Synnytyksestä...

Itselläni oli todella voimakas synnytyspelko esikoista odottaessa. Mulla itse asiassa oli koko esikoisen odotus yhtä pelkoa. Ensin pelkäsin kohdunulkopuolista raskautta kun neuvolassa sanottiin että se saattaa olla verisen vuodon yksi syy, no se selvisi ultrassa että vauvahan siellä kohdussa on. Sitten pelkäsin keskenmenoa koska meillä on lähisuvussa selittämättömiä keskenmenoja ollut vielä kuudennellakin raskauskuukaudella. ja epäilin tietysti että jos ne on perinnöllisiä.

Mutta sitten raskauden puoli välin jälkeen kun ei ollut keskenmenoakaan tullut alkoi voimakas synnytyspelko. Sain neuvolasta lähetteen Taysiin pelkopolille, ja kävin siellä rv 26. se on turha käynti. Katsoivat minua kuin hullua ja sanoivat että oon vielä niin varhaisessa vaiheessa raskautta että kyllä se pelko mene eohi. No ei vaan mennyt pelko ohi vaan paheni ja paheni ja tuntui että ei pysty nukkumaan, ruoka ei maita jne. Sitten pari kuukautta ennen synnytystä alkoi kolmen kerran sarja Taysissa synnystysrentoutuksessa jossa kätilö onneksi oli todella ihana ja ymmärätäväinen eikä ollenkaan samanlainen kuin epämääräinen kollegansa rv 26 pelkopolilla. Suggestio auttoi jonkun verran. Ensimmäisellä kerralla en osannut rentoutua ollenkaan, toisella hiukan paremmin ja kolmannella kerralla jo nukahdin kesken rentoutuksen.

Itselläni synnytyspelkoa oli se, että pelkäsin että kuolen synnytykseen, tai että synnytyksessä tapahtuu komplikaatioita että joudun hätäsektioon tai että onnistuneen alatiesynnytyksen jälkeen havaitaan atoninen eli veltto kohtu joka ei supistu ja sitten joudun pitkään ja raskaaseen leikkaukseen voimakkaan verenvuodon takia ja että jos ei kuole niin kohtu ainakin poistetaan.

Pelkoihin en Taysista apua saanut. Pelkopolilla ei ymmärretty, kätilö oli töykeä ja törkeä. Synntysrentoutus auttoi aavistuksen, mutta ei poistanut pelkoja, antoi vaan eväät ettei mene synnytyksessä paniikkiin.

Itse synnytys oli kaikkea muuta kuin olin kuvitellut tai mihin olin valmistautunut.

Olin 2 viikkoa osastlevossa raskausmyrkytyksen takia ja olin henkisesti valmistautunut käynnistettyyn synnytykseen. Sitten kuitenkin viimeisellä kotilomalla pienokainen päättikin tulla itse maailmaan ilman lääkkeitä ja käynnistystä. Lisäksi en ollenkaan edes uskonut että supistukset olivat oikeita, koska ei ollut supistellut ollenkaan raskauden aikana ja supparit alkoivat heti 2-3min välein. Valmennuksessa oli painotettu että supparit tulee aluss harvoin ja pikku hiljaa tiuhenevat ja että ensisynnyttäjillä synnytys kestää tuntikaupalla. No, olin sen uskon varassa enklä siis uskonut että tiuhat ja kivuliaat supparitmolisi niitä oikeita. Lopulta olo oli kaamea, istuin vessassa ja oli ripuli ja oksensin samalla ämpäriin. Lopulta mies sanoi että kyllä se on synnytys käynnissä ja pitää lähteä sairaalaan vaikka olin täysin varma että ei tässä vielä synnyttämään olla menossa.

Sairaalaan päästiin nelisen tuntia suppareitten alkamisen jälkeen ja siellä meni heti vedet vastaanotossa. Oksentelu ja ripuli jatkui ja kuume nousi. Pääsin heti saliin ja sain epiduraalin.

