OSA III
Hämmentyneitä tunteita ja kysymyksiä
Meni viitisentoista minuuttia, ennen kuin mä tunsin kykeneväni hengittämään. Mä huokasin raskaasti ja polvistuin Petran eteen ja kuiskasin tämän korvaan:
- Jani suuteli mua.
- Mitä? Petra älähti, mutta vei saman tien kätensä suulleen.
- Oho... anteeksi, Petra kuiskasi ja katsoi muhun anteeksipyytävästi. Mä nyökkäsin ja katsoin siihen merkitsevästi ja Petra ymmärsi, että tästä pitäisi olla hiirenhiljaa.
- Miten se tapahtui? Missä? Petra uteli multa. Mä katselin jonnekin kaukaisuuteen enkä enää kuullut Petran sanoja. Mun ajatukset oli leijailleet jo kauas, Janiin. Mä kelasin äskeistä suudelmaa. Huulissa kihelmöi yhä. Jani oli tehnyt sen niin yllättäen, etten mä ollut alkuun osannut reagoida, mutta mä olin saanut lopulta itseni tilanteen tasalle ja antanut mennä vain. Mä en ollut ajatellut Janin avovaimoa Saaraa enkä Tommia, vaan nauttinut täysin siemauksin. Nyt mun ajatuksiin nousi kuitenkin jatkuvasti Tommin ja Saaran kasvot. Miten mä olin saattanut antaa sen tapahtua? Janin suudelma oli vielä tuoreessa muistissa, kun koulun kellot soivat sisälle. Jani asteli muiden perässä ja jättäytyi jälkeen toivoen, että mäkin tekisin niin. Mä huomasin Janin vihjailevan katseen ja tunsin punastuvani. Miksi mun piti olla näin he*lvetin ujo, että hädintuskin uskalsin jättäytyä viimeiseksi silloin, kun Janikin niin teki? Mä seisahdin kaiteen kohdalle ja jäin tuijottamaan koulun valkoista tiiliseinää aivan kuin siinä olisi jotain ihmeellistä. Mä tunsin, että Jani lähestyi mua ja aloin tuntemaan oloni entistä vaikeammaksi. Kun Jani kosketti mun poskea kämmenselällään, värähdin ja vetäydyin kauemmaksi Janista. Se otti mun leuasta kiinni ja käänsi mun katseen sen katseeseen. Mun toisessa silmäkulmassa kimalteli pienenpieni kyynel, joka vieri hentoa poskipäätä pitkin kohti leukaa ja huulia. Jani pyyhkäisi kyyneleen pois ja painoi mut itseään vasten. Se varmaan tunsi mun vapisevan kauttaaltaan. Se halasi mua entistä lujemmin itseään vasten ja painoi päänsä mun hiusten sekaan. Mun hennon vaaleissa hiuksissa tuoksui kielo. Se veti tätä tuoksua sisäänsä ja puhalsi lämmintä ilmaa mun hiuksiin.
Miksi hän (Jani) tunsi Tiinaan tällaista vetoa? Tiina oli vielä niin nuorikin ja hän itse oli jo aikuinen, elämää nähnyt mies. Ei tällaisesta tunteesta voinut tietää kuin pahaa. Se työnsi mut kauemmas ja katsoi suoraan silmiin. Mun silmät olivat vielä kosteat, mutta mä en enää itkenyt. Jani kiinnitti huomiota mun kasvonpiirteisiin ja erityisesti huuliin. Mun kauniin viettelevät huulet suorastaan kutsuivat Jania, mutta se ummisti silmänsä. Jani ei halunnut enää satuttaa mua. Mä kuitenkin tarrauduin Janiin uudelleen ja se tunsi pientä mielihyvää. Siitä oli kauan, kun joku oli tällä tavoin kaivannut sitä.
Me suudeltiin. Kumpikaan ei tiedä, miten niin pääsi jo toistamiseen käymään, mutta niin vain kävi. Jani painoi huulensa mun huulille ja mä vastasi suudelmaan kiihkeästi, viekotellen samalla kielellään poikaa.
