Minä en uskalla luottaa

, että kärsin samalla tavalla kun kävi ensirakkauteni jättäessä minut. Sitä ennen hän oli pettänyt minut kaikin mahdollisin keinoin. Laihduin silmissä, masennuin, sain paniikkikohtauksia. Tajusin, ettei hän kai ollut koskaan rakastanut minua. Olin helppo saalis. koulukiusattu, pullukka ja kiltti tyttö. Ja uskoin aina kun hän sanoi rakastavansa minua. Viimeiset suhteeni ovat olleet samantapaisiin renttuihin, jotka ovat käyttäneet minua hyväkseen. Ja sitten tapasin hänet- ihanan miehen, joka halusi minua. Mutta kuka kunnollinen minua voisi haluta? Tyrin homman, en pystynyt luottamaan. Miksi menneisyys vainoaa? Minulla olisi ollut onnen avaimet, mutta ajattelin etten ole sen arvoinen.. Sanoin hänelle viime viikolla, etten usko, että tästä tulee mitään. Mutta se ei ollut sydän, joka sanoi niin. Se oli menneisyys, joka puhui...