>>>>>>
Kaikella kunnioituksella koirasi on nimenomaan arka. Varma ja rohkea koira ei reagoi tuolla tavoin, vaan koira, joka pelästyy, eikä palaudu pelostaan normaalisti. Tuon tyyppinen käytös on nimenomaan epävarmuutta - jos koira kokisi tilanteen, jossa uhka jatkuisi ja lähenisi, koira todennäköisesti pakenisi. Sinänsä ok - osoittaisihan se jonkunlaista toimintakykyä.
Ihan normaalia tuollainen on, ei mikään poikkeus. Asiat täytyy vaan tunnustaa. Ja missään tapauksessa tuollaista koiraa ei saa käyttää jalostukseen, sillä rodunomainen saksanpaimenkoira se ei todellakaan ole. - Mia M
Alkup. kirjoitti:
En sanoisi että koiramme on arka. Alistuvainen kyllä. Tilanteessa, jossa jotain yllättävää tapahtuu, kuten lunta tippuu katolta PALJON ja koira säikähtää, se ei juokse sängyn alle piiloon, vaan nostaa hännän korkealle, karvat pystyyn ja haukkuu. Eli ei ole arka. Eikä helpolla säikähdä mitään. No, vaikea kuvailla.
Kokemusta ei ole palvelukoirana, virkatehtävissä käytöstä, eikä koulutuksesta, mutta kuvittelisin, että voisi olla helppo kouluttaa meidän koiraa juuri näihin tehtäviin. viettiä löytyy, saadessaan tehtävän, menee sellaisen "kiihkoon" että pitelemistä on.
Koira on helppo kouluttaa ja niinkuin sanoin, ei hätkähdä pienistä.
Ei ehkä sitten ole rodunomainen koira. Mutta juuri sopivaa meille. Kotikoiraksi. Näyttelylinjainen tämä kaveri onkin. Ja tyytyväisiä olemme että saimme näin kivan kaverin ekaksi koiraksi."En sanoisi että koiramme on arka. Alistuvainen kyllä. Tilanteessa, jossa jotain yllättävää tapahtuu, kuten lunta tippuu katolta PALJON ja koira säikähtää, se ei juokse sängyn alle piiloon, vaan nostaa hännän korkealle, karvat pystyyn ja haukkuu. Eli ei ole arka. Eikä helpolla säikähdä mitään. No, vaikea kuvailla. "
Siis nimenomaanhan tuossa tilanteessa se säikähtää, ja kuten toinen kommentoikin, tuo on varautuneen/aran koiran käytöstä.
Samaa teki ensimmäinen oma koiranikin (näyttelylinjainen sekin) joka oli kaukana itsevarmasta.
Nykyiset vastaavassa tilanteessa saattaisivat väistää mikäli lumi olisi tulossa niskaan, samointein sen kummempia häntää/karvoja nostelematta vain kävelisivät lumikasan viereen, haistaisivat ja jatkaisivat elämäänsä. Ei tartte turhista hötkähdellä :).
"Joitain miespuolisia pelkää, sillälailla että hyvittelee kovasti. Korvat takana ja nuolee huuliansa, todella alistuva. Vaikka pahoja kokemuksia ei ole kenestäkään."
Jos itse vielä sanot näin, niin väitätkö edelleen ettei koirasi ole arka?
Edelleen vertaan omiini: vieraat ihmiset, oli miehiä tai naisia, eivät ole koirille mitään. Taputtaa saa, mutta eivät välitä. Ei tietoakaan mielistelystä tai sijaistoiminnasta, kiinnostus vieraaseen herää vasta jos vieraalla on lelu tai ruokaa :D. - alkup.
---- kirjoitti:
>>>>>>>>>>Tilanteessa, jossa jotain yllättävää tapahtuu, kuten lunta tippuu katolta PALJON ja koira säikähtää, se ei juokse sängyn alle piiloon, vaan nostaa hännän korkealle, karvat pystyyn ja haukkuu. Eli ei ole arka. Eikä helpolla säikähdä mitään. No, vaikea kuvailla.>>>>>>>>
Kaikella kunnioituksella koirasi on nimenomaan arka. Varma ja rohkea koira ei reagoi tuolla tavoin, vaan koira, joka pelästyy, eikä palaudu pelostaan normaalisti. Tuon tyyppinen käytös on nimenomaan epävarmuutta - jos koira kokisi tilanteen, jossa uhka jatkuisi ja lähenisi, koira todennäköisesti pakenisi. Sinänsä ok - osoittaisihan se jonkunlaista toimintakykyä.
