Alkusanat:
Tarina kertoo Kate Nagara nimisestä naisenalusta. Hän lähtee opiskelemaan, muttei asia oikein suju. Juonta on melko hankala selittää näin, mutta se valkenee tarinan edetessä. Ja tarinassa on kuitenkin yksi mutta; tarinassa Katella on kaksi lemmikkiä, joita ei Sims 2:sessa ole! Muuten tarina perustuu peliin.
”Haloo?” ”Haloo? Onko siellä ketään?” Kysyi epävarma ääni puhelimessa. Tuon vanhan naisen ääni oli hätäinen, mutta silti se tuntui rauhoittavan monia. Puhelu oli katkennut, ja tytön äiti oli murheissaan. Catherine oli niin surullinen ja pettynyt, hänen ei olisi pitänyt päästää hänen silmäteräänsä pois. Juuri tällä viikolla, kun Katen poikaystävä oli kuollut. David oli hyvä mies.. Tuo vanha arvokas rouva katsoi ulos, oli kesä ja linnut visersivät. Oli ihana kuunnella lintuja, mitä ne puhuivatkaan, se olisi ihmisten korviin ymmärtämätön kutsu. Catherine istahti sängylleen ja alkoi kirjoittaa, kirje oli hänen viimeinen kutsunsa, sen jälkeen hän pääsisi lepoon. Linnut visersivät myös kauniissa puutarhassa, jonka vieressä oli talo, se oli valkoinen ja erittäin hurmaava. Vaaleanvioletit verhot koreilivat ikkunoissa. Tuo yksikerroksinen kaunis yksityistontti oli vain yhden naisen hallussa, eikä ikkunastakaan kuulunut mitään, paitsi iloisa kailotus. Kate keräsi astioita pöydässä. Kaikki oli muuttunut tuon naisen mielessä niin yksinäiseksi. Ainut valo hänen elämässään oli karmeasti kaakattava papukaija, Pichet. Se huusi parhaillaan nuotin vierestä. Sekä tietysti ihana bordercollie Mindy. Sen smaragdisilmät kiilsivät, luonteeltaan se oli erittäin ujo. Kate istui sohvalle, kaikki oli niin hiljaista. Enää ovi ei käynyt, ja iloinen ”Rakas! Olen luonasi nyt!” Huuto ei kaikunut tiloissa. Kaikki oli hiljaista. Enää hän ei istunut vierelleni ja ottanut kiinni hiustuposta. Enää hän ei pyöritellyt hiuksiani tai kuiskaillut korvaani ihania sanoja. Nyt hän oli poissa, onnellisessa sateenkaariunessa. Kate nousi ylös ja avasi makuuhuoneen oven. Parisänky oli yhä paikallaan. Hän meni takaisin keittiöön ja alkoi tiskata astioita. Kaikki sukulaiset olivat pitäneet juhlat hänen luonaan. Kate ei tiennyt, mitä iloa juhlimisessa oli. Hän oli masentunut nuori, joka lähtisi yliopistoon näinä päivinä. Yö oli viileä ja uneton, hän kieri pedissään minkä voi. Kate ei halunnut ajatella, muttei hän voinut estää masennusta. Kuitenkin Kate sai pakotettua silmänsä kiinni edes hetkeksi, mutta hän heräsi Jatkuvasti.
”Prrrrr..!!” Puhelin soi, ja Kate heräsi, hän ei nukkunut yöllä silmäystäkään. Kate nosti luurin korvalleen ja sanoi masentavasti; ”Äiti?” Hänen äitinsä kyseli kuulumisia, muttei Kate jaksanut vastata. Elämä oli vain iin.. masentavaa. Mitään elämää ei hänen ympärillään ollut. Hänen teki mieli tappaa itsensä.. Karata elämästään.. olla joku toinen.. Hän sai päivän rullaamaan valokuva-albumia katsellen. Kun käänsin sivua, jokin kova rasia tipahti lattialle. Sen vieressä oli kirje. Enää hänen ei tarvinnut noudattaa mitään, joten Kate avasi kirjeen ja lukaisi;
”Kate rakas, olen aina tiennyt rakastavani sinua, enkä ketään muuta. Olet ainoa valo sydämessäni. En tietäisi mitä tekisin ilman sinua. Kumpa et koskaan vaipuisi epätoivoon, vaan pitäisit hjauskaa. Älä sorru vuokseni.. Olen aina luonasi. älä sitä murehdi. Aina voit ajatella minua, jolloin olet lähellä. Elän ikuisesti. Pidä lahjastani hyvää huolta, pääsemme vuosien päästä vanhempina yhteen, perheenperustajiksi, jolloin jo’ikinen unelma toteutuu.”
