Olin -86 kesäkuussa työmatkalla Ruotsissa. Pääministeri Palme oli juuri kuollut ja ulkomaalaiset maassa harvinaisia. Viisumia ei tarvinnut hakea mistään, eikä sitä nykyisinkään tarvita. Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa olin kolme viikkoa, josta ajoimme takaisin Suomeen. Tuo oli suurenmoista aikaa.
Ruotsia sanottiin Pohjois-Euroopan Angolaksi ja asia pitää paikkansa. Karolinska instituteniin (paikallinen sairaala) veimme tuliaisiksi henkilökunnalle pussin shampoota, josta syntyi heidän kesken tappelu kuka saa ja mitä. Eräs mukana ollut hoitaja itki silmät punaisena.
Rotevan olemuksen ja avoimen olemukseni ja jonkin muun asian ansiosta pääsin tutustumaan Rinkebyn alamaailmaan. Pyydettiinpä minua mm. henkivartijaksikin. Kieli jolla minä asioin oli Espanja. Se on kakkoskieli Ruotsissa.
Ruotsalainen vankila oli lohduton näky. Kun Karolinskassa tuli jo tunnelma, että ainut mahdollisuus selvitä hengissä on päästä pois sieltä. Vankilasta en tiedä miten siellä yleensä pystyi elämään.
Suhteilla pääsin Tenstan mustalaiskortteleihin joihin TAVALLISELLA KUOLEVAISELLA ei ei ole mitään asiaa vieläpä keskiyöllä, puhumattakaan että selviäisi hengissä pois. Naiset tanssivat taloröttelöissä letkajenkkaa. Kerroin ympärilleni muodostuneelle ringille miehiä ja naisia tulkin välityksellä elämän tarinani ja Ruotsiin tuloni, jota he kuuntelivat korvat höröllään. Lopuksi kättelimme siinä koolla olevan porukan ja lähdimme asuntolaan.
Hejssan!
Ruotsia sanottiin Pohjois-Euroopan Angolaksi ja asia pitää paikkansa. Karolinska instituteniin (paikallinen sairaala) veimme tuliaisiksi henkilökunnalle pussin shampoota, josta syntyi heidän kesken tappelu kuka saa ja mitä. Eräs mukana ollut hoitaja itki silmät punaisena.
Rotevan olemuksen ja avoimen olemukseni ja jonkin muun asian ansiosta pääsin tutustumaan Rinkebyn alamaailmaan. Pyydettiinpä minua mm. henkivartijaksikin. Kieli jolla minä asioin oli Espanja. Se on kakkoskieli Ruotsissa.
Ruotsalainen vankila oli lohduton näky. Kun Karolinskassa tuli jo tunnelma, että ainut mahdollisuus selvitä hengissä on päästä pois sieltä. Vankilasta en tiedä miten siellä yleensä pystyi elämään.
Suhteilla pääsin Tenstan mustalaiskortteleihin joihin TAVALLISELLA KUOLEVAISELLA ei ei ole mitään asiaa vieläpä keskiyöllä, puhumattakaan että selviäisi hengissä pois. Naiset tanssivat taloröttelöissä letkajenkkaa. Kerroin ympärilleni muodostuneelle ringille miehiä ja naisia tulkin välityksellä elämän tarinani ja Ruotsiin tuloni, jota he kuuntelivat korvat höröllään. Lopuksi kättelimme siinä koolla olevan porukan ja lähdimme asuntolaan.
Hejssan!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muistan letkiksen ajat. Voi pojat kuinka se oli kulta-aikaa. Niin haikeeta niin haikeeta. Kesäyö, juuri sopivasti täyttynyt roskapönttö ja auringonlasku. Mikäpä se mukavampi paikka kuin Slussenin roskis jonka kannen raosta saa katsella auringonlaskua. Viereisissä roskiksissa muita venkuloita pikku sievissään jutellen Espanjaa, Ruotsin kakkoskieltä. Eikä ehkä niin pikku. Poissa olivat ahdistavat ajat Kareliassa, aikaan jolloin vielä oltiin asunnollisia. Asunnottomuus, se on ihmisen sydäntä lähellä. Ja sitten ne mustalaiset, jotka liikkuvat Hagert-linella edestakas Tukholman ja Suomen väliä. Mustalaisten myymä ylipäiväyksinen HK:n blöö. Sitä kun vielä joskus saisi edes pätkän verran maistaa.