astmaa?!

Harrastan liikuntaa aktiivisesti mm. kamppailulajit, hiihto, lenkkeily. Nyt on kuitenkin jo pidemmän aikaa ilmennyt oireita rasituksen yhteydessä. Hiihtäessä oireet ilmaantuvat aina. Ahdistaa, joutuu yskimään limaa. Lenkkeillessä ja harjoituksissa on nyt myös ollut samoja oireita.

Lisäksi minulla on atooppinen ihottuma ja siitepölyallergia. Olenko nyt myös sairastunut astmaan?
4589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ainoastaan ja vain tutkimuksilla, siltä se vähän tuntuisi että astma on iskenyt.

Äänestä

Että lääkärille täytyy mennä. Sitä kun vaan ei tuu mentyä lääkärille ennen kun pakko. Nyt taitaa olla valitettavasti sellanen tilanne :( Vihaan vaan kaikkia tutkimuksia ja kun tossa luin astmatutkimuksista niin ei paljon innostanu. Ei vaan taida olla vaihtoehtoja. Pitäähän se selvittää mistä nuo oireet johtuu kun ei tuollainen ihan "normaalia" taida olla. Blaah...

Äänestä
  • Minä en ole koskaan kokenut astmatutkimuksia mitenkään hankalina. Helppojahan ne on. Sekun puhaltelee, joko pef-puhalluksia ja kirjaa luvut ylös tai spirometri-koneeseen lääkärillä.

    Pahin oli kun samassa yhteydessä tutkittiin allergioita ja selkä oli viikon päivät täynnä teippilätkiä. Alkaa nimittäin kutittamaan muutaman päivän jälkeen, vaikkei allergiaa olisikaan.

    Tutkimalla ja sopivalla lääkityksellä ne vaivasi katoavat ja voit jatkaa urheilua huoletta. Itse esim. talvella otan annoksen avaavaa lääkettä kun lähden pakkasella ulos, eikä ole mitään ongelmia.

    Äänestä

  • Sinna kirjoitti:

    Minä en ole koskaan kokenut astmatutkimuksia mitenkään hankalina. Helppojahan ne on. Sekun puhaltelee, joko pef-puhalluksia ja kirjaa luvut ylös tai spirometri-koneeseen lääkärillä.

    Pahin oli kun samassa yhteydessä tutkittiin allergioita ja selkä oli viikon päivät täynnä teippilätkiä. Alkaa nimittäin kutittamaan muutaman päivän jälkeen, vaikkei allergiaa olisikaan.

    Tutkimalla ja sopivalla lääkityksellä ne vaivasi katoavat ja voit jatkaa urheilua huoletta. Itse esim. talvella otan annoksen avaavaa lääkettä kun lähden pakkasella ulos, eikä ole mitään ongelmia.

    Astma tai allerginen nuha ja sen hoitotarve terveyslääkärikäynnillä vai pitääkö hakeutua erikoislääkärin vastaanotolle?

    Minulla on tuolla spirometrillä todettu jo parikymmentä vuotta sitten normaalia pienempi keuhkotilavuus, mutta asiaa ei sen enempää tutkittu (liittyi työhöntulotarkistukseen ja mittaaja oli kaikin puolin amatööri). Nykyään hengitys vinkuu ja nenä on usein tukossa ja vuotaa jatkuvasti kirkasta nestettä.

    Kuinka monta kertaa joutuu käydä lääkärissä ennenkuin saa apua?

    Tarkoitan kuulopuheiden perusteella seuraavaa:

    1. Käynnillä päätetään seurailla tilannetta jonkin aikaa ja käsketään palataan asiaan, jos oireet eivät yht´äkkiä vuosia kestettyään häviä.

    2. Käyntikerralla löydetään ongelman aiheuttaja tyyliin "nenän tukkoisuus on seurausta ylipainosta" ja annetaan neuvo laihduttaa sekä palata asiaan, jos vaiva ei laihtumisen myötä hellitä.

    3. Käyntikerralla ehkä voidaan vilkaista nenän reikään...

    4. jne....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuuli kirjoitti:

Harrastan liikuntaa aktiivisesti mm. kamppailulajit, hiihto, lenkkeily. Nyt on kuitenkin jo pidemmän aikaa ilmennyt oireita rasituksen yhteydessä. Hiihtäessä oireet ilmaantuvat aina. Ahdistaa, joutuu yskimään limaa. Lenkkeillessä ja harjoituksissa on nyt myös ollut samoja oireita.

Lisäksi minulla on atooppinen ihottuma ja siitepölyallergia. Olenko nyt myös sairastunut astmaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu