MITÄ SATANISMI ON ?

Satanismi

Satanistit ovat perusjoukoltaan filosofisemmin suuntautuneita kuin saatananpalvojat sekä myös iältään usein varttuneenpia.

Tavoitteena on kehittyä herra-ihmisiksi, joilla on voimaa, kovuutta ja vahvuutta. Kovuudella ja itsekkyydellä pärjää paremmin kuin pehmeämmillä arvoilla. Osa satanisteista suhtautuu yhteiskuntaan hyvin kriittisesti ja kieltää vallitsevat arvot ja periaatteet. Satanisteista osa on okkultisteja, sillä he uskovat saavuttavansa magian avulla menestystä.

Satanismi voidaan jakaa neljään ryhmään:

1. Filosofinen satanismi

Saatana edustaa kristinuskon vastaisuutta, nautintoihin suuntautunutta maailmankuvaa. Saatana on yksilöllisyyden ja "itseyden" symboli.

Tällaista näkemystä edustaa mm. Saatanan kirkko (The Church of Satan)

2. Okkultistinen satanismi

Okkultistiset ryhmät hyväksyvät Raamatun maailmankuvan, mutta liittyvät siinä pahan puolelle.

Tällaista näkemystä edustaa mm. Setin temppeli (The Tempel of Seth)

3. Rikollinen satanismi. Periaatteessa rikollinen toiminta liittyy kuitenkin useimmiten saatananpalvontaan, mutta joskus satanismia käytetään synonyymina saatananpalvonnan kanssa. Tähän suuntaukseen liittyy usein huumeet ja väkivalta sekä järjestäytynyt rikollinen toiminta.

4. Luciferianismi nousee myyttien ja riittien tulkinnan pohjalta. Hyvä on heikko, joten on kannattavampaa liittoutua pahaan.
3431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Satanismi on käsite, joka voi tarkoittaa uskonnollista, puoliuskonnollista tai filosofista liikettä. Satanismi painottaa ihmisen eläimellistä ja ruumiillista puolta. Sen mukaan ainoastaan itsenäiset, yksilölliset (individualistiset) ja itsekkäät (egoistiset) moraalikäsitykset ovat hyväksyttäviä. Satanismin perusteoksia ovat Anton LaVeyn kirjoittamat "The Satanic Bible" ja "The Satanic Rituals".

Nimitys saatanallisuus on myös mahdollinen, mutta harvinaisempi. Vaikka ”saatana” kirjoitetaan kahdella aa:lla, satanismi kirjoitetaan yhdellä aa:lla suurin piirtein samoista syistä kuin sana sosialidemokraatti.

Usein satanismi erotetaan saatananpalvonnasta, jossa palvotaan kristillisestä demonologiasta eli paholaisopista periytyvää henkilöllistä epäjumalaa. Toisin kuin saatananpalvoja, satanisti ei pidä jumalanaan mitään itsensä ulkopuolista (kristinuskon) demonia - satanistille hän itse on jumala. Näin ollen satanistia ei voi sanoa ateistiksi. Merja Hermosen mukaan satanistit voidaan jakaan moniin sosiologisiin ideaalityyppeihin: järkiperäisiin satanisteihin, aatteellisiin liikkujiin, metallisatanisteihin ja entisiin saatananpalvojiin. Eritoten black metal-kulttuuriin on liittynyt eräänlaista satanismia, jolla on enemmän yhtymäkohtia setiläisyyteen ja saatananpalvontaan kuin Anton LaVeyn määrittelemään satanismiin.