- Mä haluan sua, se kuiskasi mun korvaan ja irrottautui sitten mun otteesta. Jäin yksin seisomaan käytävälle, kun Jani livahti luokkaan. Musta tuntui, etten mä voisi enää mennä tuolle tunnille ja livahdin sivuportaikkoon istumaan. Mä kaivoin repun sivutaskusta tupakka-askin ja tulitikkuja ja pistis palamaan. Ensimmäisen henkosen jälkeen mun silmiin vierähti ensimmäinen kyynel ja pian niitä tuli ryöppyämällä. Mielessä pyöri ainoastaan Janin viimeiset sanat ”haluan sinua”. Musta tuntui, etten mä kestäisi enää tätä tunteiden aiheuttamaa painetta. Mä kaivoin taskustani kännykän ja hain luettelosta Petran nimen. Petra oli mun tukihenkilö niin surussa kuin ilossakin ja nyt mä en ollut enää varma, kummasta oli kyse. Ilosta vai surusta.
Petra vastasikin pian puhelimeen. Se oli tunnilla, mä kuulin sen, koska taustalta kuului opettajan ääni. kuului tuolien kolinaa ja sitten Petran kasvot näkyivätkin jo luokan ovelta. Se ei nähnyt mua, mutta mä näin sen. Heilautin kättäni ja Petra painoi luokan oven kiinni ja käveli mun luokse verkkaisin askelin. Se näki mun itkeneen ja mua alko hävettämään.
- Mitä on tapahtunut? Se kysy multa sillä kivan rauhottavalla äänellä, jonka se omisti. Mä mutisin jotain Janista ja musta ja itkin.
- Jani haluaa nähdä mut, mä sanoin ja vedin röökistäni viimeiset henkoset ja tökkäsin sen sen jälkeen rappusten reunaan.
- Millon? Missä? Miksi? Petran suusta tuntui tulevan loputtomasti kysymyksiä.
Hämmentyneitä tunteita ja kysymyksiä
Meni viitisentoista minuuttia, ennen kuin mä tunsin kykeneväni hengittämään. Mä huokasin raskaasti ja polvistuin Petran eteen ja kuiskasin tämän korvaan:
- Jani suuteli mua.
- Mitä? Petra älähti, mutta vei saman tien kätensä suulleen.
- Oho... anteeksi, Petra kuiskasi ja katsoi muhun anteeksipyytävästi. Mä nyökkäsin ja katsoin siihen merkitsevästi ja Petra ymmärsi, että tästä pitäisi olla hiirenhiljaa.
- Miten se tapahtui? Missä? Petra uteli multa. Mä katselin jonnekin kaukaisuuteen enkä enää kuullut Petran sanoja. Mun ajatukset oli leijailleet jo kauas, Janiin. Mä kelasin äskeistä suudelmaa. Huulissa kihelmöi yhä. Jani oli tehnyt sen niin yllättäen, etten mä ollut alkuun osannut reagoida, mutta mä olin saanut lopulta itseni tilanteen tasalle ja antanut mennä vain. Mä en ollut ajatellut Janin avovaimoa Saaraa enkä Tommia, vaan nauttinut täysin siemauksin. Nyt mun ajatuksiin nousi kuitenkin jatkuvasti Tommin ja Saaran kasvot. Miten mä olin saattanut antaa sen tapahtua? Janin suudelma oli vielä tuoreessa muistissa, kun koulun kellot soivat sisälle. Jani asteli muiden perässä ja jättäytyi jälkeen toivoen, että mäkin tekisin niin. Mä huomasin Janin vihjailevan katseen ja tunsin punastuvani. Miksi mun piti olla näin he*lvetin ujo, että hädintuskin uskalsin jättäytyä viimeiseksi silloin, kun Janikin niin teki? Mä seisahdin kaiteen kohdalle ja jäin tuijottamaan koulun valkoista tiiliseinää aivan kuin siinä olisi jotain ihmeellistä. Mä tunsin, että Jani lähestyi mua ja aloin tuntemaan oloni entistä vaikeammaksi. Kun Jani kosketti mun poskea kämmenselällään, värähdin ja vetäydyin kauemmaksi Janista. Se otti mun leuasta kiinni ja käänsi mun katseen sen katseeseen. Mun toisessa silmäkulmassa kimalteli pienenpieni kyynel, joka vieri hentoa poskipäätä pitkin kohti leukaa ja huulia. Jani pyyhkäisi kyyneleen pois ja painoi mut itseään vasten. Se varmaan tunsi mun vapisevan kauttaaltaan. Se halasi mua entistä lujemmin itseään vasten ja painoi päänsä mun hiusten sekaan. Mun hennon vaaleissa hiuksissa tuoksui kielo. Se veti tätä tuoksua sisäänsä ja puhalsi lämmintä ilmaa mun hiuksiin.