Ihan normaalia tuollainen on, ei mikään poikkeus. Asiat täytyy vaan tunnustaa. Ja missään tapauksessa tuollaista koiraa ei saa käyttää jalostukseen, sillä rodunomainen saksanpaimenkoira se ei todellakaan ole.Tarkoitin tilannetta, jossa koira on sisällä kun lumi tippuu. täällä pohjoisemmassa oli tajuttomat kinokset katolle pakkautunut ja kun ne tuli alas...siis meteli oli valtava ja tilanne koiralle uusi. Lisäisin vielä tähän, että varmasti myös koiran ikä vaikuttaa reagointiin. Ja se, onko tilanne uusi. Normaalisti ei ole paukkuherkkä eikä säikähtele turhia.
Ja pakenemisesta.. koiran joutuessa tilanteeseen, jossa uhka jatkuu ja lähenee, koira ei pakene. Lunta todella tuli katolta kovalla vauhdilla, paljon ja monia minuutteja. Koira on nimenomaan sellainen, että ei peräänny.
Näitä asioita on vaikea selittää. Enkä jaksa alkaa väittelemään. Hyvänä piirteenä itse näen koirassa sen, että se ei missään tilanteessa, milloinkaa, ole kenellekään eikä millekään vihainen. Näitä tällaisia koiria on paljon, jotka arkuutensa vuoksi käyttäytyvät agressiivisesti ja saattavat purra.
Nimenomaan kotikoiraksi sopii hyvin ja tyytyväisiä olemme olleet. Ei ole tarkoitusta jalostukseen käyttää. Ihan vain kotikoirana. - tuo
Mia M kirjoitti:
"En sanoisi että koiramme on arka. Alistuvainen kyllä. Tilanteessa, jossa jotain yllättävää tapahtuu, kuten lunta tippuu katolta PALJON ja koira säikähtää, se ei juokse sängyn alle piiloon, vaan nostaa hännän korkealle, karvat pystyyn ja haukkuu. Eli ei ole arka. Eikä helpolla säikähdä mitään. No, vaikea kuvailla. "
Siis nimenomaanhan tuossa tilanteessa se säikähtää, ja kuten toinen kommentoikin, tuo on varautuneen/aran koiran käytöstä.
Samaa teki ensimmäinen oma koiranikin (näyttelylinjainen sekin) joka oli kaukana itsevarmasta.
Nykyiset vastaavassa tilanteessa saattaisivat väistää mikäli lumi olisi tulossa niskaan, samointein sen kummempia häntää/karvoja nostelematta vain kävelisivät lumikasan viereen, haistaisivat ja jatkaisivat elämäänsä. Ei tartte turhista hötkähdellä :).
"Joitain miespuolisia pelkää, sillälailla että hyvittelee kovasti. Korvat takana ja nuolee huuliansa, todella alistuva. Vaikka pahoja kokemuksia ei ole kenestäkään."
Jos itse vielä sanot näin, niin väitätkö edelleen ettei koirasi ole arka?
Edelleen vertaan omiini: vieraat ihmiset, oli miehiä tai naisia, eivät ole koirille mitään. Taputtaa saa, mutta eivät välitä. Ei tietoakaan mielistelystä tai sijaistoiminnasta, kiinnostus vieraaseen herää vasta jos vieraalla on lelu tai ruokaa :D.voisi olla vartiointiviettiä, että haukkuu, kun ON SIIS SISÄLLÄ ja lunta tulee kauan alas. Rymisee ja koira puolustaa laumaa, kun ei tiedä mikä on tulossa. Ei minusta aran koiran käytöstä, koska esim paukkuarka menisi sängyn alle...
- Mia M
tuo kirjoitti:
voisi olla vartiointiviettiä, että haukkuu, kun ON SIIS SISÄLLÄ ja lunta tulee kauan alas. Rymisee ja koira puolustaa laumaa, kun ei tiedä mikä on tulossa. Ei minusta aran koiran käytöstä, koska esim paukkuarka menisi sängyn alle...
Ei itsevarma koira reagoi noin voimakkaasti.
Se käyttää ensin järkeään, kuuntelee, sen jälkeen toimii mikäli tarpeellista. - käyttikin
Mia M kirjoitti:
Ei itsevarma koira reagoi noin voimakkaasti.
Se käyttää ensin järkeään, kuuntelee, sen jälkeen toimii mikäli tarpeellista.sitä järkeään jonkin aikaa. Mutta ymmärsin, että sitä lunta tuli monia minuutteja. Minä luulen, ettei mikään koira osaa järkeillä tuollaista uutta tilannetta, että "niin juu, tuohan vois tietysti olla vaikka lunta, mitä tuolta rymisee..." En siis "tuomitsisi" näkemättä ja muuten koiraa tuntematta.
