OSA I
Auringon Ensisäteet
Herätyskellon kimeä piipitys havahdutti mut. Mä hapuilin pimeässä huoneessa metsästäen kännykkääni äänen perusteella. Sammutettuani herätyskellon mä käännyin takaisin selälleni, tuijotin hetken aikaa kattoon ja vilkuilin vähän väliä television päällä olevaan herätyskelloon arvioidakseni, kuinka paljon armon aikaa mulla vielä oli. Kello näytti 07:13 mutta siihen ei juuri ollut luottamista, sen mä tiesin alitajunnassanikin, sillä tuon kellon vuoksi mä olin muutaman kerran jo myöhästynyt koulusta. Mä kampesin itseni ylös lämpöisen peiton alta ja pukeuduin vaatteisiin, jotka olin edellisenä päivänä laittanut valmiiksi tuolille. Tummanruskeat samettihousut tuntuivat viileiltä lämpöistä ihoa vasten eikä t-paitakaan tuntunut kovin lämpöiseltä. Vedin vielä sukat jalkaani ja hiivin sitten poikaystäväni ohi keittiöön. Tarkastin repun sisällön todetakseni, että kaikki oli mukana ja hiivin sitten parvekkeelle. Parvekkeen betoninen lattia oli jäätävän kylmä ja lasitukset olivat huuruiset. Hetken aikaa seisoin parvekkeen kylmällä betonilattialla ja katselin jonnekin kaukaisuuteen. Tehtaan punatiilistä piippua ei näkynyt sumuverhon takaa kuin hämärästi ja läheinen peltokin oli harmaan sumun verhoama. Sulkiessani parvekkeen ovea mun katse ohjautui seinäkellolle ja saatoin todeta, että kello oli jo melkein liikaa. Vedin jalkaani mustat korkeapohjaiset nilkkurit ja monenkirjavan villapaidan. Koulurepun kaappasin olohuoneen oviaukolta, avaimet eteisen hyllyltä ja sitten raotinkin jo ulko-ovea. Poikaystävä mutisi jotain sängystään ja käänsi kylkeä. Mä hymyilin ja painoin oven kiinni.
Kylmä ilma löi päin kasvoja, kun työnsin nenäni ulko-ovesta ulos. Ilma oli kirpeä, mutta piristi suhteellisen nopeasti ja harpoin pitkin ja nopein askelin läheiselle linja-autopysäkille.
Koulun pihalla oli hiljaista. Mä en löytänyt yhtään luokkatoveria, vaikka koetin katseellani niitä metsästää. Edes Jania ei näkynyt, vaikka poika normaalisti olikin pihalla tupakalla, kun mä saavuin kouluun. Vedin painavan ja suuren lasioven auki ja livahdin sisään. Lämmin, mutta tunkkainen ilma lehahti nenään heti aulassa. Suunnistin lukujärjestykselle ja selasin nopeasti, missä luokassa meillä kuuluisi olla tunti ja kenen opettajan opettamana. Huokaisin raskaasti nähdessäni Hyvärisen nimen. Sen huoran tunnit olivat suoraan alimmasta helvetistä. Sitten mä lähdin kaupamaan portaikkoa pitkin kolmanteen kerrokseen. Kolmannen kerroksen tasanteella mua vastaan tulivat luokan kolme muuta tyttöä: Mari, Iida ja Petra. me jäätiin juttelemaan tasanteelle jotain ja musta tuntui, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan elämä oli kohdallaan. Kun tunti alkoi, ihmiset virtasivat luokkaan aivan kuin luokka olisi imenyt heitä puoleensa. Mä jättäydyin viimeiseksi, koska toivoin näkeväni edes vilaukselta Janin. Jani hymyili, mutta mä en tiennyt, oliko hymy tarkoitettu mulle vai oliko se ”vain” hymy. Mä hymyilin kuitenkin itsekin ja toivoin, että Jani huomaisi hymyn.
Jani oli luokan komeimpia miehiä. Tummanruskeat lyhyet hiukset, parransänki ja muutenkin Janilla oli sellainen olemus, joka huokui samaan aikaan sekä vaarallisuus että hellyys. Mä en tiennyt, miksi mun ajatukset jatkuvasti pyörivät Janissa, vaikka kotona oli joku, joka rakasti mua, toisin kuin Jani, joka oli vieläpä kihloissa Saara-nimisen naisen kanssa. Mulla ei ollut mitään vahvoja tunteita Jania kohtaan tai ainakin mä sisimmässäni olin aina kieltänyt kaikki sellaiset tunteet, jotka saattaisivat aiheuttaa hallaa mun ja Tommin välille.
Tommi oli mun rakastettu, hellä ja miellyttävä nuorimies. Kerta kaikkiaan ihanteellinen sulhasehdokas, jolla oli valloittava hymy, hellät kädet ja suuri rakkautta pursuava sydän.
