Lihava

Meikä on 162 senttinen ja oli vielä viikko sitten yli 120 kiloinen. Jeps. Sairaalloisen ylipainoinen. Lihonut ja laihtunut olen vuosien aikan monestikin mutta suurimman osan elämääni olen ollut ylipainoinen. Jo pienenä sanottiin että voi kun tuo meidän tyttö on niin pyöreä. Nyt aikuisena olen niitä kuvia katsellut enkä todellakaan ole ollut pyöreä. Sitä kun tarpeeksi pitkään toitotettiin niin kyllähän sitä alkoi jo itsekin siihen uskomaan. Sitten kuulin, että tupakoiminen vähentää ruokahalua. Aloinpa tupakoimaan jo 12-13-vuotiaana...ei vienyt ruokahalua, ei.

Koulujen jälkeen muutin ulkomaille ja rahapulassa kävelin pitkiä matkoja päästäkseni määränpäähäni - tulos, laihduin koosta 16 kokoon 12 yhdeksän kuukauden aikana. Hieno homma ja kaverit eivät meinanneet tuntea takaisin tultuani. Laihtuminen oli kuitenkin väliaikaista, pikkuhiljaa niitä kiloja tuli lisää. Tosin niitä myöskin lähti. Koko elämäni olen jojotellut enkä ikinä oppinut syömään oikein vaikka varmasti ruuasta tiedän kaiken oleellisen.

Tupakoiminen jäi kahdeksan vuotta sitten vahingossa sairastuttuani keuhkokuumeeseen - tupakointi jäi kyllä pois mutta koska kunto oli niin huono etten jaksanut liikkua, siihen mennessä pudotetut kilot (painoin noin 80 kg) tulivat takaisin, noususuhdanne sataseen....

Painonvartijoissa hävisi aikoinaan parikymmentä kiloa tullakseen kaikki takaisin. Ja korkojen kanssa. Jojottelu jatkui. Viime vuonna olin jo niin tylsistynyt elämääni että ajattelin jo vallan kauheita mutta genekologini sanoi että kuuleppas, mitenkäs olisi jos alkaisit vähän pudottamaan painoasi, 4 kiloa ja sitten saat lääkkeet painonpudotuksen tueksi. Pelkäsin mitattua painoa niin paljon, että menin terveyskeskukseen ja pyysin terveydenhoitajaa punnitsemaan minut kerran viikossa mutta hän ei saanut sanoa kuinka paljon painoin. Muutaman kilon pudotuksen jälkeen ilmoittauduin Painonvartijoihin ja sainkin 7 kiloa pois kunnes ryhmä jäi kesätauolle. Ja kuinkas sitten taas kävikään. Kesällä ensin ei ollut mitään ongelmaa mutta syksyn tullen ryhmä ei alkanutkaan ja jäin tyhjän päälle - kilot tulivat hiipien takaisin.

Nyt sain vihdoin aikaiseksi mennäkseni uudelleen vuositarkastukseen gynekologilleni ja sanoin että nyt mulle ne pillerit - ei tästä tule muuten mitään. Lääkärini antoi heti puolen vuoden reseptin Reductil-valmistetta ja hups! viikkoon oli tippunut kaksi kiloa ja nyt on mennyt jo kolme. Vielä kun sen toisen reilun kolme kiloa saan pudotettua niin Kela alkaa korvaamaan lääkkeet. Nyt on vähän parempi mieli - ehkä näen vielä lapseni kasvavan ja lapsenlapsianikin. Ehkä elämä voittaa.

Tsemppiä meille kaikille kilojemme kanssa taisteleville.
72940
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

onnea1 olet päässyt hienoon alkuun.minä taasen olen laihduttanut 38vuotisesta elämästäni varmaan sen 30v ja edelleen olen läski,kaikki on kokeltu vaan olen niin luusri paska ettei pinna riitä.vaan aina se sortuu tämäkin muuri.Joka aamu,päivä ja ilta minä ajattelen aloittavani laihdutuksen ja eihän siitä mitään tule.olen 176cm pitkä ja painan n.100kg...isot riippu tissit,suonikohjuiset jalat,höllyyää ja löllyää joka puolella..raskausarpia vaan niistä olen itselleni armollinen koska niiden "myötä"minulla on kaksi ihanaa lasta.
On päiviä jolloin ajattelen mikä helpotus olisi päättää päivänsä..
töissä kaikki työkaverini ovat todella hoikkia,,,siis todella pieniä..kauniita naisia .ja minä suuri ryhävalas heidän joukossaa.
Aina minä saan kuulla kuinka hauskaa seuraa olen ym ja kuinka minulle voi kertoa asioita ja kuuntelen ja juttelen..
miksi minusta on tullut tälläinen naisen irvikuva????????????
Anteeksi tämä ei nyt kyllä mitenkään liittynyt sinun tekstiisi..
Onnea sinulle, toivon todella että onnistut kamppailussasi kiloja vastaan..minä en onnistu.