Mulla oli listattu toiveisiin allasta ja ilokaasua yms. luonnonmukaisempaa mutta kätilö otti ohjat heti käsiinsä ja sanoi että ne on poissuljettuja ja että epiduraali laskee hyvin mun huimaa verenpainetta joka oli korkealla raskausmyrkytyksen että kivuliaitten suppareitten takia. Itse ainakin olin tyytyväinen ettei tarvinnut alkaa esittämään toiveita ja että kätilö näki mikä tilanne on ja osasi ohjata tilannetta eteenpäin ammattitaidollaan.

Ehkä jos olisin ollut täysin ruummiillisestikin kunnossa olisin varmana halunnutkin itse päättää monista asioista mutta niin kipeänä oli vaan tyytyväinen että epiduraali tuli pikapikaa ja sai maata sängyllä. Ja että saattoi luottaa siihen että kätilö tiesi mitä teki ja ohjasi tapahtumia. Joka tapoauksesta epiduraalista huolimatta kolme ja puoli tuntia sairaalassa olon jälkeen syntyi lapsi. Että nopea oli synnytys eikä ollenkaan sellainen kuin valmennuksessa annettiin ymmärtää. Eikä myöskään ollut sellainen kuin olin koko raskauden pelännyt ja kuvitellut.

Synnytyksestä jäi hyvä mieli, vaikka olikin kivuliaat supistukset ja olin kipeä. Koin että hoitohenkilökunta otti hyvin huomioon tilanteeni ja kuunteli minua vaikka eipä siinä tilanteessa ollut mitään toiveita esitettävänä. Yhtä lailla lapsivodeaika osastolla meni hyvin, jahka oolin saanut tarpeelliset lääkkeet ja olo koheni ja oksentelu loppui. Ja kun lapsi vietiin antibioottihoitoon lastenosastolle oli sielläkin ihana henkilökunta joka otti meidät vanhemmat ja toiveet huomioon. että kaiken kaikkiaan synnytys ja sen jälkeiset kokemuset oli todella positiivisia ja hyvä mieli jäi Taysissa synnyttämisestä.

Jos pelkäät kauheasti, pyydä neuvolasta lähete pelkopolille. Vaikea sanoa millainen vastaanotto siellä on, mutta hyvässä lykyssä saat puhua siellä rauhassa ja teette jatkosuunnitelmaa asian suhteen. Ja kaikki näkyy papereissa sitten synnyttämään mennessä ja voit olla varma että kyllä sinua siellä kuunnellaan.

Pelko lisää kipua joten senkin takia kannattaisi pyrkiä psyykkaamaan itseään kohti tuota koitosta, ettei ole sitten kroppa ihan jumissa h-hetkellä, joka toisi tukalaa oloa kaikinpuolin. Edellisessä viestissä tulikin jo paljon vinkkejä. Olisiko kenties jotain rentoutumisharjoituksia joita voisit tehdä ja ehkä niistä saisi vähän apua? Ihan vaikka vaan joku rauhallinen cd levy soimaan, silmät kiinni ja sitä kuunnelleen ja rentouttaen pelkoa pois.

Hei, oletko puhunut pelostasi neuvolassa? Synnytyspeloista kärsiville odottajille on juuri tuollaista terapiaa tarjolla josta edellinen kirjoitti. Mistä sitten on kellekin apua, mutta ehkä voisi auttaa se, että voit sanoa ääneen kaikki pelottavat asiat ja käydä ne läpi kätilön kanssa sekä harjoitella rentoutumista. Mun mielestä on normaalia, että synnytys pelottaa. Muakin pelottaa synnytys, mutta tällä hetkellä vielä enemmän pelottaa se että loppuraskaudessa tapahtuu jotain kauheaa ja lapsi kuolee kohtuun. Olen ihan hermorauniona välillä kun lasken lapsen liikkeitä. Myös mulla on la. heinäkuun lopussa, joten ihan samalla raskausviikolla ollaan menossa.