Satanismi sai nykykäsityksen mukaisen muotonsa 1960-luvulla amerikkalaisen Anton LaVeyn näkynä. Hän näki omien sanojensa mukaan tarpeen elämänkäsitykselle, joka hyväksyisi ihmisen sellaisena kuin hän todella on. Hän halusi luoda uskonnon, jossa yksilö voisi olla luonnollinen itsensä, joka ei vaadi uskomaan tuonpuoleiseen, jossa ei tarvitse mukautua toisten toivomuksiin, ja jossa ei tarvitse sovittaa itseään muiden määräämiin muotteihin. Laveylainen satanismi arvostaa ihmisen lihallisuutta ja näkee elämän tässä ja nyt, ainoana merkityksellisenä todellisuutena. Tuonpuoleinen jää korkeintaan epämääräiseksi arvailuksi, tai se kiistetään kokonaan. LaVeyn eri kulttuurien mytologioista ja arkipäivästä yhdistämä ajattelusuuntaus on lähellä biologista ja aineellista todellisuuskäsitystä: ihminen nähdään eläimenä muiden eläinten joukossa. Niinpä satanismi ei sisällä uskoon pohjautuvaa näkemystä elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen. Satanismi keskittyy arkipäiväisen elämän yksityiskohtiin.

Satanismi on pohjimmiltaan ei-hengellinen uskonto. Se kannattaa laajamittaista vapautta ja individualismia. Sen mukaan ihmisten tulee ottaa itse täysi vastuu omista teoistaan, eikä heidän tule piiloutua uskonnollisten tai kulttuurillisten arvovaltojen taakse. Sellaiset estäisivät ja hämärtäisivät yksilön todellisia haluja ja vastuita, kun satanismi tunnustaa ne täysin. Satanistille jumala kuvastaa lähinnä vallitsevan uskonnollisen järjettömyyden huonoja puolia, samalla kun Saatana on hänelle vapauden, aistillisuuden, älykkyyden ja kehityksen mallikuva. Satanisti haluaisi, että kaikkia näitä asioita arvostettaisiin. Niinpä hyvä osa satanisteista on myös libertiinejä tai liberaaleja. Satanistisen moraalin voi myös katsoa olevan sopusoinnussa Nietzschen herramoraalin kanssa. LaVeyn vaikuttajina toimi monia eri filosofeja ja taitelijoita, muun muassa Jack London, Niccolò Machiavelli, William Mortensen ja C.G. Jung antoivat oman osansa LaVeyn satanismille.

Saatana ei satanismissa ole pahuuden ruumiillistuma tai palvonnan kohde, vaan paremminkin vertauskuvallinen nimitys luonnonvoimille ja ihmisen perimmäiselle olemukselle. Satanisti ei palvo persoonallista tai todellista Saatanaa, vaan näkee, että ihminen on itse keksinyt kaikki jumalat ja uskonnot. Satanistille yksilö on lopulta tärkein asia. Hän on itse sekä Jumala että Saatana, vertauskuvallisesti. Yksilön ulkopuolisten jumaluuksien olemassaolo on epäselvää ja epäolennaista. Satanismin ajattelu sisältää kyynistä romantiikkaa, film noir-elokuvista tuttua estetiikkaa sekä mustaan huumoriin verhottua elämäniloa. Satanismin "magia" ja "satanistiset rituaalit" ovat psykodraamaa, itsen ja ympäristön säätelyä rituaalein. Sen avulla ihminen voi vertauskuvallisten tekojen välityksellä toteuttaa itseään. Niiden avulla yksilö voi purkaa aggressioitaan tai nostaa esiin myönteisiä ominaisuuksiaan, joita hän voi sitten hyödyntää arkielämässä.

Satanismi on osittain päällekkäinen gootti-ilmiön ja hevimetalli-kulttuurin kanssa, koska näiden estetiikka on tummasävyistä ja marginalisoitua. Varhaiset heavy metal -bändit ottivatkin vaikutteita LaVeyn aloittamasta uudesta okkultismin aallosta Yhdysvalloissa. Saatanan Kirkon perustaja LaVey kuoli 29. lokakuuta 1997, mutta hänen perustamansa organisaatio toimii aktiivisesti ja sillä on jäseniä ympäri maailmaa. Alkuperäisestä Saatanan kirkosta hallinnollisten ja aatteellisten näkemyserojen takia erkaantunut suuntaus on Michael Aquinon vuonna 1975 perustama Setin temppeli, joka kuuluu nykyään Yhdysvalloissa virallisesti tunnustettuihin uskontokuntiin. Setiläiset suosivat kristillisvaikutteisen sijaan enemmän muun muassa muinaisegyptiläisiä vertauskuvia eivätkä mielellään lukeudu satanisteiksi.

