OSA VIII
Elämää Tallilla
Mä suunnistin läheiselle ratsastustalille moikkaamaan hevosia. Mä olin käynyt pienenä ratsastamassa ja kävin yhä, mutta nykyään harvemmin.
Tallissa tuoksui raikkaalta ja mä suunnistin ensimmäiselle karsinalle. Minda,suuri ja vahva puoliverinen kurkisti karsinastaan. Tamma ei ollut mun, mutta mä sain ratsastaa sillä aina halutessani, koska sen omistajalla ei pahemmin ollut sille enää aikaa. Mä silittelin tammaa ja puhuin sille tästä päivästä ja Saarasta. Saaran silmät oli ollu...järkyttyneet, kun mä seisoin siinä sen edessä vähissä vaatteissa. Mua hävetti yhä ja häpeänpuna nousi mun kasvoille. Mä avasin Minden karsinan oven ja kiitin hiljaa taas kerran Miraa, Mindan hoitajaa siitä, että tyttö oli juuri käynyt harjaamassa Minden. Mä pyyhin kuitenkin osittain näön vuoksi suurimmat roskat Minden selästä, ennen kuin tartuin painavaan satulaan. Mä en muistanutkaan, miten vaikeaa tällaisen lyhyen tytön oli saada satula 170 senttisen hevosen selkään. Mä kuitenkin onnistuin. Kun Minde vihdoin oli valmis, mä jätin sen hetkeksi karsinan ulkopuolelle sidottuna ja kävin hakemassa kahvihuoneesta itselleni kypärän ja saappaat. Miran kengännumero oli sama kuin mulla, joten sopivien saappaiden löytäminen ei ollut vaikeaa. Onneksi Mira oli tähän aikaan tanssitunnillaan, se ei tulis tarviimaan saappaitaan muutamaan tuntiin. Mä vedin ne jalkaani ja kokeilin muutamaa kypärää, kunnes löysin omaan päähäni soivan.
Nappasin Mindeä suitsista ja talutin sen pihalle. Hiekkatiellä heilautin itseni tamman selkään.
- Oho, oletpas korkea, naurahdin tammalle, joka ravisti päätään hieman ja pureskeli hieman kuolaimiaan. Annoin pohkeillani merkin lähtöön ja tamma lähti kävelemään verkkaisesti metsäistä polkua pitkin. Kun talli katosi näkyvistä, kokosin ohjat. Suoran kohdalla yllytin tamman raviin. Minden ravi oli upeaa ja otti tamma muutaman laukka-askeleenkin, omasta tahdostaan. Lopulta vain laukkasimmekin. Päässäni vilisi ajatuksia Janista ja Saarasta. Olisin halunnut tietää, mistä he olivat keskustelleet häivyttyäni. Minustako?
Noin puolentoista tunnin kuluttua palasin tallille ja Mira odottelikin yllätyksekseni pihalla.
- Mä arvasin, että sä lähdit Minden kanssa, Mira hymyili.
- Arvasit? Miten niin? Mä olin täysin ulalla, mutta ehkä Mira selittäisi mulle.
- Höpsö, Minde oli poissa ja joku oli lainannut mun saappaitakin, Mira naurahti ja vilkaisi mun jalkoihin. Mä hymyilin ja laskeuduin satulasta. Minde haisteli mun taskuja makupalan toivossa ja mä ojensin sille porkkananpalan, jonka Mira sujautti käteeni. Tamma söi porkkananpalan hetkessä. Ojensin ohjat Miralle.
- Minde on kivasti lämmennyt ja ajattelin, jos haluaisit ratsastaa sillä vaikka kentällä hetken? Mä hymyilin Miralle ja lähdin saapastelemaan pois. Mira tuli vielä hakemaan saappaansa sisältä ja lähti sitten kentälle rikkomaan esteitä, niin kuin hän itse asian ilmaisi.
Elämää Tallilla
Mä suunnistin läheiselle ratsastustalille moikkaamaan hevosia. Mä olin käynyt pienenä ratsastamassa ja kävin yhä, mutta nykyään harvemmin.
Tallissa tuoksui raikkaalta ja mä suunnistin ensimmäiselle karsinalle. Minda,suuri ja vahva puoliverinen kurkisti karsinastaan. Tamma ei ollut mun, mutta mä sain ratsastaa sillä aina halutessani, koska sen omistajalla ei pahemmin ollut sille enää aikaa. Mä silittelin tammaa ja puhuin sille tästä päivästä ja Saarasta. Saaran silmät oli ollu...järkyttyneet, kun mä seisoin siinä sen edessä vähissä vaatteissa. Mua hävetti yhä ja häpeänpuna nousi mun kasvoille. Mä avasin Minden karsinan oven ja kiitin hiljaa taas kerran Miraa, Mindan hoitajaa siitä, että tyttö oli juuri käynyt harjaamassa Minden. Mä pyyhin kuitenkin osittain näön vuoksi suurimmat roskat Minden selästä, ennen kuin tartuin painavaan satulaan. Mä en muistanutkaan, miten vaikeaa tällaisen lyhyen tytön oli saada satula 170 senttisen hevosen selkään. Mä kuitenkin onnistuin. Kun Minde vihdoin oli valmis, mä jätin sen hetkeksi karsinan ulkopuolelle sidottuna ja kävin hakemassa kahvihuoneesta itselleni kypärän ja saappaat. Miran kengännumero oli sama kuin mulla, joten sopivien saappaiden löytäminen ei ollut vaikeaa. Onneksi Mira oli tähän aikaan tanssitunnillaan, se ei tulis tarviimaan saappaitaan muutamaan tuntiin. Mä vedin ne jalkaani ja kokeilin muutamaa kypärää, kunnes löysin omaan päähäni soivan.
Nappasin Mindeä suitsista ja talutin sen pihalle. Hiekkatiellä heilautin itseni tamman selkään.
- Oho, oletpas korkea, naurahdin tammalle, joka ravisti päätään hieman ja pureskeli hieman kuolaimiaan. Annoin pohkeillani merkin lähtöön ja tamma lähti kävelemään verkkaisesti metsäistä polkua pitkin. Kun talli katosi näkyvistä, kokosin ohjat. Suoran kohdalla yllytin tamman raviin. Minden ravi oli upeaa ja otti tamma muutaman laukka-askeleenkin, omasta tahdostaan. Lopulta vain laukkasimmekin. Päässäni vilisi ajatuksia Janista ja Saarasta. Olisin halunnut tietää, mistä he olivat keskustelleet häivyttyäni. Minustako?
Noin puolentoista tunnin kuluttua palasin tallille ja Mira odottelikin yllätyksekseni pihalla.
- Mä arvasin, että sä lähdit Minden kanssa, Mira hymyili.
- Arvasit? Miten niin? Mä olin täysin ulalla, mutta ehkä Mira selittäisi mulle.
- Höpsö, Minde oli poissa ja joku oli lainannut mun saappaitakin, Mira naurahti ja vilkaisi mun jalkoihin. Mä hymyilin ja laskeuduin satulasta. Minde haisteli mun taskuja makupalan toivossa ja mä ojensin sille porkkananpalan, jonka Mira sujautti käteeni. Tamma söi porkkananpalan hetkessä. Ojensin ohjat Miralle.
- Minde on kivasti lämmennyt ja ajattelin, jos haluaisit ratsastaa sillä vaikka kentällä hetken? Mä hymyilin Miralle ja lähdin saapastelemaan pois. Mira tuli vielä hakemaan saappaansa sisältä ja lähti sitten kentälle rikkomaan esteitä, niin kuin hän itse asian ilmaisi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
nää oli hyvii...koskas tulee lisää...mä luin nää kaikki oliks niit nyt sit kaheksa vai yheksä...ni mä luin nää kaikki putkeen...ku oli nii hyvä=)
Näitä on peräti 12 osaa eikä loppua näy.
no hyvä...mä luinki jo noi mitä olit lisää kirjotellu....toivottavasti ei lopu pian..tätä vois lukee aika pitkäänki....=)tä on nii hyvä!!!
Mä en oo todellakaan mikään asiantuntija, mutta mun mielestä tää oli hyvää novellitekstiä. Yks juttu vaan jäi häiritsemään: Oliko se hevonen Minde vai Minda? Toi nimi pisti silmään jutussa ja häiritsi hiukan keskittymistä kun luki sen nimen uudestaan et "luinko mä nyt väärin vai oliko se erilailla tuolla aikaisemmin..." mut jatka vaan!
Osa testistä on totta, osa täyttä puppua (=milikuvitusta). Hevosen nimi on Minde -> kirjoitusvirhe oli lipsahtanut yhteen kohtaan.