OSA IV
Salainen Tapaaminen
Mä en itsekään tiennyt, miksi, mutta se varmaan tulisi selviämään koulun jälkeen.
Viimeiset tunnit tuntuivat painajaismaisilta – katsoin vain kelloa ja laskin minuutteja. Saatana’n kello. Pitikö sen madella juuri nyt? Mä vilkaisin luokan toiselle puolelle Jania kohti ja mun kasvoille levisi hymy. Jani ei huomannut mua, se oli täysin keskittynyt matikan kirjaansa. Huomaamattani mä pureskelin lyijykynäni toista päätä ja ilmeisesti se rouskutus sai Petran tönäisemään mua.
- Kaikki kattoo sua, Petra suhahti. Mä hätkähdin ja vilkaisin nopeasti muihin. Toden totta. Kaikki muut oli kääntyneet katsomaan mua. Mua nolotti. Mä käänsin katseeni takaisin kirjaan ja koetin tehdä tehtäviäni, vaikka Jani olikin mun mielessä jatkuvasti.
Tunnin loputtua mä hakeuduin ihan Janin taakse, koska en ujoudeltani uskaltanut mennä sen vierelle. Me käveltiin portaat alas aulaan peräkanaa ja musta tuntui, että kohta mä kuolisin. Mua jännitti. Janilla oli auto keittiön takana sijaitsevalla parkkipaikalla ja sinne me käveltiin. Kun Jani tuntui olevan varma, ettei kukaan näkisi, se otti mua kädestä kiinni. Kylmät väreet kulki pitkin mun selkärankaa. Kun me päästiin pihalle, Jani pysähtyi ja käänsi mut itseään päin. Sitten se painautui muhun ja halasi. Musta tuntui kummalta, että niinkin kovannäköinen jätkä kaipasi tällaista tavallista hellyyttä. Mä kiedoin käteni pojan ympärille ja vastasin halaukseen. Sanaakaan sanomatta Jani yhtäkkiä irrottautui musta ja katsoi mua silmiin. Sitten me suudeltiin. Yhä uudelleen ja uudelleen. Jani hyväili mun selkää samaan aikaisesti ja musta tuntui jollain tapaa hyvältä. Kun lopulta suudelma loppui, mä olisin halunnut jatkaa vähän pidemmällekin, mutta Jani tarttui mua vain kädestä ja johdatteli autolleen.
Janilla oli sellainen harmaa Toyota, vuosimallista mulla ei ollut hajuakaan. Mä yritin tehdä oloni mukavaksi, mutta yhtäkkiä mua ujostutti taas. Mä laitoin turvavyön kiinni ja ryhdyin tuijottelemaan ikkunasta ulos. Jani starttasi autonsa ja me lähdettiin ajelemaan pitkin kapeita ja leveitä teitä. Mulla ei ollut mitään hajua, minne me oltiin menossa, mutta mua jännitti ja pelotti samaanaikaan.
Kun Jani sitten pysäytti vihdoin auton, mä havahduin ja tajusin katsoa ulos ihan oikeasti. Mun eteen aukesi suuri pensaikko, jonka välistä meni kapea polku. ” Missä me olemme? ”, mä mietin. Mä kapusin autosta ulos, painoin oven lukkoon ja vilkaisin sivusilmällä Janiin. Se näytti ihan normaalilta, paitsi että sen kasvoilla oli hymy. Mä hymyilin takasin ja jäin seisoskelemaan auton vierelle. Jani käveli mun ohi ja pujahti pusikoiden välistä ja mä seurasin. Yllättäen me oltiinkin pienessä pihassa. Oikealla puolella oli joku keinuntapainen ja mä olin näkevinäni pienen kissan pusikoiden lomassa. Jani taisi nähdä saman, koska se kyykisty ja kissitteli kisua jonkun aikaa, sitten se nousi ylös, kaivo taskustaan avaimet ja avasi oven. Me oltiin ilmeisesti oltu Janin takapihalla, koska kun me astuttiin ovesta sisään, me oltiinkin olohuoneessa. Mä ryhdyin riisumaan kenkiäni ja Jani seurasi mun esimerkkiä.
- Älä välitä sekasorrosta, mäkään en välitä, Jani sanoi ja hymyili. Mä hymyilin tai ainakin koetin ja asettelin sitten kenkäni siististi sivuun. Mulla oli aina ollut sellanen vika, että mä ryhdyin järjestemään toisten ihmisten asuntoja, mutta täällä mä en kehdannut tai oikeastaan uskaltanut. Mua pelotti, että jos Saara – Janin avovaimo siis – huomaisi kotiintullessaan, että täällä oli siistiä, se epäilisi jotain ja mä en missään nimessä halunnut Janille ongelmia.
- Oo ku kotonas, Jani sano ja ryhty keittämään kahvia. Mä istuuduin huoneen toiseen päähän, punaiselle sohvalle. Jani keskeytti kahvinkeittonsa ja otti siitä jonkun viltin, jonka se heitti makuuhuoneeseen.