Äänestä
  • minä olen mies joka on laihdutin muutama vuosi sitten 95kg.minulla on samat ongelmat kuin sinulla(riipputissit,suonikohjut jne). mutta sinä voit jotain ongelmillesi tehdä.jos minä olen kestänyt omat ongelmani niin varmasti kestät myös sinä.arvaappas eroanko minä työkavereistani?nyt lopeta ruikutus ja ota itseäsi niskasta kiinni.et ole vielä mennyttä.ja niin,minä olen 24 vee.

    Äänestä

  • sulle kirjoitti:

    minä olen mies joka on laihdutin muutama vuosi sitten 95kg.minulla on samat ongelmat kuin sinulla(riipputissit,suonikohjut jne). mutta sinä voit jotain ongelmillesi tehdä.jos minä olen kestänyt omat ongelmani niin varmasti kestät myös sinä.arvaappas eroanko minä työkavereistani?nyt lopeta ruikutus ja ota itseäsi niskasta kiinni.et ole vielä mennyttä.ja niin,minä olen 24 vee.

    Onnea sinullekkin.Sehän näissä suurissa pudotuksissa on myös että kun paljon laihtuu niin sitä nahkaa jää joka puolelle ja valitettavasti se ei palaudu takaisin läheskään kokonaan.
    jännä kun sanoit että lopeta ruikutus niin en tunne ruikuttavani..vaan mä tunnen olevani yksinkertaiseti vaan niin ihmiseksikelpaamaton ..vaikeaa selittää.
    miten monesti minä olen yrittänytkin ottaa itseäni niskasta kiinni vaan aina se kaatuu..olenkin miettinyt että pitääkö ns"pahaa"ensin sattua esim.sairaus että osaa ottaa ittensä vakavasti..niin kai se menee.
    no tänään on tälläinen suht hyvä aamu..ulos lähdössä tytön kanssa ja en vielä kertaakaan ole ns.inhonnut itseäni :)
    Ainoa asia minkä minä voisin itselleni tehdä on tuo suonkikohju leikkaus muihin ei minun rohkeuteni riitä.

    tulipa tässä vielä mieleeni se että jotenkin tunnen että kaikki pitävät minua ns.hyvänä jätkänä eikä kukaan mies naisena.
    huh..minähän voisin vaikka kirjan kirjoittaa tänne :O)
    Kaikkea hyvää sinulle suuri pudottaja:O)

    Äänestä

  • Siis hetkinen nyt, sinulla on pari ihanaa lasta ja olet sosiaalinen ja pidetty, joten et taatusti ole mikään luuseri tai naisen irvikuva. Hyvä on, terveydessäsi ja ulkonäössäsi olisi ehkä parantamisen varaa, mutta ylimääräisistä kiloista on kuitenkin helpompi päästä eroon kuin esim. lapsettomuudesta tai ikävästä ja epäsosiaalisesta luonteesta.

    Äänestä

Moi,

Tarinasi on minun tarinani. Erona on, että vuonna 98 mulle tehtiin vatsalaukun pienennysleikkaus ja laihduin 30 kiloa ja seuraavan vuoden aikana lihosin takasin.

Kaksi vuotta sitten mittani olivatkin 105kg/164cm. Aloitin laihdutuksen (taas kerran), mutta jotenkin asiat loksahti paikalleen ja nykyään syön elääkseni enkä elä syödäkseni. Painan nykyään 64 kiloa ja itsetyytyväisyys ja -luottamus on korkealla.

Se on mahdollista, vaikka joskus tuntuukin niin vaikealta, tsemppiä.

Äänestä

Kävin eilen kauppareissulla 13-vuotiaan poikani kanssa. Puhetta tuli ruuasta ja syömisestä ja sanoin hänelle että suututtaa niin kun olen läski, äidinkin pitää oppia syömään oikeaa ruokaa eikä pupeltaa herkkuja eikä liikaa. Tähän poikani sanoi: "Äiti, et sinä ole läski, vähän pyöreä vaan". Kiitos sanoistasi poikani, läskihän minä olen mutta kiitos että olen jonkun silmissä enemmän Äiti kuin Ihrakasa jota tarvitsee hävetä.