Suomessa Saatanan kirkon eräitä perusajatuksia esitti 1960–luvulla tunnettu paranormaalien ilmiöiden kannattaja Jarl Fahler (1926–1990). Fahlerin ja Saatanan kirkon mukaan jokainen ihminen on jumala.

Äänestä
  • Saatanan symbolit ja merkitykset

    Pentagrammi (5-sakarainen tähti ympyrän sisällä)

    Käytetään enimmäkseen satanismissa, myös mustaa magiaa harjoittavat noidat käyttävät sitä rituaalimenoissaan. Pentagrammin uskotaan olevan maaginen väline, joka luo mustan auran suojelemaan kantajaansa valolta. Kaikille pentagrammi ei kuitenkaan aina merkitse samaa, joillekin se on vain "siisti koru", ilman syvempää merkitystä.

    Väärinpäin oleva risti

    Alkuperältään kristillinen symboli. Käytettiin ylösalaisin ristille naulittujen marttyyrien muistoksi (esim. Pyhä Pietari). Myöhemmin saatananpalvojat ovat omaksuneet väärinpäin olevan ristin käänteisenä merkityksenä kristinuskosta. Tätä symbolia voidaan käyttää/ käytetään myös merkityksettömänä koruna.

    Horuksen silmä (paha silmä)

    Aika harvinainen symboli. Lähtöisin muinaisesta Egyptistä ja tätä käyttävät enimmäkseen seetiläislahkon satanistit.

    Negrogrammit (2 pentagrammia limittäin, myös luku 666 esiintyy kuviossa)

    Vähemmän tunnettu symboli. Maagikot käyttävät sitä enimmäkseen kuolleittenherättämisrituaaleissa.

    Kirjoitusmerkit

    Usein alan kirjallisuudessa ja muissa yhteyksissä saatanan kuvaamisessa käytetään lukua 666 ja kirjainyhdistelmää FFF.

    Äänestä

  • wikipediaman kirjoitti:

    Saatanan symbolit ja merkitykset

    ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

wikipediaman kirjoitti:

Satanismi

Satanistit ovat perusjoukoltaan filosofisemmin suuntautuneita kuin saatananpalvojat sekä myös iältään usein varttuneenpia.

Tavoitteena on kehittyä herra-ihmisiksi, joilla on voimaa, kovuutta ja vahvuutta. Kovuudella ja itsekkyydellä pärjää paremmin kuin pehmeämmillä arvoilla. Osa satanisteista suhtautuu yhteiskuntaan hyvin kriittisesti ja kieltää vallitsevat arvot ja periaatteet. Satanisteista osa on okkultisteja, sillä he uskovat saavuttavansa magian avulla menestystä.

Satanismi voidaan jakaa neljään ryhmään:

1. Filosofinen satanismi

Saatana edustaa kristinuskon vastaisuutta, nautintoihin suuntautunutta maailmankuvaa. Saatana on yksilöllisyyden ja "itseyden" symboli.

Tällaista näkemystä edustaa mm. Saatanan kirkko (The Church of Satan)

2. Okkultistinen satanismi

Okkultistiset ryhmät hyväksyvät Raamatun maailmankuvan, mutta liittyvät siinä pahan puolelle.

Tällaista näkemystä edustaa mm. Setin temppeli (The Tempel of Seth)

3. Rikollinen satanismi. Periaatteessa rikollinen toiminta liittyy kuitenkin useimmiten saatananpalvontaan, mutta joskus satanismia käytetään synonyymina saatananpalvonnan kanssa. Tähän suuntaukseen liittyy usein huumeet ja väkivalta sekä järjestäytynyt rikollinen toiminta.

4. Luciferianismi nousee myyttien ja riittien tulkinnan pohjalta. Hyvä on heikko, joten on kannattavampaa liittoutua pahaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu