Luin jostain että harvan orapihlaja aidan voi uudistaa leikkaamalla aidasta osan alas ja osan vain pituutta lyhentämällä. Leikkasimme aidan pari viikkoa sitten, yhtään silmua ei ole tullut, mitä tehdä`? Vai lähteekö kasvu vain myöhemmin? uudistuuko? tiheneekö näkösuoja?
Orapihlaja
aidan leikkaamisesta
3642
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Odottele rauhassa,nyt on ollut niin kylmiä ilmoja ettei kukaan tällaisella viitsi kasvaa.Sitä pitää sitten leikata ainakin kaksi kertaa kesässä, että tuuheentuu, muuten kohta on samanlainen pitkä honteloaita.
ei se parissa viikossa vielä ehdi miksikään muuttua. Kuukauden kuluttua leikkauksesta voit odottaa tuloksia alkavan näkyä.
Orapihlajat viihtyvät savimailla, joten sitä enemmän rönsyävät mitä enemmän viihtyvät.
Alasleikkaus on suositeltavaa, jos ne on ensin kasvatettu määräpituuteensa ja vasta sitten ryhdytty leikkaamaan, jolloin ne ovat tosiaan pilattu.Virhettä on vaikea paikata mitenkään, jos siis tahtoo vehreän ja tuuhean aidan.
Muokkausleikkaus kaksi kertaa kesässä:n. juhannuksen aikoihin (jos on kylmä kevät ja hidas kasvu siirtyy leikkaus tietysti heinäkuulle) ja toinen syksyllä kasvukauden lopussa.