Äänestä
  • Äitiyden parhaita puolia on se keskinäinen rakkaus äidin ja lasten välillä . Minäkin olen saanut ihania kommentteja olemuksestani lapsiltani . Kun laihdutin 40 kg lapset sanoivaat että oot ihan teinix : / Sitten kun paino nousi takaisin olin heidään mielestään taas äidin näköinen . Pienempinä he tykkäsivät olla sylissä tai kelliä mahani päällä sängyssä , se korvasi kuulemma vesipatjankin : ) Poikani äitienpäiväkortin teksti : Äidit ovat pehmeitä ja lämpimiä ja ne tekevät hyvää ruokaa . Kerran erään itkun jälkeen poikani kiehnasi minua vasten ja sanoi : Äidit on mukavia kun ne tuoksuu hyvältä jaa niihin on hyvä pyyhkiä kyyneleet . Mitä olisinkaan ilman lasteni rakkautta !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivottavasti en loppuelämää kirjoitti:

Meikä on 162 senttinen ja oli vielä viikko sitten yli 120 kiloinen. Jeps. Sairaalloisen ylipainoinen. Lihonut ja laihtunut olen vuosien aikan monestikin mutta suurimman osan elämääni olen ollut ylipainoinen. Jo pienenä sanottiin että voi kun tuo meidän tyttö on niin pyöreä. Nyt aikuisena olen niitä kuvia katsellut enkä todellakaan ole ollut pyöreä. Sitä kun tarpeeksi pitkään toitotettiin niin kyllähän sitä alkoi jo itsekin siihen uskomaan. Sitten kuulin, että tupakoiminen vähentää ruokahalua. Aloinpa tupakoimaan jo 12-13-vuotiaana...ei vienyt ruokahalua, ei.

Koulujen jälkeen muutin ulkomaille ja rahapulassa kävelin pitkiä matkoja päästäkseni määränpäähäni - tulos, laihduin koosta 16 kokoon 12 yhdeksän kuukauden aikana. Hieno homma ja kaverit eivät meinanneet tuntea takaisin tultuani. Laihtuminen oli kuitenkin väliaikaista, pikkuhiljaa niitä kiloja tuli lisää. Tosin niitä myöskin lähti. Koko elämäni olen jojotellut enkä ikinä oppinut syömään oikein vaikka varmasti ruuasta tiedän kaiken oleellisen.

Tupakoiminen jäi kahdeksan vuotta sitten vahingossa sairastuttuani keuhkokuumeeseen - tupakointi jäi kyllä pois mutta koska kunto oli niin huono etten jaksanut liikkua, siihen mennessä pudotetut kilot (painoin noin 80 kg) tulivat takaisin, noususuhdanne sataseen....

Painonvartijoissa hävisi aikoinaan parikymmentä kiloa tullakseen kaikki takaisin. Ja korkojen kanssa. Jojottelu jatkui. Viime vuonna olin jo niin tylsistynyt elämääni että ajattelin jo vallan kauheita mutta genekologini sanoi että kuuleppas, mitenkäs olisi jos alkaisit vähän pudottamaan painoasi, 4 kiloa ja sitten saat lääkkeet painonpudotuksen tueksi. Pelkäsin mitattua painoa niin paljon, että menin terveyskeskukseen ja pyysin terveydenhoitajaa punnitsemaan minut kerran viikossa mutta hän ei saanut sanoa kuinka paljon painoin. Muutaman kilon pudotuksen jälkeen ilmoittauduin Painonvartijoihin ja sainkin 7 kiloa pois kunnes ryhmä jäi kesätauolle. Ja kuinkas sitten taas kävikään. Kesällä ensin ei ollut mitään ongelmaa mutta syksyn tullen ryhmä ei alkanutkaan ja jäin tyhjän päälle - kilot tulivat hiipien takaisin.

Nyt sain vihdoin aikaiseksi mennäkseni uudelleen vuositarkastukseen gynekologilleni ja sanoin että nyt mulle ne pillerit - ei tästä tule muuten mitään. Lääkärini antoi heti puolen vuoden reseptin Reductil-valmistetta ja hups! viikkoon oli tippunut kaksi kiloa ja nyt on mennyt jo kolme. Vielä kun sen toisen reilun kolme kiloa saan pudotettua niin Kela alkaa korvaamaan lääkkeet. Nyt on vähän parempi mieli - ehkä näen vielä lapseni kasvavan ja lapsenlapsianikin. Ehkä elämä voittaa.

Tsemppiä meille kaikille kilojemme kanssa taisteleville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu