Mikä ihme siinä on että juuri lihavia ja toki liian laihojakin saa kirjoittamattoman säännön mukaan aivan vapaasti arvostella päin naamaa?
Mikä oikeus sukulaismummoilla on tulla puristelemaan poskesta ja sanomaan että "taasko olet antanut itsesi lihoa, otas nyt itseäsi niskasta kiinni."
Jos minä vastaisin mummolle että "no on sullekin tullut taas ryppyjä lisää, etkö ole kuullut ryppyvoiteista tai kauneusleikkauksista", niin kyllä minua pidettäisi todella julkeana!
Jokainen lihava ihminen kuitenkin tietää, että se on aivan sama asia, ihan yhtä pahalta ja asiattomalta käytökseltä tuntuu kun ihmiset puuttuvat tuolla tavalla henkilökohtaisuuksiin.
Ei täydellisen näköistä ihmistä ole olemassakaan, mutta selkeästi on olemassa ne kirjoittamattomat raamit että missä asioissa on sallittua mennä henkilökohtaisuuksiin ja missä ei. Kyse on kuitenkin joka kerta samasta asiasta, arvosteltiin sitten toisen lihavuutta, laihuutta tai vaikka mitä henkilökohtaista piirrettä, se EI KUULU MUILLE!
Itse elän nykyään erakkona, en edes halua tavata sukulaisiani enää vaan olen katkaissut kaikki suhteeni heihin koska vuosikaudet vain kiltisti kuuntelin kun koko huone hiljentyi minun ulkomuotoni päivittelemiseen.
Sellaisesta kokemuksesta ei ikinä täysin toivu, se on kaikkien nöyryytyksien isoäiti.
Ja ne jotka eivät ole kokeneet vastaavaa, jeesustelevat ihan turhaan tällä palstalla muka käsittäen miltä se tuntuu.
Koittakaapa hetki ihan hiljentyä miettimään sitä tilannetta kun kaikki tuttavat ja sukulaiset ovat samassa huoneessa ja sinä olet huomion keskipisteenä, etkä suinkaan ylistettävänä..

Vastaukset 7
Vanhimmat
Piti vielä kertoa siitäkin, että kun joskus teinityttönä naama kalpeana lähdin pois sukujuhlista, kerroin äidilleni miten pahalta minusta tuntui kun minua arvosteltiin lihomisestani.
Äitini vastasi minulle:"Mutta tottahan se on että olet alkanut tukevoitua."
Niin kuin SE olisi se ongelma, että onko se totta vai ei!
Äitinikin viesti oli selvä; minun tehtäväni on vain ottaa arvostelut vastaan, eikä minulla ole oikeutta loukkaantua.
Nyt kun et ole tekemisissä "niitten" kanssa, ota ja pudota painoasi. Sitten, kun teillä on taa jotkut pippalot, astut sinne ylväänä kuin joutsen ja annat tulla samalla mitalla takaisin-voikun olet rutistunut,kylläpä sulla on ruma mekko, sinuna olisin pysynyt kotoa, pidät oikeen puheen ja latelet täydeltä laidalta.
Kyllä saa pottuilla takasin, oon sitä mieltä.
Tai palkkaa mut, voisin tulla sun maksetuksi ilkeilijäksesi sitten. Nyt voin ruveta sun tsemppariks kun alat nyt just tällä sekunnilla muuttaa ruokailutottumuksiasi!
Näytetään niille!
Sama asia on myöskin pituus tai paremminkin lyhyys varsinkin miespuoleisella henkilöllä,olen 170cm pitkä mies ja olen saannut kuulla siitä koko ikäni ja aina muilta miehiltä kaiken näköstä naljailua,naiset ovat näissä asioissa 10 kertaa fiksumpia,työkaverit olleet kaikista pahimpia.
tuo toisten arvostelu!!! Ja sinä kyllä olet ihan normaalimittainen :) toisin kuin minä joka olen normaalia pulskempi :( Loppujenkin lopuksi se ulkokuori ei paljon merkkaa jos sen sisällä on tosi vee:mäinen sisus. Kerran eräs naiskaverini alkoi arvostelemaan ohikulkevia ihmisiä terassilla istuessamme, hetken aikaa kuunneltuani hänen typeriä arvostelujaan, sanoin: "odota vähän (kaivoin peilin laukustani)tätä vastaasi katsovaa tyyppiä sinulla on oikeus arvostella". Hän ei ole enää koskaan seurassani arvostellut muita, tosin hän karttelee seuraanikin.
Mä en kans kattelis tollasia sukulaisia sekuntiakaan. Sama perheen kanssa, mua ei oo koskaan arvosteltu painosta (ja sitä on) ja jotenkin tollanen on ihan käsittämätöntä. Aviomies kuuluu samaan kastiin, se suusta ei oo tullu loukkauksia painosta, muusta kyllä.
Lapsillä on "läski-Ikä" aina joskus, mutta mua ne ei läskittele siitä huolehtii isänsä:)
Älä mene sukulaisiin jos ne on tollasia, ystävät voi onneksi valita, sukulaisia valitettavasti ei.
Minusta tuli pikkuhiljaa kamala, samalla mitalla takaisin antava läski, jota ei enää kutsuta sukujuhliin =)
Kerran tätini jälleen kerran kovaan ääneen kaikkien kuullen pauhasi kiloistani tyyliin "on se vaan kamala kun noin nuori ihminen viitsii itsensä lihottaa tuollaiseksi..olisit muuten niin nätti...", vastasin hänelle, että "niin tiedätkös sinäkin voisit olla ihan ikäisesi näköinen jos kävisit leikkauttamassa noi rypyt pois, nyt näytät ihan yhtä vanhalta kuin isomummo. Miten sinä viitsit näyttää tuolta kun muuten olisit ihan nätti...."
Siihen loppuivat sukujuhlat...
on juuri tämä.Ei siis käytöstavoista hajuakaan.Arvostelijat paikkaavat omaa huonoa itsetuntoa sillä että kuvittelevat olevansa paremmassa asemassa kuin arvosteltava.Kuviteltua ylemmyyttä siis.Nämä henkilöt eivät välttämättä tajua omia puutteitaan,vaan itseään pönkittääkseen haluavat mollata muita.Keneenkään ei tarvitse alistua tuollaiseen,olet ihan oikeassa siinä.Surettaa vaan se että jos annat itsesi syrjäytyä elämänmenosta.Minusta sinä voisit huomauttelijoille sanoa suoraan että he käyttäytyvät tosi asiattomasti ja kehottaa vakavaan itsetutkiskeluun.Luulenpa että täysijärkinen ihminen tajuaa mistä on kyse,jos ei tajua niin taitaa olla toivo menetetty.