OSA XI
Kohtalokas Tapaaminen
Mä istuin Mäkissä lähimpään ikkunapöytään ja katsahdin ikkunasta ulos. Pihalla satoi hiljakseen vettä – oli syksy. Hymy nousi kasvoilleni ja vilkaisin vaivihkaa Mc Donaldsin seinällä roikkuvaa kelloa. 20:02. Missä Jani oikein viipyi? Okei, mä olin kärsimätön, mutta mulla oli sitä kieltämättä jo ikävä. Mä päätin tilata jotain ja nousin penkiltäni. Samassa ulko-ovi kävi ja Jani seisoi Mäkin sisäpuolella. Mun sydämessä pompahti muutaman ylimääräisen kerran. Mä harpoin Janin luokse ja seisahdin sen eteen. Jani katsoi mua suoraan silmiin ja sen silmät oli hieman kostuneet. Mä en tiedä, johtuiko se sateesta vai oliko jätkä itkenyt. Mä takerruin siihen. Halasin ja silitin hellästi selkää.
- Anteeksi, mä mumisin huulieni välistä. Ne sanat vain tuli jostain, mä en tiedä mistä. Mä vaan... sanoin ne. Jani tarttui muhun ja hautasi kasvonsa mun hiuksiin. Mä pelkäsin, että se alkaisi itkemään. Jani ei kuitenkaan itkenyt. Me siirryttiin nurkkapöytään ja Jani kävi hakemassa meille Big Mac –ateriat. Mä söin ranskalaisiani aivan ajatuksissani, enkä reagoinut mihinkään. Jani varmaan puhui paljon, mutta kaikki meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
- Mä rakastan sua, Jani yhtäykkiä töksäytti. Mun suu loksahti auki.
- Mitä...sä..., mä änkytin. Jani painoi etusormensa mun huulille.
- Sä kuulit kyllä, mitä mä sanoin. Sun ei tarvi ei tuntea samoin, mutta anna edes mun tuntea näin. Mä katsahdin alaspäin ja pyörittelin ranskalaista ketsupissa.
- Hei, ihan tosi... Tiina, Jani sanoi ja nosti mun päätä. Mun silmät kyynelehti. Mä nousin pöydästä ja juoksin ulos.
Parin korttelin päässä mä pysähdyin. Kännykkä soitti tuttua sävelmää mun nahkatakin povitaskussa. Mä kaivoin sen esiin ja vilkaisin. Jani. Mä en halunnut just nyt puhua sen jätkän kanssa. Mä katkaisin puhelun ja suljin puhelimen. Mä halusin pois täältä. Mä jatkoin juoksemista ja tunsin kyynelten valuvan pitkin poskia. Helv*ettiin kaikki jätkät!
Muutaman minuutin jälkeen mä kaivoin puhelimeni esille ja laitoin sen päälle. Mun oli pakko saada puhua jonkun kanssa, joten mä soitin Petralle. Petra vastasi tosi nopeesti puhelimeensa ja me sovittiin, että nähtäis kymmenen minuutin päästä Kaivohuoneen vastapäätä olevan biljardisalin etuovella.
Kohtalokas Tapaaminen
Mä istuin Mäkissä lähimpään ikkunapöytään ja katsahdin ikkunasta ulos. Pihalla satoi hiljakseen vettä – oli syksy. Hymy nousi kasvoilleni ja vilkaisin vaivihkaa Mc Donaldsin seinällä roikkuvaa kelloa. 20:02. Missä Jani oikein viipyi? Okei, mä olin kärsimätön, mutta mulla oli sitä kieltämättä jo ikävä. Mä päätin tilata jotain ja nousin penkiltäni. Samassa ulko-ovi kävi ja Jani seisoi Mäkin sisäpuolella. Mun sydämessä pompahti muutaman ylimääräisen kerran. Mä harpoin Janin luokse ja seisahdin sen eteen. Jani katsoi mua suoraan silmiin ja sen silmät oli hieman kostuneet. Mä en tiedä, johtuiko se sateesta vai oliko jätkä itkenyt. Mä takerruin siihen. Halasin ja silitin hellästi selkää.
- Anteeksi, mä mumisin huulieni välistä. Ne sanat vain tuli jostain, mä en tiedä mistä. Mä vaan... sanoin ne. Jani tarttui muhun ja hautasi kasvonsa mun hiuksiin. Mä pelkäsin, että se alkaisi itkemään. Jani ei kuitenkaan itkenyt. Me siirryttiin nurkkapöytään ja Jani kävi hakemassa meille Big Mac –ateriat. Mä söin ranskalaisiani aivan ajatuksissani, enkä reagoinut mihinkään. Jani varmaan puhui paljon, mutta kaikki meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
- Mä rakastan sua, Jani yhtäykkiä töksäytti. Mun suu loksahti auki.
- Mitä...sä..., mä änkytin. Jani painoi etusormensa mun huulille.
- Sä kuulit kyllä, mitä mä sanoin. Sun ei tarvi ei tuntea samoin, mutta anna edes mun tuntea näin. Mä katsahdin alaspäin ja pyörittelin ranskalaista ketsupissa.
- Hei, ihan tosi... Tiina, Jani sanoi ja nosti mun päätä. Mun silmät kyynelehti. Mä nousin pöydästä ja juoksin ulos.
Parin korttelin päässä mä pysähdyin. Kännykkä soitti tuttua sävelmää mun nahkatakin povitaskussa. Mä kaivoin sen esiin ja vilkaisin. Jani. Mä en halunnut just nyt puhua sen jätkän kanssa. Mä katkaisin puhelun ja suljin puhelimen. Mä halusin pois täältä. Mä jatkoin juoksemista ja tunsin kyynelten valuvan pitkin poskia. Helv*ettiin kaikki jätkät!
Muutaman minuutin jälkeen mä kaivoin puhelimeni esille ja laitoin sen päälle. Mun oli pakko saada puhua jonkun kanssa, joten mä soitin Petralle. Petra vastasi tosi nopeesti puhelimeensa ja me sovittiin, että nähtäis kymmenen minuutin päästä Kaivohuoneen vastapäätä olevan biljardisalin etuovella.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.