hej! eli kaipaisin nyt vähän jelppiä. mulla on nyt akvassa jokin vinossa. nimittäin suodatin tukkeutuu koko ajan. se on täynnä ruskeaa mönjää ja patruunien päällekin kerääntyy monen millin kerros mönjää jolloin vesi ei kierrä. nitraattia on myös aivan liikaa. perustaessani akvaarion vesi oli aika pehmeää mutta nyt se on kovettunut ja testi näyttää erittäin kovaa. liittyvätkö nitraatti arvot ja kovuus yhteen? sillä ovat molemmat nousseet samaa tahtia. vaihdan vettä kolmasosan joka viikko ja pohjan puhistan joka kolmas viikko. (tai jokatoinen.. vähän riippuu.) ongelmat varmaankin johtuvat siitä, kun jokin aika sitten elämäni oli todella kiireistä ja hoitaminen jäi vähän vähemmälle. muuta nyt pitäis akva saaha taas kuntoon. akvani on juwel rio 180l vesi on tällähetkellä siis kovaa ja nitraattia on. ph on aika neutraali. 6.8. kalat ovat voineet ihan hyvin ainakaan mitään poikkeavaa en ole huomannut, ainakaan vielä...
suodatin
tukossa
9497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuulostaa siltä, että suodatusta on liian vähän.
Kertoisitko mitä suodattimia sinulla on, entä kalasto? Vaihda vettä enemmän, noin puolet viikossa.
suodatin on akvaarion mukana tullut juwelin sisäsuodatin. kastona on 10 neontetraa, 15 öö... nyt tuli oikosulku.. no tetroja nekin. 3 maatiaismonnia (pientä) 2 klovninuoliaista ja 2 huntupyrstöä.
rubiinitetroja olivat nuo 15 kalaa!! :)
Jos noilla huntupyrstöillä tarkoitat kultakaloja (jotka eivät kyllä valitettavasti millään ole yhteensopivia kaloja tetrojesi kanssa) niin kultsiakvaarioon ehdottomasti ulkosuodatin! Akvaariosi on kooltaankin jo sen kokoinen että ei riitä nykyisen suodattimesi kapasiteetti.
kultakaloja. mut semmosia jalostettuja ja vaielä aikapieniä.eivätkä kovin isoiksi kasva. kauppias kyllä sanoi niiden käyvän yhteen. (eipä taida sitten olla kovin asian tunteva.) pitänee luopua noista kultakaloista..
niin siitä suodattimesta. jossainkun sanotaan sen olevan ihan hyvä ja riittävä jossain taas että ne ovat ihan huonoja. mitenköhän tuo sitten on. ehkä se ulkosuodatin olisi ihan hyvä. poljonko ulkosuodatin maksaa tuon kokoiseen akvaarioon?
Kultakalat aiheuttavat nyt ongelmasi, ulkosuodattimen ostaminen ei poista sitä, kuin ehkä hetkeksi.
Vaikka kultikset ovat vielä pieniä, ne tuottavat jätettä hurjasti, suodattimesi on luultavasti aivan liian tehoton tuolle kalastolle. Kultakalat ovat sosiaalisia ja vaativat useamman yksilön parveensa, mutta allaskokokin sen mukainen;
http://www.faunatar.fi/fin/index.php?page_id=320
Kultakalat EIVÄT jää pieniksi, vaan nuo jalostetutkin kasvavat isoiksi.
Katsoppa näitä linkkejä;
http://www.suprmchaos.com/big-fish_bruce_060602.jpg
http://www.jjphoto.dk/fish_archive/freshwater/carassius_auratus2.jpg
Akvaariokauppiaaseen ei kannata suinpäin luottaa, sillä niillä on usein rahastus mielessä. Harrastajan pitäisi ottaa selvää kaloista/lajeista joita altaaseensa haluaa, niin että vesiarvot ja akvaarion koko on oikein.
Luovu kultakaloista.
Partamonneja on myös liikaa, altaaseesi mahtuu niitä vain kaksi. Mieluiten vain yhtä sukupuolta, sillä voivat lisääntyä muuten päättömästi.
aqua-webissäkin sanottiin noista kultakaloista. ja ne oottavat nyt sitten uutta kotia. :(
en olis ikinä uskonu, että niistä voisi nuin isoja kasvaa ja en myöskään tuosta kauppiaasta että semmosia olisi myynyt! silloin kun ne otin, en paljoakaan vielä tiennyt akvaariosta, mutta nyt pitää tarkemmin ottaa selvää kaloista joita olen ottamassa, eikä vain uskoa kauppiasta. ja noita monneja sama kauppias sanoi mahtuvan 2 80l akvaarioon joka on kaverillani. mistä erotan monnien sukupuolen?
Mukava kuulla että kannat vastuun ja otat selvää asioista ja että kultakalat pääsevät suurempaan altaaseen.
Aqua-webissä on runsaasti aktiivisia harrastajia, joilta saa runsaasti käytännön tietoa lajeista ja koko harrastuksesta.
Kannatta toki kysellä jos on jotakin epäselvää.
Partamonnien sukupuolen erottaa useimmiten parrasta, koiraalla on pitkähköjä ja tuuheita "karvoja" tai tappeja nenussa, naaraalla ei ollenkaan tai hiukan vähemmän.
Yksi partamonni vaatii n. 100-litraa vettä.
Kaksi koirasta voi tapella keskenään isossakin akvaariossa, joten parempi yhdistää kaksi naarasta, jos siis tilaa on. Ellei ole täysin varma sukupuolista, partamonni viihtyy kyllä yksinkin altaassa.
kiitos vastauksista!! monnini ovat varmaankin kaikki uroksia ja jätän sitten vain yhden akvaani ja annan muut pois. eipähän ainakaan tule tappeluita ja tilaa on riittävästi. :)