”Tapaamistasi odotellen, David Nagara.”
Kate laski kirjeen pöydälle ja mietti ymmällään, mitä kirje tarkoitti, tapaamistasi odotellen.. Davis Nagara.. Kate ei voinut olla itkemättä. Hän jo tiesikin, mitä rasia sisälsi. Hän avasi rasian ja katsoi valtavaa sormusta, Mindy oli jo tullut katsomaan Katea, joka oli niin ihmeissään. Kate pujotti suuren, kimaltelevan sormuksen sormeensa kauniin sanoin saattelemana: ”Tahdon, minä tahdon!” Hän iloitsi ja kyyneleet virtasivat hänen silmiinsä. Kate oli iloinen, mutta kauanko hän sitä kestää?
Tämä tarina taisi jäädä tähän, jatkan jos aikaa on, mutta kommentoikaas! =)
PS: Ennemmin kirjoituskokemuksia on ollut mm. Wendy Woodin tarina;
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=105&conference=1000000000000019&posting=22000000014505070#22000000014505070
Tuo oli ensimmäinen osa, tässä toinen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=105&conference=1000000000000019&posting=22000000014529281
Hauskaa lukemista! =)
Tarina kertoo Kate Nagara nimisestä naisenalusta. Hän lähtee opiskelemaan, muttei asia oikein suju. Juonta on melko hankala selittää näin, mutta se valkenee tarinan edetessä. Ja tarinassa on kuitenkin yksi mutta; tarinassa Katella on kaksi lemmikkiä, joita ei Sims 2:sessa ole! Muuten tarina perustuu peliin.
”Haloo?” ”Haloo? Onko siellä ketään?” Kysyi epävarma ääni puhelimessa. Tuon vanhan naisen ääni oli hätäinen, mutta silti se tuntui rauhoittavan monia. Puhelu oli katkennut, ja tytön äiti oli murheissaan. Catherine oli niin surullinen ja pettynyt, hänen ei olisi pitänyt päästää hänen silmäteräänsä pois. Juuri tällä viikolla, kun Katen poikaystävä oli kuollut. David oli hyvä mies.. Tuo vanha arvokas rouva katsoi ulos, oli kesä ja linnut visersivät. Oli ihana kuunnella lintuja, mitä ne puhuivatkaan, se olisi ihmisten korviin ymmärtämätön kutsu. Catherine istahti sängylleen ja alkoi kirjoittaa, kirje oli hänen viimeinen kutsunsa, sen jälkeen hän pääsisi lepoon. Linnut visersivät myös kauniissa puutarhassa, jonka vieressä oli talo, se oli valkoinen ja erittäin hurmaava. Vaaleanvioletit verhot koreilivat ikkunoissa. Tuo yksikerroksinen kaunis yksityistontti oli vain yhden naisen hallussa, eikä ikkunastakaan kuulunut mitään, paitsi iloisa kailotus. Kate keräsi astioita pöydässä. Kaikki oli muuttunut tuon naisen mielessä niin yksinäiseksi. Ainut valo hänen elämässään oli karmeasti kaakattava papukaija, Pichet. Se huusi parhaillaan nuotin vierestä. Sekä tietysti ihana bordercollie Mindy. Sen smaragdisilmät kiilsivät, luonteeltaan se oli erittäin ujo. Kate istui sohvalle, kaikki oli niin hiljaista. Enää ovi ei käynyt, ja iloinen ”Rakas! Olen luonasi nyt!” Huuto ei kaikunut tiloissa. Kaikki oli hiljaista. Enää hän ei istunut vierelleni ja ottanut kiinni hiustuposta. Enää hän ei pyöritellyt hiuksiani tai kuiskaillut korvaani ihania sanoja. Nyt hän oli poissa, onnellisessa sateenkaariunessa. Kate nousi ylös ja avasi makuuhuoneen oven. Parisänky oli yhä paikallaan. Hän meni takaisin keittiöön ja alkoi tiskata astioita. Kaikki sukulaiset olivat pitäneet juhlat hänen luonaan. Kate ei tiennyt, mitä iloa juhlimisessa oli. Hän oli masentunut nuori, joka lähtisi yliopistoon näinä päivinä. Yö oli viileä ja uneton, hän kieri pedissään minkä voi. Kate ei halunnut ajatella, muttei hän voinut estää masennusta. Kuitenkin Kate sai pakotettua silmänsä kiinni edes hetkeksi, mutta hän heräsi Jatkuvasti.