Salainen Tapaaminen
Mä en itsekään tiennyt, miksi, mutta se varmaan tulisi selviämään koulun jälkeen.
Viimeiset tunnit tuntuivat painajaismaisilta – katsoin vain kelloa ja laskin minuutteja. Saatana’n kello. Pitikö sen madella juuri nyt? Mä vilkaisin luokan toiselle puolelle Jania kohti ja mun kasvoille levisi hymy. Jani ei huomannut mua, se oli täysin keskittynyt matikan kirjaansa. Huomaamattani mä pureskelin lyijykynäni toista päätä ja ilmeisesti se rouskutus sai Petran tönäisemään mua.
- Kaikki kattoo sua, Petra suhahti. Mä hätkähdin ja vilkaisin nopeasti muihin. Toden totta. Kaikki muut oli kääntyneet katsomaan mua. Mua nolotti. Mä käänsin katseeni takaisin kirjaan ja koetin tehdä tehtäviäni, vaikka Jani olikin mun mielessä jatkuvasti.
Tunnin loputtua mä hakeuduin ihan Janin taakse, koska en ujoudeltani uskaltanut mennä sen vierelle. Me käveltiin portaat alas aulaan peräkanaa ja musta tuntui, että kohta mä kuolisin. Mua jännitti. Janilla oli auto keittiön takana sijaitsevalla parkkipaikalla ja sinne me käveltiin. Kun Jani tuntui olevan varma, ettei kukaan näkisi, se otti mua kädestä kiinni. Kylmät väreet kulki pitkin mun selkärankaa. Kun me päästiin pihalle, Jani pysähtyi ja käänsi mut itseään päin. Sitten se painautui muhun ja halasi. Musta tuntui kummalta, että niinkin kovannäköinen jätkä kaipasi tällaista tavallista hellyyttä. Mä kiedoin käteni pojan ympärille ja vastasin halaukseen. Sanaakaan sanomatta Jani yhtäkkiä irrottautui musta ja katsoi mua silmiin. Sitten me suudeltiin. Yhä uudelleen ja uudelleen. Jani hyväili mun selkää samaan aikaisesti ja musta tuntui jollain tapaa hyvältä. Kun lopulta suudelma loppui, mä olisin halunnut jatkaa vähän pidemmällekin, mutta Jani tarttui mua vain kädestä ja johdatteli autolleen.
Janilla oli sellainen harmaa Toyota, vuosimallista mulla ei ollut hajuakaan. Mä yritin tehdä oloni mukavaksi, mutta yhtäkkiä mua ujostutti taas. Mä laitoin turvavyön kiinni ja ryhdyin tuijottelemaan ikkunasta ulos. Jani starttasi autonsa ja me lähdettiin ajelemaan pitkin kapeita ja leveitä teitä. Mulla ei ollut mitään hajua, minne me oltiin menossa, mutta mua jännitti ja pelotti samaanaikaan.
Kun Jani sitten pysäytti vihdoin auton, mä havahduin ja tajusin katsoa ulos ihan oikeasti. Mun eteen aukesi suuri pensaikko, jonka välistä meni kapea polku. ” Missä me olemme? ”, mä mietin. Mä kapusin autosta ulos, painoin oven lukkoon ja vilkaisin sivusilmällä Janiin. Se näytti ihan normaalilta, paitsi että sen kasvoilla oli hymy. Mä hymyilin takasin ja jäin seisoskelemaan auton vierelle. Jani käveli mun ohi ja pujahti pusikoiden välistä ja mä seurasin. Yllättäen me oltiinkin pienessä pihassa. Oikealla puolella oli joku keinuntapainen ja mä olin näkevinäni pienen kissan pusikoiden lomassa. Jani taisi nähdä saman, koska se kyykisty ja kissitteli kisua jonkun aikaa, sitten se nousi ylös, kaivo taskustaan avaimet ja avasi oven. Me oltiin ilmeisesti oltu Janin takapihalla, koska kun me astuttiin ovesta sisään, me oltiinkin olohuoneessa. Mä ryhdyin riisumaan kenkiäni ja Jani seurasi mun esimerkkiä.
- Älä välitä sekasorrosta, mäkään en välitä, Jani sanoi ja hymyili. Mä hymyilin tai ainakin koetin ja asettelin sitten kenkäni siististi sivuun. Mulla oli aina ollut sellanen vika, että mä ryhdyin järjestemään toisten ihmisten asuntoja, mutta täällä mä en kehdannut tai oikeastaan uskaltanut. Mua pelotti, että jos Saara – Janin avovaimo siis – huomaisi kotiintullessaan, että täällä oli siistiä, se epäilisi jotain ja mä en missään nimessä halunnut Janille ongelmia.
- Oo ku kotonas, Jani sano ja ryhty keittämään kahvia. Mä istuuduin huoneen toiseen päähän, punaiselle sohvalle. Jani keskeytti kahvinkeittonsa ja otti siitä jonkun viltin, jonka se heitti makuuhuoneeseen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.