- alkup.
tuo kirjoitti:
voisi olla vartiointiviettiä, että haukkuu, kun ON SIIS SISÄLLÄ ja lunta tulee kauan alas. Rymisee ja koira puolustaa laumaa, kun ei tiedä mikä on tulossa. Ei minusta aran koiran käytöstä, koska esim paukkuarka menisi sängyn alle...
Juuri tätä tarkoitin.
- Sisu-haukku
ettei vain olisi samasta pentueesta meillä, kuulosti niin tutulta. Ainoa vaan, että meillä täytti vuoden 20.5, et sikäli ei ole mahdollista=)
- alkup.
Juu ei voi sisaruksia olla. Näköjään näitä on muitakin :) Me ainakin ollaan oltu enemmän kuin tyytyväisiä koiraan.
- pentusi
Mistä päin suomea koirasi on?
- Sisu-haukku
pentusi kirjoitti:
Mistä päin suomea koirasi on?
Kotkasta haimme sen..
- m-li
Sisu-haukku kirjoitti:
Kotkasta haimme sen..
meidän typy on Oulusta, eli ei sitten. Vaan ilmeisestikin "ongelma" on kohtuuyleinen.
- Kukkanen 2
Eiköhän se ole pääasia, että itse olet tyytyväinen koiraasi, sanovat muut mitä hyvänsä. Ei kotikoira saisi kovin terävä ollakaan, siitä seuraa vain ikävyyksiä, kuten tälläkin palstalla on monet kerrat saanut lukea. Mutta.... koska se on kuitenkin vilkas niin yritä tehdä sen kanssa jotain missä se voi toteuttaa luontaisia kykyjään, ettei myöhemmin ilmaantuisi ongelmia koiran turhautuessa. Ei kaikkien sakujen kanssa tarvitse kilpailla mutta mielestäni kaikkien kanssa pitäisi harrastaa. Tee koirallesi jälki metsään (kysele neuvoja miten) haeta sillä lelujaan myös esim.metsässä, tee sen kanssa aivojumppaa ( opeta sitä näyttämään eri sormet esim) jne. kaikkea mitä mielikuvituksesi keksii.
Kun viitsit nähdä vähän vaivaa , on sinulla vielä entistä kivempi koira - m-li
No meillä on kyllä! Ikää koiralla on just vuosi, ja toisaalta odotan sen aikuistumista vielä. Mutta tutulta kuulostaa. Koira nuolee naamat -omien ja vieraiden- rakastaa kaikkia kylään tulevia ihmisiä ja on kerrassaan ärsyttävä sosialisti, mutta sitäkin ihanampi "kotikoira". Turvallinen lasten kanssa, antaa repiä vaikka korvat päästään, ei koskaan varasta lapsilta mitään jne. Tulee kaikkien toisten eläinten kanssa toimeen. Mutta kuten sinäkin, väitän kyllä ettei ole mitenkään arka. Hyvähermoinen, tarkkaavainen ja pikkaisen teräväkin, tilanteesta riippuen. Vahvasti saalisviettinen, ei niin kovin puolustusviettinen. Mahdottoman helppo ollut kouluttaa, rakastaa laumaansa ja on tekemisen nälkäinen. Tykkää kovasti tottiksesta ja uskon, että olisi omiaan agility-hommiin. Suojelukoiraahan tästä ei koskaan tule, mutta tämä on se meidän päivä ja toinen koira se yö.. ovat tosiaan kuin maa ja taivas!
Mutta, kuten aluksi totesin, voi olla, että tästä vielä kasvaa. On alkanut toista koiraa vähän pöllyttämään pois leluiltaan. Ruoasta ei ole koskaan ollut mitenkään tarkka, johtuuko siitä, että on vähän nirso. Kovasti ollaan koiran itsevarmuutta pyritty kehittämään.
Muut ovat tietysti ihan oikeassa siinä, että ei sen saksanpaimenkoiran kuuluisi tällainen olla. Joskus se ärsyttääkin niin maan perkeleesti, mutta rakkaitahan ne omat koirat on. Ainakin meillä.- mistä
nyt minä vuorostani kysyn sinulta,mistä kennelistä koirasi oulusta on? =)
- ei huono
mistä kirjoitti:
nyt minä vuorostani kysyn sinulta,mistä kennelistä koirasi oulusta on? =)
Oulusta löytyy myös liian kiltti saku, 1,5v. Tottista aletaan reenaamaa:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843