”Prrrrr..!!” Puhelin soi, ja Kate heräsi, hän ei nukkunut yöllä silmäystäkään. Kate nosti luurin korvalleen ja sanoi masentavasti; ”Äiti?” Hänen äitinsä kyseli kuulumisia, muttei Kate jaksanut vastata. Elämä oli vain iin.. masentavaa. Mitään elämää ei hänen ympärillään ollut. Hänen teki mieli tappaa itsensä.. Karata elämästään.. olla joku toinen.. Hän sai päivän rullaamaan valokuva-albumia katsellen. Kun käänsin sivua, jokin kova rasia tipahti lattialle. Sen vieressä oli kirje. Enää hänen ei tarvinnut noudattaa mitään, joten Kate avasi kirjeen ja lukaisi;
”Kate rakas, olen aina tiennyt rakastavani sinua, enkä ketään muuta. Olet ainoa valo sydämessäni. En tietäisi mitä tekisin ilman sinua. Kumpa et koskaan vaipuisi epätoivoon, vaan pitäisit hjauskaa. Älä sorru vuokseni.. Olen aina luonasi. älä sitä murehdi. Aina voit ajatella minua, jolloin olet lähellä. Elän ikuisesti. Pidä lahjastani hyvää huolta, pääsemme vuosien päästä vanhempina yhteen, perheenperustajiksi, jolloin jo’ikinen unelma toteutuu.”
”Tapaamistasi odotellen, David Nagara.”
Kate laski kirjeen pöydälle ja mietti ymmällään, mitä kirje tarkoitti, tapaamistasi odotellen.. Davis Nagara.. Kate ei voinut olla itkemättä. Hän jo tiesikin, mitä rasia sisälsi. Hän avasi rasian ja katsoi valtavaa sormusta, Mindy oli jo tullut katsomaan Katea, joka oli niin ihmeissään. Kate pujotti suuren, kimaltelevan sormuksen sormeensa kauniin sanoin saattelemana: ”Tahdon, minä tahdon!” Hän iloitsi ja kyyneleet virtasivat hänen silmiinsä. Kate oli iloinen, mutta kauanko hän sitä kestää?
Tämä tarina taisi jäädä tähän, jatkan jos aikaa on, mutta kommentoikaas! =)
PS: Ennemmin kirjoituskokemuksia on ollut mm. Wendy Woodin tarina;
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=105&conference=1000000000000019&posting=22000000014505070#22000000014505070
Tuo oli ensimmäinen osa, tässä toinen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=105&conference=1000000000000019&posting=22000000014529281
Hauskaa lukemista! =)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvin lopetit, onnellinen muttei kuitenkaan itsestään selvä loppu. :) Eli plussaa onnistuneesta, mutta ei kuitenkaan liian hätäisestä, lopusta. Ja tarinasi oli sujuva, kuin myös teksti. Eikä myöskään kirjoitusvirheitä tms juuri ollenkaan. Mutta tuo ensimmäisen kappale olisi kannattanut jakaa kahdeksi kappaleeksi...