Auringon Ensisäteet
Herätyskellon kimeä piipitys havahdutti mut. Mä hapuilin pimeässä huoneessa metsästäen kännykkääni äänen perusteella. Sammutettuani herätyskellon mä käännyin takaisin selälleni, tuijotin hetken aikaa kattoon ja vilkuilin vähän väliä television päällä olevaan herätyskelloon arvioidakseni, kuinka paljon armon aikaa mulla vielä oli. Kello näytti 07:13 mutta siihen ei juuri ollut luottamista, sen mä tiesin alitajunnassanikin, sillä tuon kellon vuoksi mä olin muutaman kerran jo myöhästynyt koulusta. Mä kampesin itseni ylös lämpöisen peiton alta ja pukeuduin vaatteisiin, jotka olin edellisenä päivänä laittanut valmiiksi tuolille. Tummanruskeat samettihousut tuntuivat viileiltä lämpöistä ihoa vasten eikä t-paitakaan tuntunut kovin lämpöiseltä. Vedin vielä sukat jalkaani ja hiivin sitten poikaystäväni ohi keittiöön. Tarkastin repun sisällön todetakseni, että kaikki oli mukana ja hiivin sitten parvekkeelle. Parvekkeen betoninen lattia oli jäätävän kylmä ja lasitukset olivat huuruiset. Hetken aikaa seisoin parvekkeen kylmällä betonilattialla ja katselin jonnekin kaukaisuuteen. Tehtaan punatiilistä piippua ei näkynyt sumuverhon takaa kuin hämärästi ja läheinen peltokin oli harmaan sumun verhoama. Sulkiessani parvekkeen ovea mun katse ohjautui seinäkellolle ja saatoin todeta, että kello oli jo melkein liikaa. Vedin jalkaani mustat korkeapohjaiset nilkkurit ja monenkirjavan villapaidan. Koulurepun kaappasin olohuoneen oviaukolta, avaimet eteisen hyllyltä ja sitten raotinkin jo ulko-ovea. Poikaystävä mutisi jotain sängystään ja käänsi kylkeä. Mä hymyilin ja painoin oven kiinni.
Kylmä ilma löi päin kasvoja, kun työnsin nenäni ulko-ovesta ulos. Ilma oli kirpeä, mutta piristi suhteellisen nopeasti ja harpoin pitkin ja nopein askelin läheiselle linja-autopysäkille.
Koulun pihalla oli hiljaista. Mä en löytänyt yhtään luokkatoveria, vaikka koetin katseellani niitä metsästää. Edes Jania ei näkynyt, vaikka poika normaalisti olikin pihalla tupakalla, kun mä saavuin kouluun. Vedin painavan ja suuren lasioven auki ja livahdin sisään. Lämmin, mutta tunkkainen ilma lehahti nenään heti aulassa. Suunnistin lukujärjestykselle ja selasin nopeasti, missä luokassa meillä kuuluisi olla tunti ja kenen opettajan opettamana. Huokaisin raskaasti nähdessäni Hyvärisen nimen. Sen huoran tunnit olivat suoraan alimmasta helvetistä. Sitten mä lähdin kaupamaan portaikkoa pitkin kolmanteen kerrokseen. Kolmannen kerroksen tasanteella mua vastaan tulivat luokan kolme muuta tyttöä: Mari, Iida ja Petra. me jäätiin juttelemaan tasanteelle jotain ja musta tuntui, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan elämä oli kohdallaan. Kun tunti alkoi, ihmiset virtasivat luokkaan aivan kuin luokka olisi imenyt heitä puoleensa. Mä jättäydyin viimeiseksi, koska toivoin näkeväni edes vilaukselta Janin. Jani hymyili, mutta mä en tiennyt, oliko hymy tarkoitettu mulle vai oliko se ”vain” hymy. Mä hymyilin kuitenkin itsekin ja toivoin, että Jani huomaisi hymyn.
Jani oli luokan komeimpia miehiä. Tummanruskeat lyhyet hiukset, parransänki ja muutenkin Janilla oli sellainen olemus, joka huokui samaan aikaan sekä vaarallisuus että hellyys. Mä en tiennyt, miksi mun ajatukset jatkuvasti pyörivät Janissa, vaikka kotona oli joku, joka rakasti mua, toisin kuin Jani, joka oli vieläpä kihloissa Saara-nimisen naisen kanssa. Mulla ei ollut mitään vahvoja tunteita Jania kohtaan tai ainakin mä sisimmässäni olin aina kieltänyt kaikki sellaiset tunteet, jotka saattaisivat aiheuttaa hallaa mun ja Tommin välille.
Tommi oli mun rakastettu, hellä ja miellyttävä nuorimies. Kerta kaikkiaan ihanteellinen sulhasehdokas, jolla oli valloittava hymy, hellät kädet ja suuri rakkautta pursuava sydän.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.