Miksi hän (Jani) tunsi Tiinaan tällaista vetoa? Tiina oli vielä niin nuorikin ja hän itse oli jo aikuinen, elämää nähnyt mies. Ei tällaisesta tunteesta voinut tietää kuin pahaa. Se työnsi mut kauemmas ja katsoi suoraan silmiin. Mun silmät olivat vielä kosteat, mutta mä en enää itkenyt. Jani kiinnitti huomiota mun kasvonpiirteisiin ja erityisesti huuliin. Mun kauniin viettelevät huulet suorastaan kutsuivat Jania, mutta se ummisti silmänsä. Jani ei halunnut enää satuttaa mua. Mä kuitenkin tarrauduin Janiin uudelleen ja se tunsi pientä mielihyvää. Siitä oli kauan, kun joku oli tällä tavoin kaivannut sitä.
Me suudeltiin. Kumpikaan ei tiedä, miten niin pääsi jo toistamiseen käymään, mutta niin vain kävi. Jani painoi huulensa mun huulille ja mä vastasi suudelmaan kiihkeästi, viekotellen samalla kielellään poikaa.
- Mä haluan sua, se kuiskasi mun korvaan ja irrottautui sitten mun otteesta. Jäin yksin seisomaan käytävälle, kun Jani livahti luokkaan. Musta tuntui, etten mä voisi enää mennä tuolle tunnille ja livahdin sivuportaikkoon istumaan. Mä kaivoin repun sivutaskusta tupakka-askin ja tulitikkuja ja pistis palamaan. Ensimmäisen henkosen jälkeen mun silmiin vierähti ensimmäinen kyynel ja pian niitä tuli ryöppyämällä. Mielessä pyöri ainoastaan Janin viimeiset sanat ”haluan sinua”. Musta tuntui, etten mä kestäisi enää tätä tunteiden aiheuttamaa painetta. Mä kaivoin taskustani kännykän ja hain luettelosta Petran nimen. Petra oli mun tukihenkilö niin surussa kuin ilossakin ja nyt mä en ollut enää varma, kummasta oli kyse. Ilosta vai surusta.
Petra vastasikin pian puhelimeen. Se oli tunnilla, mä kuulin sen, koska taustalta kuului opettajan ääni. kuului tuolien kolinaa ja sitten Petran kasvot näkyivätkin jo luokan ovelta. Se ei nähnyt mua, mutta mä näin sen. Heilautin kättäni ja Petra painoi luokan oven kiinni ja käveli mun luokse verkkaisin askelin. Se näki mun itkeneen ja mua alko hävettämään.
- Mitä on tapahtunut? Se kysy multa sillä kivan rauhottavalla äänellä, jonka se omisti. Mä mutisin jotain Janista ja musta ja itkin.
- Jani haluaa nähdä mut, mä sanoin ja vedin röökistäni viimeiset henkoset ja tökkäsin sen sen jälkeen rappusten reunaan.
- Millon? Missä? Miksi? Petran suusta tuntui tulevan loputtomasti kysymyksiä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.